19.9.17

Hameesta ja housusta läppärilaukuksi

Työkone vaihtui pari senttiä aiempaa suuremmaksi, ja aikaansai sen ettei se enää mahtunut vanhaan tunturissa ommeltuun pussukkaansa. Tilkkuterapiakautemme käynnistyi juuri samoihin aikoihin uuden pussukan tai laukun tarpeen kanssa sopivasti teemalla "jämätilkut käyttöön" tms, joten oitis ajattelin hurauttaa jämistä uuden läppärilaukun. Kunhan vaan ensin olisin tehnyt alta pois vielä kiireellisemmän työn; ikänäön riivaama henkilö kun on alistumassa siihen että rillejä pitää kantaa mukanaan paikasta toiseen, ja nekin tarvitsevat tietenkin oman tilkkupussukan.


Sitä "pientä ja nopsaa" työtä hinkatessa tulin pöllyttäneeksi tilkkuloodaani pohjia myöten. Tällöin käteen osui ihanan villaisen puolihameen helmakaitale. Mekko itse on lähtenyt kiertoradalle jo vuosia sitten, mutta helmanlyhennyksestä oli jäänyt muisto laatikkoon.


Aika pikaisesti sitten helmasta kehkeytyikin suunnitelma nykyisen pussukan laajennuksesta. Näin muuten mieleinen työkin pysyisi jatkossakin käytössä kaappiin unohtumisen sijaan. Leikkasin siis vuorittoman pussin pohjan auki, ja ompelin jatkon siihen villahameen helmasta! Sopi itsevärjättyihin puuvillaisiin kankaisin kuin nyrkki silmään... Pussukasta löytyy entuudestaan myös UFFIsta hankittua kukkakangasta ja niinpä tästä ryhtyikin jalostumaan kierrätyslaukku!



Paikkansa vuorina löysivät tällä kierrätysteemalla niin vanha housunkappale kuin pöytäliina. Pellavaiset, mustat caprit olivat aikoinaan lempihousuni, ja aikansa mua puettuaan jäivät säästöön vielä lantiokappaleet, joissa oli hauskoja taskuja niin eessä kuin takana. Toisen näistä säästyneistä palasista ompelin nyt vuoren toiseksi puolikkaaksi. Taskuissa on hyvät jemmat aiemmin pussin pohjalla pyörineille käyntikorteille, muistitikuille, adaptereille ja muulle pikkusälälle.


Jottei pienen laukun vuori olisi ollut aivan musta, ompeloitui toinen puoli Marimekon puuvillasta, josta aikoinaan olin ommellut elonkorjuujuhliini lukuisia pikkuliinoja. Nyt se tuo valoa ja kasvien pehmeää maailmaa neukkarien pöydille, kun nykäisen läppärin nenän eteen. Voin muuten mainita pussukkani jo aiemminkin herättäneen huomiota palavereissa, mutta ainuttakaan kommenttia en siitä niissä ole saanut. Ehkäpä olen vain itse leimautunut taas astetta oudommaksi tilkkulaukkuineni..?
  

Mikäs tässä on byrokratiaa pyörittäessä kun läppäri liikuu mukana riemunkirjavassa laukussa ja kokousten lomassa voi omassa byroossa hetken hengähtää kukkadivaanilla...



Värikästä viikkoa teillekin, ystävät hyvät!