torstai 30. kesäkuuta 2011

I love...

... siipalta kesälahjaksi saamiani aurinkolaseja.
Edelliset olikin jo ihan kulahtaneet.
Ihanat nekin, mutta kovassa käytössä kuluneet.
Nää on niiiiiiiin söpöt!


Ja juu, kyl mä sitä siippaakin. Ihana sekin on…

keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Mattolaiturilla


Näin auvoisen hiljaista on Kaivarissa mattolaiturilla juhannuksen jälkimainingeissa. Myös rannalla Mattolaiturilla juhannus vielä näkyy...


Ehdottomasti säälittävin juhannuskoivu, jonka olen eläissäni nähnyt, mutta samalla myös hellyttävin: ihanaa että tällainen on keskustaan pystytetty vanhoja juhannusperinteitä vaalimaan!

Kaivopuiston perustaja kauppaneuvos ja suurliikemies Henrik C. Borgstrom tarkkailee reliefistään kaukaa kallion harjanteelta puiston uusinta liikeyritystä.


Väkeä on enemmän kuin pyykinpesupaikalla, mutta ei tällä kertaa vielä lainkaan ruuhkaksi saakka. Poikkeuksellisesti näinkin hiljaiseen aikaan voi siis visiittinsä Mattolaiturille tehdä, varsinkin jos ajoittaa sen lapsiperheiden yleiseen, käsittämättömän aikaiseen lounasaikaan ;).


Silloin on mukava syödä ja syöttää lapsillekin sydämellisiä herkkuja…


…tai vaikka jatkaa Kaivopuiston perinteitä. Kylpyläkulttuurin kukoistaessa täällä 1830-luvulta alkaen kuohuvat juomat virtasivat virkistävien vesien lomassa. Niin edelleenkin. Tällaiset terassityynyt voisin ottaa itsellenikin.


Toisivat kuplivan ylellistä nostetta vanhalle, mörskäiselle saunan kuistilleni…

Paikan sisustuksen on suunnitellut kestävän kehityksen mukaiseen rakentamiseen Losissa erikoistunut sisustusarkkitehti Joanna Laajisto, jonka aiempia projekteja ovat olleet mm. lukuisat työpaikkasisutukset. Töissään hän on pyrkinyt johtajien toivomien näyttävien tilojen sijaan toteuttamaan työntekijöiden toivomia tehokkaita tiloja ja näin edistämään työhyvinvointia. Tahtomattaan hän on edistänyt minunkin työhyvinvointiani, sillä on ihanaa lenkkeillä työmatkat näin houkuttelevan paikan vieritse!



Näin hiljaista oli Mattolaiturilla ennen aamuseiskaa. Alkuillasta menen katsomaan mahdunko työpäivän päätteeksi mukaan helteiseen tungokseen. Kukaties siemailemaan lasillisen kuplivaa ihanien naisten kanssa rannalla.

Lähde mukaan!

maanantai 27. kesäkuuta 2011

Herkullinen juhannusruuhka


Oliko teillä näin ruuhkaista juhannuksen alla, joko aatonaattona tai aattoaamuna? Me olimme varautuneet suurimpiin ruuhkiin jo aatonaattona ja olimme kerrankin rentoina lähimarketissa varustautumassa ruuhkahuippuun.


Jääkaappi täynnä hedelmiä, vihanneksia, juureksia, salaatteja, marjoja, luomua, hyviä rasvoja ja marinoituja oliiveja + herkkusieniä + artisokkia… Niin ja sitten vielä kolmisen kiloa piffilihaa, 25 bratwurstia, 3 pakettia pekonia ja toiset kolme kuivattua kinkkua, maksamakkaraa, munia, tuoreita + homeisia + vuosia kypsyneitä juustoja, lohta, sillejä, juomia, maustekastikkeita, hilloja…

Kysymys: Kuka syö oikeasti näin paljon parissa päivässä???
Vastaus: suuri perhe ja vielä suurempi juhannusvieraileva perhe.

Kuvasta muuten puuttuu heidän tuoma suussa sulanut mutakakku jäätelökuorrutuksineen…

Kaapin sisältö kuulostaa hurjalta, mutta maistui taivaallisen ihanalta! Kaappia ei viitsinyt pyhäiltana enää kuvailla, olisi saattanut tulla nälkä valoa ja puolikasta sinappipurkkia katsellessa.

Nyt pitää palata ruotuun ja vetää vuoronperään viherpirtelöä ja pussikeittoa, jotta kehtaa mennä lomalla tapaamaan elegantin hoikkia milanottaria. Hieman voi onneksi vielä hekumoida hyvin maustetun ja juuri sopivaksi grillatun herkullisen piffin muistolla...

Herkullista päivää!

perjantai 24. kesäkuuta 2011

Ihan (melkein) pihalla

Koti on laajentunut ilmojen lämmettyä. Ilmiö ei kuitenkaan selity lämpölaajenemisella. Kylmät varastot eli parvekkeet ovat muuttuneet lämpimiksi, ajoittain suorastaan helteisiksi olohuoneiksi.



Parvekkeet oikein monikossa, niitä nimittäin on tätä nykyä ruhtinaalliset kolme! Kodin laajennuksen ja remontin yhteydessä uuden huoneen päähän rakennettiin yksi parveke lisää. Kaksi edellistä olivat pieni laatikko ja kapea käytävä, uusi on ihan erimuotoinen ja tuntuukin erilailla oleskelutilalta.

Kun on elämästään asunut puolet omakotitalossa, jossa on ison kuistin lisäksi iso piha, ja lomat viettänyt vielä mökillä, niin sopeutuminen kerrostaloelämään ei ole ollut kivutonta. Alkuaikoina elämä parvekkeettomassa opiskelijayksiössä tuntui kirjaimellisesti tukahduttavalta ja seinät kaatuilivat päälle. Nyt olen harjoitellut toisen puolikkaan elostani kerroksissa asumista ja Luojan kiitos parvekkeita on osunut useampikin matkan varrelle. Pitää päästä aina välillä ”pihalle”. Toki takapihallekin voi lepotuolinsa kantaa tai suunnata kaupungin kauniisiin puistoihin ja rannoille. Mutta sitten on myös niitä iltoja, jolloin töiden jälkeen pitää laulattaa pesukonetta tai vettä vihmoo tai muuten vaan kotoiluttaa. Parveke on parasta laastaria tällaisiin hetkiin!

Neliöitä ei tarvitse paljoakaan, oleellista on miettiä mitä parvekkeellaan tahtoo tehdä. Minä tahdon tehdä paljon asioita suht pienessä tilassa. Parvekkeellani pitää voida ottaa aurinkoa ja kiikkua keinussakin


iloita kesäkukista ja päikkäreistä


harrastaa trendikkäästi kaupunkiviljelyä


olla omavarainen ohran ja sitrusten suhteen


sisustella


tehdä käsitöitä


grillailla


ja syksyn tullen tunnelmoida.



Olen ehdottomasti järjestyksen ihminen ja perheeni on ehdottomasti urheiluhullu. Sen vuoksi pienin parvekkeista on päätynyt sporttipartsiksi. Talvisin sieltä löytyy luistelu- ja lätkävarusteita, stigoja ja pulkkia, suksia, sauvoja ja aluksi hikisiä, sittemmin jäätyneitä urheiluvaatteita tangolla pyykkäystä odottamassa. Kesäisin siellä näyttää tältä:


Korillinen palloja jokaiseen kuviteltavissa olevaan pallopeliin, isoa ja pienempää maalia, maalivahtivarusteita, mailoja, potkulautoja, skeittejä, rullaluisteluvarusteita ja edelleen tangolla niitä hikisiä treenikampsuja. Hakeutukoon hoitoon hän joka haluaisi kuvan niistäkin.

Mutta, mutta. Tähänkin kaupunkiparatiisiini pääsee välillä luikertelemaan se inho liero ja joudun tuskallisesti puntaroimaan valintojani...



Ihanaa kuitenkin ottaa iloa irti kesästä kotinurkissakin!
Leppoisaa kesäeloa!

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Eri uria

Tiedätkö Sinä mikä Sinusta tulee isona? Tai tiesitkö sen jo pienenä, vai onko asia selvinnyt Sinulle muuten vaan matkan ja vuosien varrella? Minä en vielä nelikymppisenäkään tiedä mikä minusta tulee isona. En ole päättänyt ryhdynkö sisustussuunnittelijaksi vai panenko pystyyn keitrauspuulaakin. Yhtäkään päätöstä eteenpäin vievää askelta en myöskään ole ottanut tai tehnyt asialle muuten mitään. Aprikoinut vain ja muutellut mieltäni. Blaah…

Äidillistä ylpeyttä tuntien kadehdin (hieman ja salaa) lapsiani, joille tämäkin asia on aivan selkeä ja toiminta sen mukaista. Esikoiseni ryhtyy isona NBA-pelaajaksi. Tähän hän valmentautuu matkustelemalla arki-illat ristiin rastiin pitkin Helsinkiä treeneistä toisiin ja viettäen viikonloput matseissa ja turnauksissa. Enää pitää vain kasvaa isoksi kahdessakin mielessä: senttejä puuttuu ja ikää myös. Muuten kaikki on selkeää ja lähtövalmista.

Juuri eskarista valmistuneille asia vasta helppoa ja yksinkertaista onkin! Heistä ei tule isoina mitään, he ovat jo isoja ja tietävät mitä ovat!!!

Tyttäreni on herkkä metsänkeiju


ja kuopukseni rohkea ritari.


Näin ihanan suloisia joululahjoja voi muuten saada vielä kesäkuussakin, kun omaa valokuvausta opiskelevan ystävän! Ihmisen, jonka urasuunnitelma tuntuu selvältä, ja joka kehittää itseään koko ajan unelmauransa saavuttaakseen!

Lasten suunnitelmiin ja valintoihin vaikuttavat myös vanhempien arvot, intressit ja ohjaus. Näin meilläkin! Lasten isä on ollut kilpaurheilija ja on edelleen ritarini. Keijukaismaisia piirteitä en hänestä (onneksi) ole löytänyt. Työelämässäkin asiat ovat loksahdelleet hänelle juuri niihin asentoihin kuin hän haluaa, ja herra nauttii suuresti kaikesta siitä kivasta mitä nykyduuni verkostoineen hänelle antaa.

Miksi minulle asia ei ole ollenkaan näin helppoa? Olenhan kuitenkin töissä paikassa, johon olen mennyt jo kokonaista kolme kertaa, eli kyllä kutsua sinne on löytynyt vuosien varrella moneen otteeseen ja iloitsen siitä työyhteisöstä! Ehkä olenkin jotenkin asennevammainen, kun erotan työn ja muun elämän toisistaan? Vai elänkö yhä keijujen satumaailmassa, jossa päivät pitkät vain lennellään Keijupoukaman tanssiaisia valmistellen paikasta toiseen? Pitääkö aivoni saada naksahtamaan uuteen aikuisempaan asentoon oppiakseni sen että arjessa ihan kaiken ei tarvitse olla juuri sitä mitä eniten haluan tehdä? Vai juuri päinvastoin, tarvitsenko vain sen potkun peffaan jotta alan tehdä juuri niin asioita?

Miten Sinä olet päätynyt siksi mitä olet? Vai tuleeko
Sinustakin isona vielä jotain muuta..?

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Voikukkapesto

Yleisön pyynnöstä (Ihanaa Rosa kun pyysit reseptin, tervetuloa vielä mökille keräämään ne voikukatkin! Edellinen vieras kaasutteli pihasta tovi sitten pussillinen nokkosia mukanaan kaupunkiin vietäväksi.) tässä tekemäni voikukkapeston ohje:

huuhdottuja + kuivattuja voikukan lehtiä ämpärillinen
valkosipulia 1 kpl
basilikaa pari pikkuruukullista
lime tai kaks lihoineen ja mehuineen
pinjansiemeniä pieni pussillinen
suolaa... oman maun mukaan
oliiviöljyä jokunen loraus sen mukaan kuinka
kiinteän tahnan / lusikoitavan levitteen pestostaan tahtoo

Sitten vain kaikki blenderiin ja tovi surinaa täysillä.  Helppoa, herkullista ja voimaannuttavaa. Valmista pestoa tuosta tulee alle ½ litraa. Itse pakastin sitä, joten basilikan muhensin ja lisäsin vasta ennen tarjoilua, se kun tummuu pakkasessa niin rumaksi.



Bongasin uudenkin reseptin, jota juuston ystävänä joutunen testaamaan seuraavaan satsiin. Hieman äskeistä pedantimpaa tässä tuo mittojen ilmaisu ;) Näin se menee:

3 dl nuoria voikukanlehtiä
2 rkl raastettua mustaleimaemmentalia
2 rkl pinjansiemeniä
1 pieni valkosipulinkynsi
0,5 dl (kylmäpuristettua) rypsiöljyä
suolaa ja mustapippurirouhetta

Tämä resepti on selkeästi tarkoitettu ihmiselle, joka tekee (tai syö…) vain pieniä satseja kerrallaan, niin pieneen kasaan nimittäin tuo voikukka menee! Itse olen viime vuodet harjoittanut suurtalouskeittiömäistä toimintaa, jolla pyritään isompien joukkojen ruokintaan, joten nämä mitat päätyivät päässäni heti jo reseptiä lukiessa kertomatauluun.

Voikukan lehdet suositellaan kerättäväksi ennen kukintaa. Ylipäänsä kaikki villivihannekset ovatkin parhaimmillaan keväällä tai heti alkukesästä. Voikukka on nyt kuitenkin jo ehtinyt kukkia, mutta jos intoa ja kokeilumieltä riittää, niin ei sitä tarvinne ensi keväälle asti säästellä, vaan turvautua veitseen: paksuja lehtiruotien tyviä ei käytetä, ja pienemmistäkin lehdistä lehtiruodit voi riipiä pois. Eikö muuten uusi hortoilukorini, lahja rakkaalta ystävältä, olekin aivan ihana? Pelkästään jo sen kanniskelun ilo saa minut innolla hortoilemaan pitkin mökkipihaa.


Herkullisia kesähetkiä! Itse ajattelin jatkaa herkuttelua vielä syksyllä ja talvellakin. Eilen kerätyt lehdet pakastin voikukanlehtisilppuna pussissa. Sieltä on mukava hömpsäytellä jäistä lehtivihreää pimeinä aamuina blenderiin smoothieksi muuttumaan. Ja tietysti toivoa että pakastin ei hajoa, enkä joudu selittelemään kenellekään kaappini sisältöä. Ei ole sentään luurankoja kaapissa, mutta jätski- ja eineshyllyt on täytetty nokkosilla ja voikukilla. Tai no, ehkä lataan tätä painavaa Wikipediadataa mahdolliselle kaapinkorjaajallekin…

Vaikka länsimaissa voikukkaa erehdytään usein pitämään hyödyttömänä rikkaruohona, niin idässä, mm. Kiinassa, jossa ihmiset käyttävät yrttilääkintää länsimaita enemmän, tiedetään voikukalle monia hyötykäyttötapoja. Voikukalla on mm. monia terveydellisiä vaikutuksia, sillä voi mm. puhdistaa verta ja sitä voidaan käyttää kuumeen laskemiseen. Voikukka sisältää myös paljon C- ja A-vitamiineja, kalsiumia, rautaa ja muita kivennäisaineita. Lehdet antavat myös vahvaa makua salaattiruokiin. Voikukan lehdet sisältävät muun muassa luteoliinia, apigeniinia ja apigeniiniglykosideja.

Nokkonen on kaikista vihanneskasveista ravintopitoisin ja terveellisin. Nokkonen on kaloriarvoltaan samanarvoinen kuin peruna, kaksi kertaa ravitsevampi kuin porkkana ja lähes kolme kertaa viljeltyä pinaattia parempi. Siinä on 15 % hiilihydraatteja, 5,5 % valkuaisaineita, 0,6 % rasvaa ja 2,3 % kivennäissuoloja (Fe, K, Ca, Mg jne.). Nokkonen on piipitoisuudeltaan 60-kertainen lehtisalaattiin verrattuna, C-vitamiinipitoisuudeltaan viisinkertainen appelsiiniin verrattuna, rautapitoisuudeltaan seitsenkertainen pinaattiin ja kalsiumpitoisuudeltaan kolminkertainen maitoon verrattuna. Nokkosta ei tarvitse ryöpätä pinaatin tavoin. Nokkonen kannattaa kerätä aurinkoisella ilmalla vähätyppisestä maasta (eli ei kompostin tai vastaavan vierestä). Nokkonen puhdistaa verta, lisää virtsaneritystä (eli munuaisten toimintaa), vähentää anemiaa, laskee verenpainetta ja verensokeria, edistää suoliston toimintaa ja pintaverenkiertoa, auttaa yliherkkyysreaktioissa ja poistaa raskasmetalleja

 Nih!

 

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Kirkasta lasiin, kiitos! ...K18...

Hoh hoijaa. Muutamina viime päivinä on tullut nautittua hyviä viinejä hieman enemmän kuin tarpeeksi. Syitähän löytyy: naisten saunailtaa, vieraita mökillä, grillailua siellä ja kotosalla. Ja grilliherkuille aina kyytipojan tarvetta... varsinkin jos sellaisia on sattunut nurkista löytymään jo valmiiksi korkattuina tai vieraat tuoneet tullessaan.

Rutiini tällaiseen eloon on meikäläiseltä kadonnut vuosien varrella tyystin (niin kuin tuohon vaiheeseen kuuluneet opiskelijahaalaritkin) ja melkein kuulen maksani piipittävän hädissään. Nyt aloitankin juhannukseen laskeutumisen nenän valkaisulla. Helteiden meidät hylättyä se on entistä helpompaa, kun ei tarvitse pelätä auringonkaan saavan nenänpäätä punottamaan tai jopa ruskistumaan.

Viikonlopun mökkivieras toi niin ihanat pullot kirkkaita tuliaisiksi, että nyt haluaakin taas lasinsa täyteen vain kirkkaita juomia. Äiti opetti aikoinaan limsankärttäjille että ”vettä ne herrojen hevosetkin juo ja saa kiiltävän karvan”. Tätä nykyä vettä melkoisesti meneekin. Kotona kannussa kelluu avecina pari sitruunan viipaletta, töissä kannuun liukenee pari hippua hyvää merisuolaa ja mökillä nauttii kaivoveden raikkaudesta, Refreshing Superior Pure Water, näin kauniisti pullotettuna. Ja jos siihen vielä kaipaa hieman eksoottista herkkulisää, voi sekaan lirauttaa pikkuisen ihanaa seljankukkavettä. Nam!




Raikasta kesäpäivää itse kullekin!

perjantai 17. kesäkuuta 2011

Elo yhtä juhlaa!

Viimeksi postailin uutukaisesta saunastamme. Nyt tunnustan että on siellä muutakin tehty kuin vain löylyä heitelty ja terassilla vilvoiteltu. Tila nimittäin on sen verran reilun kokoinen, että otimme sen heti haltuun myös biletysmielessä. Hyödynnämme täysin ajan jolloin saunan alakerrassa ei vielä ole asukkaita ;). Tähän asti olemme saunottaneet kavereita mökkirannassa, mutta nyt on alkanut ihan uusi vaihe eli citysaunakekkerit!

Ensimmäiset saunavieraamme saapuivat katolle juhlistamaan vappua, sukulaisperheen kanssa löylyttelimme ja kilisyttelimme. Muksut ampuivat paukkuserpentiinejä partsilta ja minä sitten nypin niitä uudelta terassilaudoitukselta sateen alkaessa. Keli oli sen verran vielä kolea ja kostea, että piffien grillailun jätimme suosiolla omalla lasitetulla parvekkeella myöhemmin illan mittaan tapahtuvaksi. Saunalla nautiskelimme vappuisista saunajuomista ja picnic-henkisistä eväistä, riksuksi sanottuna napopaloista.

Toisen kerran varasimme saunan koko illaksi käyttöömme toukokuun lopussa. Tuolloin parikymmentä miestä, isiä ja poikia, juhli siellä päättäjäisiä. Meidän perheen, ja monen vieraankin, osalta juhlittiin eskarin, ala-asteen ja koriskauden loppumisia. Yksi isistä oli ilmoittautunut vapaaehtoiseksi grillimestariksi ja saikin aina alkuyöhön asti paistella hampurilaisia herkullisine pihveineen. Se määrä, minkä parikymmentä miestä vetää juomaa, chipsejä ja namia on huima!!!  Edellisiltana askarrellun perunasalaatin kulutus jäi pieneksi, kun vatsan sai täyteen muilla herkuilla…  Juhlijat olivat jakautuneet jossain vaiheessa iltaa kahteen leiriin; pojat lauloivat sisällä karaokea ja isät intoilivat urheilujuttujaan terassilla. Ilma helli juhlijoita, toukokuun helteet olivat juuri alkaneet ja aurinko paistoi yötä myöten. Eilen lauteet valtasivat ihanaiset nimpparijuhlintani merkeissä. Toistakymmentä leidiä istui illan jalat vadeissa kesävarpaita kaunistelemassa ja naisellista eloa puimassa, loppujen lopuksi upeaa täysikuutakin tummalta yötaivaalta ihailemassa.



Juhlajuomana oli sitruunaveden ja mantelimaito-mustikkasmoothien ohella italialaista La Pieve Spumantea. En ole kovin kuivien kuplajuomien ystävä, mutta nyt päätin harjoitella (ehkä vähän liiankin ahkerasti) tulevaa Italian-lomaa varten… Eikö sitä paitsi La Pieve kuulosta melkein Päiviltä italiaksi???


Menukin oli edellisiä saunakekkereitä naisellisempi:

teriyakikana-melonisalaatti
hedelmäinen ja marjainenkin fetasalaatti
Caesar- ja hunaja-sinappisåsit
täysjyväpatonki ja ruisnapit
voikukkapesto ja italialainen yrttilevite ups, unohtuikin jääkaapppiin
mansikat ja wasabi-pähkinät
raparperipiirakka ja vaniljajäätelö


Tuolta näytti korkattu buffa, ne taiteellisemmat "ennen"-kuvat jäi juhlahumussa tyystin ottamatta. Onneksi seurueen taiteilija nappasi näin herkullisen kuvan pöydän toisesta päästä:


Seuraava varauksemme osuu juhannusaattoon. Tuolloin on tarkoitus saunoa pitkään ja hartaasti kaupungin kattojen yllä, virittää grilli taas terassille ja siemailla huurteista Limoncelloa ihanien ystävien kanssa. Suunnitelmissa on myös kävellä autioita katuja pitkin kylpytakeissa läheiseen Eiranrantaan ja pulahtaa mereen! Lapset hieman yskähtelevät suunnitelmalle, mutta vakaasti olen sitä mieltä, että ihmisellä pitää olla asioita joita vanhana muistella..!

Edellisen kerran olemmekin cityjussia viettäneet 13 vuotta sitten. Katselimme siipan kanssa sadetta ikkunan takaa ja olimme tyytyväisiä ettemme olleet hyttysten syötävinä järven rannalla kokkoa bensiinillä sytyttelemässä. Parin tunnin ikäinen esikoinen nukkui kopassaan vieressämme. Vaikka itse emme olleet mökillä, saimme hauskan mökkimuiston tuoltakin juhannukselta. Tuore isoäiti oli entisenä partiolaisena päätynyt rikkomaan liputussääntöä, ja vetänyt mökkipihalla siniristilipun hulmuamaan jo aamuyhdeksältä saatuaan puhelun Kätilöopistolta.

Syksyllekin on jo sovittu saunajuhlintaa. Tuolloin siipan suvun miehet kerääntyvät terassille ihailemaan syksyistä ulappaa ja muistelemaan menneitä.




Jotenkin tuntuu että ei se juhlinta tähän pääty silloinkaan. Miten olisi löylynlyömät pikkujoulut? Eilinenkin poiki pyynnön nimpparisauna-perinteen luomisesta. Näin suureellisesti olenkin nimppareitani juhlinut viimeksi 70-luvulla. Tai ehkä vähän vielä 80-luvullakin... Jospa nyt 30 vuoden paussin päälle viettäisikin niitä taas vaikka seuraavat 30 vuotta ;). Muitakin juhlaideoita vastaanotetaan mielihyvin, kiitos!


Kuten kuvasta näkee ja yhteistuumin tuli naisten kanssa todettua, niin saunakekkerit ovat juhlia parhaimmasta päästä: ei huolta meikistä, kampauksesta eikä pukeutumisestakaan!

Kippis!



keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Katto-Kassisen saunalla

Kotitalomme remontoitiin sangen perusteellisesti viime vuoden aikana. Myllerryksessä kaamea vanha sauna huiskaistiin kellarin pimennosta paraatipaikalle katolle. Vanhat paneelit, huterat lauteet, lohkeilleet kaakelit, räikeä valaistus, lähes vedenpaineeton suihku ja saunaneteisen 60-lukuiset ja kotikutoiset kalusteet sekä kellarin tunkkaisen imelä lemu muuttuivat totaalisesti. Tilalle tuli iso löylyhuone pitkine lauteineen, tyylikästä laatoitusta, säädettävää valaistusta, isot ikkunat merelle, pari sadesuihkua hierovalla ja hieromattomalla vedellä + suuri saunatupa keittiövarusteineen ja vaatekaappeineen sekä inva-wc. 

Ihanuutta paranneltiin vielä tästäkin rakentamalla talon kulmassa sijaitsevalle saunalle koko kulman ympäri katettu terassi! Kyllä nyt kelpaa kylpeä ja vilvoitella!

Pari ensimmäistä kuukautta saunoimme ihan vain saunomisen ilosta. Talvi-iltaisin ihailimme mereltä näkyviä majakoiden ja laivojen valoja ja kurkistelimme pimeän turvin naapurilähiön villojen ikkunoista sisään. Hulppeaa saunaosastoa oli varusteltu ruhtinaallisesti löylynheittovälineillä ja kahdella vadilla.

Iltojen vaaletessa kevään mittaan alkoi mieleen hiipiä ajatus myös tilan kalustamisesta niin, että terassiakin olisi entistä suurempi ilo käyttää. Taloyhtiömme hallitus on miehekäs, eikä ehkä kukaan ollut tullut ajatelleeksi tällaista asiaa ison remontin loppusuoralla. Olin jo tovin seuraillut mainoksia erilaisista kalustevaihtoehdoista ja tarjoillut niitä hallituksessa istuvalle siipalleni. Tästä sitten poikikin sellainen ihana juttu, että sekä isännöitsijä että hallituksen puheenjohtaja valtuuttivat minut hoitamaan tilan varustelun! Jipijajee!

Aiemmin olen kalustanut vain omia koteja ja mökkejä. Ensimmäistä kertaa tein sitä nyt isommalle käyttäjäkunnalle ja vielä firman piikkiin, ninnannunna. Tästä vinkkelistä pitikin miettiä erilailla budjettia, tarpeita ja mieltymyksiä yhdessä käyttömukavuuden ja huoltohelppouden kanssa. Kalusteiden piti olla helposti siirreltäviä, kosteutta ja likaa hylkiviä ja kestäviä. Ja mikä tärkeintä: minun makuuni uppoavia ;). Pirttikalustot ja ah-niin-helposti-päällekkäinpinottavat valkoiset muovituolit karsiutuivat heti kättelyssä tuolla painavimmalla kriteerillä...

Näillä  vaateilla päädyin polyrottinkimööbeleihin. Ostoslistalle tuli 4 tarjoussettiä, joissa kussakin oli sohva, pöytä ja 2 tuolia. Samaa kamaa sisään ja ulos. Näin tuoleja voi helposti kesällä lisätä terassille ja talvella kantaa sisään lisäistuimiksi. Kalusteiden lisäksi ostoslistalle kertyi pari kosteutta kestävää mattoa, roskiksia, henkareita, wc-papereita, peflettejä, keittiöriepuja, kukkaruukkuja ja soraa.

Tältä saunatupa näytti kalustekasaajien jälkeen


 Ja tältä myöhemmin samana iltana


Sittemmin sohvien väliseen nurkkaan rantautui vielä vanha tv:mme. Kokemus osoitti heti että vaikka se ei tilaa sinänsä kaunista, niin se lisää nuorison viihtymistä saunalla, kun Voicen karaoke pauhaa. Toiset saavat nauttia kiireettömistä löylyttelyistä ja toiset pikaisen löylyttelyn päälle itsensä taiteellisesta toteutuksesta. Sitä on komeine koreografioineen mukavaa lauteilta lasioven läpi seurailla...

Pari pahaa poikaakin pääsi jöpöttämään ikkunan ääreen.


Ja tältä näyttää terassilla ilta-auringossa


ja varjossa.


Ja näin kauniilta näyttää maisema terassilta ja saunan akkunasta


Tila on käsittämättömän ihana ja maisema henkeäsalpaava. Lauteille mahtuu peffan koosta riippuen jopa toistakymmentä löylyttelijää. Kaikkein parasta tässä kuitenkin on se, että tätä ei vieläkään osaa mieltää vain taloyhtiömme yhteissaunaksi. Sitähän se kuitenkin on, mutta ihanan luksukselta se tuntuu kerta toisensa jälkeen sinne kylpytakeissa hissillä porhaltaessa! Tervetuloa mukaan...

Nyt löylyä lissää ja nassu vasten ilta-aurinkoa!

 

perjantai 10. kesäkuuta 2011

Potkua päivään!

puolikas greippi
kiivi
1 dl nokkossosetta
2 banaania (tuplamakeutus nokkosta pyöristämään)
mangoa
sitruunavettä
mustikkajauhetta ja muita superfoodeja


Näyttää kamalalta, maistuu… hmm… hyvältä.
Koukuttaa ja piristää.
Sauvat käteen ja menox,
se on moro!

torstai 9. kesäkuuta 2011

Ihanaa, ihanaa, ihanaa!

Olen nyt kirjoitellut blogiani kolmatta kuukautta, ja aina välillä miettinyt että mahtaako tätä lukea kukaan. Siis muut kuin minä ja ne muutamat harvat ja valitut ihmiset, joille olen uskaltautunut lähettämään linkin, kun heistä tai heitä kiinnostavista asioista olen juttuja kirjoitellut.

Tänään sain aamutuimaan virkkeen verran teknistä tukea kaukaa Espanjasta (kiitos muru!) ja innostuin tutkimaan mitä kaikkea blogin hallintapaneelista löytyykään. Ja sieltähän löytyi dataa siinä määrin että meinasin ihan tuolilta pudota!!! Kävi nimittäin ilmi että vierailukerrat pyörivät jo useammissa sadoissa ja lukijakunta olikin pöyristyttävän kansainvälistä. Olin luullut lukijoiden löytyvän Järvenpäästä, Vantaalta, Helsingistä ja Hyvinkäältä. Ja varmasti löytyykin, ainakin yksi lisäksi Riihimäeltäkin ;). Tätä tilastotietoa en kuitenkaan paneelista saanut, vaan sen hauskan uutisen että suurin osa lukijoistani sijoittuu maailmankartalla Suomeen (ylläri pylläri), mutta sen lisäksi höpinöitäni luetaan myös USAssa, Saksassa, Espanjassa ja Ruotsissa. Vitsi että on siistin kosmopoliitti olo!!! Aurinkoiset kiitokset teille ja toivottavasti pistäydytte uudelleenkin täällä!

Tämä näky toi iloa elämääni viime viikolla kaverien sisäpihalla pistäytyessäni. Nyt sain iloa eloon Bloggerin ihanista tilastoista. Toivottavasti kuva antaa iloa myös teidän kesäiseen päiväänne.



Halit!

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Päiväkahville..?

Olen saanut nyt toista viikkoa paistatella auringon lisäksi julkisuuden valokeilassa. Olen nimittäin melkoisen näkyvä mainoskasvo tätä nykyä! En sentään kansikuvatyttö, enkä onneksi takasivun tyttö, mutta useasta lehdestä minut voi bongata isompana tai pienempänä keskisivujen paikkeilta. Mainostan Helsingin kaupunginmuseon perinteistä, juhlaviikolle ajoittuvaa historiallista kahvilaa, Cafe Olsonia. Ohessa aiheesta melko suoraa lainausta museon nettisivuilta:

Tämän kesän nostalginen makumatka ulottuu 1800–1900-lukujen vaihteeseen, kaupunginmuseon perustamisaikaan. Sederholmin talon Naisten huoneet – elämää ja tekoja -näyttelyn kunniaksi kahvila on omistettu Anna Olsonille, Suomen kotitalousopetuksen perustajalle. Hänen uraauurtavista keittokirjoistaan on valikoitu Café Olsonin kotoisia muistoja herättävät kakut, vehnäset ja monen sortin pikkuleivät. Kun niitä nauttii romanttisen musiikin säestyksellä, mieli kiitää isoisoäidin aikaan...

Suomen Naisyhdistys lähetti vuonna 1890 Anna Olsonin (1864–1943), taloudenhoitoon perehtyneen pappilantyttären, Skotlantiin suorittamaan kotitalousopettajan tutkinnon. Kotiin palattuaan Olsoni ryhtyi Helsingin kasvatusopillisen keittokoulun johtajaksi ja laati 1892 ensimmäisen suomalaisen kotitalouden oppikirjan, jonka jatkoksi hän julkaisi 1901 laajemman ja monipuolisemman keittokirjan. Näiden Suomen ensimmäisten nykyaikaisten keittokirjojen reseptit vakiintuivat osaksi suomalaista ruokakulttuuria. Olsonin kirjoista opittiin ensi kertaa myös monen tutun kahvileivän teko-ohje.

Kahvinjuonnista tuli Suomessa päivittäinen tapa 1800-luvulla, myös rahvaan parissa. Vehnäsen ja sokerin käyttö yleistyivät elintason kohotessa vuosisadan lopulla. Säätyläisten kesteissä runsas kahvileipävalikoima kuului asiaan, ja pulla tuli kansankin juhlapöytiin. Kotileivonnaisia arvostettiin, ja hienoja konditoriatuotteita nauttivat lähinnä varakkaimmat kaupunkilaiset.

Anna Olsonin keittokirjoissa vyöryy esiin vuosisadanvaihteen herrasväen kahvipöytien kakkujen ja pikkuleipien runsaus, jonka salat hän toi kaikkien ulottuville. Olsoni kokosi kirjoihinsa niin sukunsa perintöreseptejä kuin tuliaisia opintomatkalta. Kahvilan valikoimassa on muun muassa Anna Olsonin äidin 1700-luvun periytyvä maustekakku ja muodikkaita ulkomaisia uutuuksia kuten kääretorttu ja tiikerikakku, jotka hurmasivat suomalaiset sata vuotta sitten. Pöydän kruunaa juhlava nimipäiväkranssi.

Pikkuleivät olivat suosiossa 1800–1900-lukujen vaihteessa, ja keittokirjoissa vilisi hupaisasti nimettyjä pipareita. Café Olsonissa maistellaan vadelmakyrsiä, lannistavasta nimestään huolimatta herkullisia tappioleipiä ja poliittisesti latautuneita fennomaaneja. Olsonin lukuisista piparkakku­resepteistä on tarjolla presidentinrouvan piparkakkuja ja englantilaisia inkivääripiparkakkuja. Herkkujen äärellä voi unohtua, että Anna Olsoni itse korosti ruoanlaitossa taloudellisuutta ja terveellisyyttä. Leivonnaisista hän ylisti makoisia, säilyviä ja kuitupitoisia maustekorppuja, ja hänen perheensä kahvipöydässä syötiinkin aina korppu ennen makeita kahvileipiä – niin myös Café Olsonissa.

Anna Olsoni-Quist (1864–1943), Suomen kotitalousopetuksen perustaja
Perhe ja koti alettiin 1800-luvulla nähdä yhteiskunnan ytimenä, jonka hyvinvoinnista riippui koko maan kukoistus. Naisen työ kodin ylläpitäjänä nousi tietoa ja taitoa vaativaksi kunniatehtäväksi ja taloudenpito kohotettiin uudelle tasolle tieteen keinoin. Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa kehittyivät 1800-luvun lopulla kemiaan perustuva kotitaloustiede ja koulujen kotitalousopetus. Suomen Naisyhdistys lähetti 1890 Anna Olsonin, Kurkijoen kirkkoherran taloudenpitoon perehtyneen tyttären, tutustumaan kotitalousopetukseen Tukholmassa, Lontoossa ja Edinburghissa ja suorittamaan kotitalousopettajan tutkinnon Glasgow’ssa. Hänen palattuaan Naisyhdistys perusti 1891 Helsingin kasvatusopillisen keittokoulun, jonka johtaja Olsonista tuli.
Olsoni julkaisi 1892 Suomen ensimmäi­sen kotitalouden oppikirjan Kokbok för enkel matlagning i hem och skola, joka ilmestyi pian myös suomeksi. Sisällökäs teos perehdytti kemian alkeisiin, ravinto-oppiin, ruoka-aineiden käsittelyyn, siivoukseen ja vaatehuoltoon. Perusruokien reseptit Olsoni esitti tarkoin nykymitoin korostaen terveellisyyttä sekä ajan ja rahan säästöä. Vuonna 1901 Olsoni julkaisi jatko-osan, jossa oli myös hienompien ruokien ohjeita. Molemmat keittokirjat pysyivät kauan suosiossa. Avioituessaan 1894 Anna Olsoni jätti virkansa ja muutti Viipuriin. Seitsenlapsisen perheen äiti opetti kotitaloutta kouluissa ja työskenteli kauan Kotilieden ensimmäisenä ruokatoimittajana. Hän toimi aktiivisesti myös martta­liikkeessä, sotilaskotiyhdistyksessä ja Nuorsuomalaisessa Puolueessa, jota hän edusti 1920–28 Viipurin kaupunginvaltuuston ensimmäisenä naisjäsenenä.

Ai miltä näytän? Olen se sadanvuodentakainen rouvashenkilö pitsipaidassa ja camé-korussa, joka tarjoilee vehnäsiä lehtipalstojen lisäksi pitkin kaupunkia ratikkapysäkeillä, asematunnelissa, kaupungintalokorttelissa ja ties missä ;) näin herttaisen näköisesti:


Jaa miten tämä pääkaupungin keskeisillä mainospaikoilla ja mediassa paistattelu on vaikuttanut jokapäiväiseen elämääni? Tjaah, mistähän aloittaisinkaan... Noo, hurjan monet kaverit ja kollegat ovat niin iloisesti kommentoineet kuvaani, että en usko sen johtuvan vain kohteliaisuudesta. Kahvilan herkkujen valmistuksesta vastaavan Palmian ravintolapäällikkö oli kuulemma ihastellut että mistä noin historiallisen näköisiä matamimalleja löytyykään ja assari totesi eräänä aamuna (jo viime viikolla) että alkaa tuo pärstä jo pikkuhiljaa kyllästyttää... Kerran asetuin seinällä olevan suurikokoisen kuvani viereen ja hymyilin kauniisti ohikulkevalle japanilaisturistiryhmälle. Ryhmä tutki ihastuneena kuvaa ja muutama heistä vilkaisi ohimennen kuvan viereen tälläytynyttä harmaavarpustakin. Ehkä olin asettunut kuvan tielle, niin tai näin, mutta katsoin viisaammaksi siirtyä sivuun ja päästää leivonnaiskuvat houkuttelemaan janoisia kahvila-asiakkaita.

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Äkkilähtö

Tein viikonloppuna ihanan virkistävän ex tempore – matkan etelään, pyyhälsin aloittelemaan kesää lämpimästä rannasta ja merestä nauttien!
En ollut aiemmin oleillut ko. rantakohteessa, vaikkakin tutustunut siihen muuten ja suunnitellut vierailevani siellä paremmalla ajalla.

Kohteen kauneus ja kertakaikkisen tyylikäs kokonaisuuden viimeistely häikäisivät. Reissu tarjosi ihastusta ja inspiroitumista letkeän rantaelämän lisäksi. Tämän näyn haluan tallentaa muistini sopukoihin ja
kaivaa esiin kylminä tai muuten harmaina päivinä.


Kohde on uusi ja ehkä silläkin vielä melko vapaa turisteista.

Rantabulevardia


ja hiekkarantaa


jatkavat kauniit rantakalliot.


Aallonmurtajan takaa löytyy kaunis kivipuutarha


jonka takana siintää teollisuusalue ja risteilijälaituri,


sekä tilataideteos, joka innosti pienet steppaajat
panemaan jalalla koreasti.


Rantabulevardilla oli skandinaaviseen mökkeilykulttuuriinkin istuvia mööbeleitä, kuvaajakin varjona matkassa mukana ;)


ja bulevardin takana kaunis vesiaihio lintujen virkistäytymiseen


sekä huoliteltu vihreä keidas ainakin minun mieleni virkistäytymiseen.


Rannan tuntumassa on ihastuttava, menneen maailman loistoa henkivä huvilayhdyskunta ihanasti rehottavine ja tuoksuvine sireeniaidanteineen.


Ai missä ja miten reissasin? Kävelin kotiovelta puolisen kilometriä etelään uudelle Eiranrannan beachille, ja aikani rantaturistia leikittyäni
palasin kotiin viereisen vanhan Eiran kautta.

Seuraavana päivänä tein fillarireissun vuorostaan pohjoiseen, ja nautin helteistä Hietsun rannalla. Siellä sain ilman lisäksi ihastella
edellisiltaisten valmistujaisjuhlijoiden jäljiltä toimivia
uskomattoman tehokkaita siviilisiivousjoukkoja.

Mielettömän upeaa että meille on rakennettu tällaisia kaikkien
yhteisiä olotiloja, toivottavasti opimme vielä useampi
pitämään niistä huoltakin kuin omistamme!