Lapsuudessa suuntasimme koko perhe aina loppukesästä ja syysviikonloppuisin marjametsiin korein ja ämpärein varustettuna. Lukuisilla ja suurilla marjasaaliilla herkuteltiin eri muodoissaan pitkälle talveen, kukaties jopa kevääseenkin. Koskaan emme kuitenkaan käyneet sienimetsässä, päinvastoin marjassa käydessä saatoimme potkia hullunkuriset tatit pois tieltämme.
Teini-iässä aloin totutella sieniin. Tuolloin se tarkoitti herkkusieni-säilykepurkin avaamista ja sisällön pläjäyttämistä pizzapohjan päälle…
Aikuisiässä opin siippani lääkärienolta oivat sienestysvinkit:
- Opettele tunnistamaan myrkkysienet
- Kerää vai sieniä, jotka tunnet…
Turvallisuuden maksimoimiseksi sovelsin vain kohtaa 1 ja sitäkin valikoiden. Minulle riitti että tunnistin punaisen ja valkoisen kärpässienen sekä ruttuisen korvasienen, jota tosin jotkut rohkeat herkkunakin hotkivat.
Keski-iässä tein paluun metsään. Ensin kävin varovaisesti keräämässä pari desiä mustikoita talkkunahyveen sekaan, sitten herkusta huumaantuneena laajensin repertuaarin villivattuihin ja metsämansikoihinkin.
Muovimuki vaihtui koriksi ja viime kesän runsaista mustikkasadoista innostuneena kori poimuriksi ja ämpäriksi! Desit päivittyivät litroiksi ja pakastin täyttyi vauhdilla.
Samaan aikaan olin herkutellut eskarilaisen ja siipan keräämät ensimmäiset kantarellit. Ne minäkin sentään tunnistin.
Siippa oli omaksunut uuden sienestysvinkin, joka neuvoi opettelemaan yhden uuden ruokasienen per vuosi. Helppoa, ei ollenkaan niin haastavaa kuin olimme vuosikausia itsellemme uskotelleet. Tästä innostuneena he kaksi suuntasivat taas metsään. Lähinnä seuran vuoksi lähdin heidän mukaansa syksyiselle retkelle metsään, jossa olin innolla kesän marjastanut.
Ja sitten PUFF – hurahdin sieniin! Sienituntemukseni nousi noin 20 % kun opin tunnistamaan suppilovahveron. Tunnistamisen helppoutta lisäsi se iloinen asia, että lähimetsämme suorastaan pursusi tuota sientä, kaadettu ja kaatunut kuusimetsä suon läheisyydessä kun tarjosi sopivan sammaleisen ja happaman kasvualustan laajalle rihmastolle. Siitä vaan peppu pystyyn kohden taivasta ja sienikorit toisensa jälkeen täyttymään!
Olemme nyt herkutelleet jo parilla vahverokeitolla ja pakkasessa on usea pussillinen pannulla käytettyjä sieniä odottamassa pääsyä piirakoihin, pastoihin ja taas niihin keittokattiloihinkin. Mikäli satut olemaan sienestyksen suhteen yhtä noviisi kuin minä vielä muutama viikko sitten, niin tässä sinulle kuvaus, jolla ottaa käyttöön tuo huippuhyvä neuvo yhden sienen opiskelusta vuosittain:
Kooltaan suppilovahvero on pienikokoinen, joten sienestäjän on usein etsittävä sitä sammaleen seasta. Lakin halkaisija on useimmiten alle viisi senttiä. Sen lakki on kellertävän tai harmahtavan ruskea, keskellä on selvä suppilo. Kellertävä jalka on usein melko pitkä, keltainen, hoikka ja ontto. Alapinnan harvat helttamaiset poimut ovat leveitä, johteisia ja haaroittuvia. Sienen maku ja tuoksu ovat mietoja.
Herkullisia metsäretkiä ja ihania herkkuhetkiä
toivotellen Päivi
toivotellen Päivi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)