tiistai 31. tammikuuta 2012

Helmiä korinpohjalla

Pimeät illat ja paukkuvat pakkaset ovat istuttaneet minut nojatuolin uumeniin ja saaneet taas tarttumaan puikkoihin. Pitkäänhän tässä meni aikaa vain virkkuukoukkua heilutellen, ja kyynärpää muistuttelee edelleen siitä että ahkerasti tuli koukkuiltua ja aivan väärällä tekniikalla. Peittoja kyllä syntyi ja ne ihanasti lämmittävät nyt talven keskellä telkkarintuijottelijoita, mutta käsi niitä tehdessä hajosi. Olen siis ryhtynyt lajin vaihtajaksi olosuhteiden pakosta ja terveydellisistä syistä ;). Heh, kuulostaa melkein huippu-urheilijan elolta… Varustelukin alkaa olla samaa luokkaa, kun vanhat metalli- ja muovipuikot pikkuhiljaa korvautuvat ihanan kevyillä, luistavilla ja käteen sulosti sujahtavilla bambupuikoilla.

Niin tai näin, neulominen on aivan ihanaa! En tajua kuinka se olikaan jäänyt paitsioon niin moneksi vuodeksi. Puikkoihin tarttui vähän kuin fillariin monen vuoden ajamattomuuden jälkeen. Empi josko enää onnistuu ja oletus oli että huteraa jälkeä on tiedossa, mutta kyllä se vaan niin on, että kun kerran on oppinut polkemaan, niin sitä sitten osaa loppuikänsä!

Palmikkoneuleen opettelu on edelleen rästilistalla ja sukat + lapaset olen neulonut vain ala-asteen käsityötunnilla, joten taidon voisi elvyttää kait vihdoin ja ehkä senkin suht’ kivuttomasti. Toisaalta kun on mummi, joka niitä ilokseen kutoo jatkuvalla soitolla, niin olen sitten keskittänyt tarmoni kaulureiden ja kaulahuivien neulontaan. Koko perhe on nyt huivitettu, osa on jo kolmannella versiolla liikenteessä pakkasta uhmaamassa. Kiedoin onnellisena tänään, talven ennätyspakkasaamuna, kaulan ympäri puolitoistametriä luonnonvalkeaa villaa, niitä helmiä korinpohjalla.



Pane sinäkin puikot heilumaan ja
varustaudu pehmeästi pakkasta vastaan!


sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Silkkaa luksusta

Sain ihanalta ystävältä lahjaksi ihania kotipuutarhurin työvälineitä. Kannun, suihkepullon, puutarhurin essun ja jopa pienen taulullisen elämänohjeita puutarhavajan seinälle. Siis yöpöydän päälle, puutarhakirjakasan kylkeen...


Kannu ja erityisesti sen nokka edustavat aivan kertakaikkisen loistavaa muotoilua. Eipä mene vesipisarat enää ruukun viereen, vaan kasvit saavat täsmäkastelua juuri oikeaan kohtaan. Uuden virtaviivaisen suihkepullon myötä saanevat nauttia virkistävistä suihkutteluistakin. Kyllä nyt kelpaa, niin kastelijan kuin kasteltavien!

Ei ole sattumaa että astiat ovat niin hyvin ja lisäksi niin kauniisti muotoillut. Onhan asialla pitkänlinjan muovintyöstäjä, Eero Aarnio. Tätä nykyä hän potee suurta syyllisyyttä menneisyydestään kauhian lasikuidun parissa ja onkin nyt suuntautunut ympäristöystävällisempien muovien käyttöön.


Kannua voi kyllä hyvin kutsua kastelukannujen rolls royceksi! Ja juu, kyllä sai kotipuutarhurointi heti paljon hohdokkaamman otteen, kun sitä tekee design-varustein, eikä millä tahansa vanhalla muovikipolla.

Toivottavasti orkideani jakaa mielipiteen ja palkitsee kastelijansa
jo tuota pikaa vihdoin viimein kukkimalla,
 muuten menee hermo!


perjantai 27. tammikuuta 2012

Tulppaaneita tulvillaan


Taas on tulppaaneita tulvillaan
iloinen Amsterdam.
On kuin kaunein kukka kauniin maan
iloinen Amsterdam.
Kenties kaunis on ja vallaton
iloinen Amsterdam...


Sain tovi sitten tilaisuuden visiteerata kauniissa, vallattomassa ja iloisessa Amsterdamissa. No, kyseessä oli työmatka, joten sitä vallattomuutta tuli koettua vähän, tai siis ei ollenkaan, mutta kauneutta ja kaupungin hauskaa tunnelmaa ehdin onneksi pikaisesti nauttia.

Heti tilaisuuden koittaessa suuntasin kollegan kanssa joenrantaan kukkatorille tarkistamaan pitääkö huhut paikkansa. Täytyy sanoa että näky oli tyrmäävä ja huhut vain kalpeita kuiskeita värikkään todellisuuden rinnalla. Niin suuri alue aivan kaupungin sydämessä täynnään mitä erilaisimpia kukkia ja sipuleita! Ja millä hinnalla!!! Mieli teki tuoda puoli kukkatoria kotiin matkamuistona, mutta olosuhteiden pakosta tyydyin yhteen kimppuun. Aika suureen ja kestävään tosin ;). Onhan sitä tullut kuljeteltua käsimatkatavaroina niin pähkinäpiiraita Atlantin yli kuin rantakiviä raahattua reissuista, miksei siis kaunista kukkakimppuakin.

Kukkiviin matkamuistoihin on hauska palata nyt kun tulppaanisesonki on taas kotonakin parhaimmillaan. Näitä nyt vaan on aivan pakko saada taas joka viikonlopuksi!


kauniit ja kestävät tulppaanit tuosta nurkalta Alepasta
maailman paras tulppaanimaljakko Tunjalta
rakastettava rakkauspöytä Rosalta

Kaunista viikonloppua Sinullekin!


tiistai 24. tammikuuta 2012

Kipunat kohti tähtiä kiirii

Pimeä talvi-ilta. Ulkona on pari astetta pakkasta ja maa valkoisena nietoksista. Lumi narskuu kenkien alla. Talvi-idylliä parhaimmillaan! Posket punoittaen ulkoa kotiutuessa päässä soi savuntuoksuinen laulu. Taidan tehdä takkaan tulet ja käpertyä sohvannurkkaan raukeana köllimään ihanassa lämmössä.


Asun kuuskytlukuisessa kerrostalossa, jossa ei surukseni takkoja ole. Onneksi Clas Ohlson on pelastajani! Samalla reissulla hankin parilla kympillä sekä takan että akvaarion. Häkävaaraa ei ole ja akvaarion pesusta ei tarvitse huolehtia, nautiskelun lopuksi riittää kun vain sammuttaa telkkarin.




BTW, takassa rätisevän palavan puun ja tulen tunne on niin aito, että yllätin itseni jopa kahdesti ohikulkeissani koittelemasta telkkarin hehkua. Ei onneksi ollut lämmin, mutta mielikuva kyllä siitä syntyi vahvasti. Suosittelen suurella lämmöllä kaikille takattomille. Ja miksei halonhakkuuseenkin kyllästyneille ;)


Meill' on metsässä nuotiopiiri, missä kuusten kuiske soi.
Kipunat kohti tähtiä kiirii, lähipuutkin punervoi...


sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Makumatka lapsuuteen

Mahtaako tässä maassa olla ainuttakaan 70- ja 80-lukujen kulinaristisista herkuista (heh heh...) nautiskellutta, joka ei olisi päässyt uunijäätelön makuun??? Itse ainakin sain "eksoottista uuttuutta" syödä niin ahkerasti, että vuosikausiksi hautasin koko herkun mielestäni. 

Nyt keski-iässä lapsuuteen tuntuu palaaavan mitä erilaisimmin muistoin. Olen paistanut jo pari kertaa jäätelöä. Hyvältä maistuu taas! Itselle oli lapsena suuri ihme ja kummastus se kuinka jäätelö ei uunissa sulanut, omia muksuja asia ei tunnu juurikaan hetkauttavan. Näin ne ajat muuttuvat...


Tarvitset kakkupohjan (se kaupan sitruunainen valmispohjakin riittää vallan mainiosti), hilloa (mummin ja tyttären tuntikausia keittämä raparperihillo maistui tässäkin taivaallisen hyvältä), marjoja tai hedelmiä (meillä nyt mansikoita ja mustikoita), jäätelöä (vaniljaa, totta kai!) ja neljä valkuaista vaahdotettuna. Kasaa ainekset vuokaan tuossa järjestyksessä ja kuorruta komeus huolellisesti kauttaaltaan valkuaisvaahdolla, jotta jäätelö ei sula litkuksi. Sitten vaan uuniin 250 asteeseen 5 minuutiksi.  

Syö, nauti ja tiskaa!

Helppoa ja herkullista, me like! Nyt voikin vatsa täpösen täynnä sunnuntaisia herkkuja ryhtyä odottelemaan presidentinvaalituloksia. Miten mahtaa asettua äänet kahdelle hyvälle vaihtoehdolle?

torstai 19. tammikuuta 2012

Pahat pojat

hoidokit
rivissä ikkunalla
piristämässä ankeaa toimistoa
herättämässä ihmetystä ja ihailua
vihreät takapuolet kohden lumista maisemaa



aivan,
aikaa myöten
tämäkin paha poika
kasvaa aivan jorman näköiseksi
ja siementää villisti aivan ympäriinsä



vaikkei
sitä myönnetä
tai ainakaan sanota
kyllä koolla on väliä:
jorma se on pienikin jorma!


väsymys
sai tarttumaan
kameraan ja kuvaamaan
kevättä kohden, kevättä kohden…
tiedätkö sinä oikean nimen hoidokilleni?

maanantai 16. tammikuuta 2012

Disco Inferno

Pikkutyttöni halusi järjestää bileet. Eikä mitä tahansa juhlia, vaan diskobileet. Ajankohdaksi sovittiin jouluhumun ja -lomien jälkeinen aika. Yhdessä väsättiin kutsukortit koko ekalle luokalle. No, poislukien ope. Neiti jakoi tohkeissaan kutsut jo ennen joululomia, jotta kaikki varmasti voisivat raivata perheidensä kalentereista tuon ajankohdan vapaaksi biletykselle ja hurjalle diskoilulle…


Kuukausi ennen juhlia oli siis tehty kutsut ja laadittu soittolista. Päivää myöhemmin oli mietitty tarjoilut ja sitä seuraavana päivänä sisäänpääsysysteemit diskopaikalle kattosaunallemme, eli nyttemmin ”Kasikerrokseen”. Kahta viikkoa ennen juhlia oli ostettu valtavat määrät värikkäitä (joulu)valoja. Viikkoa ennen bileitä oli varmistettu soittokaluston toimivuus biletysmestassa ja soviteltu eri asuvaihtoehdot juhliin. Ja sitten alkoi se öiden laskenta: enää kuusi yötä ja sitten..., enää viisi yötä ja sitten..., enää neljä…

Juhlapäivänä kalusteet nosteltiin seinustoja kiertämään ja tila koristeltiin valoilla, tarjoilut pantiin esille, sitrusbooli sekoitettiin, musiikit testailtiin vielä kerran ja aloitettiin vielä kerran se odotus. Minuutit ovat välillä hurjan pitkiä! Vihdoin koitti riittävän pimeä kellonaika ja vieraat saattoivat saapua.


Ilmassa oli suuren juhlan tuntua ja juhlaväki ehkä hieman jännittynyttäkin. Tai ainakin kovasti juhlaa hekin tahoillaan jo odotellutta. Hellyttävää! Olin biletystoiveeseen suostuessani hetken pohtinut että mahtaako se olla ihan järkevää, lähteä nyt lietsomaan isojen ihmisten tapoja pieniin ihmisiin, mutta nyt olen sitä mieltä että oli! Oli niin hauska seurata näiden pienten suuria tapoja: vaatteet menivät kauniisti naulakkoon, tarjoiluista nautittiin, keskustelua käytiin ja jopa jalkoja käytiin venyttelemässä tanssimisen lomassa.

Illan vaikuttavin ohjelmanumero taisi olla juhlien emännän isoveljen lyhyt vierailu diskossa breikkiesityksineen. Tytöt tämä odotettu, ja jo muutamaan otteeseen kautta rantein kyseltykin vierailu sai pökertymään sohville fanirivistöksi ja pojat vihdoin viimein innostumaan, tai kait vain uskaltautumaan, tanssilattialle.


Tietenkin illan mittaan myös lattiat saatiin tahmeiksi boolista, poikia kiinnosti painiminen enemmän kuin tanssiminen, juhlaväkeä sai pyytää ulos vaatekaapista ja illan kenties suosituimmaksi ohjelmanumeroksi muodostui popparisade. Siis ”sade” joka syntyy kun muksu upottaa kummatkin kätensä pop corn –kulhoon ja tyhjentää nyrkkien sisällön komeassa kaaressa ilmaan. Näyttävää totta vie! Onneksi imuri kuului juhlien raivauskalustoon…

Nämä viimeksi mainitut asiat vahvistivat kyllä sen että lapset ovat yhä lapsia, ja diskoilta heille varmaankin turvallinen välietappi kasvussa isommaksi. Meillä diskoillaan kyllä toistekin mikäli joku niin taas jatkossa toivoo! Nyt on koettu tällainen alaikäisten diskohuuma, seuraavaksihan voikin ryhtyä perehtymään vaikka suosiota niittäviin K50-biletyksiin, jotta on sitten aikanaan valmiuksissa niitäkin tarvittaessa järjestämään...

Itse asiassa heti olikin jo tullut kyselyitä lapsiaan noutavilta vanhemmilta että moneltako mahtaa alkaa aikuisten disko...


perjantai 13. tammikuuta 2012

Hyvästi jää...


On aika päättää yksi vaihe elämässä,
jotta voi siirtyä kohden uutta.
On säilöttävä mieleen kultareunaisia pilviä
ja annettava myrskyjen unohtua.
On luovuttava tutusta ja rakkaasta,
jotta voi tutustua uuteen ja kiehtovaan.


Otettu askel helpottaa mieltä, päässä ei enää purista.
Mutta sydämeen sattuu.
Miten mä selitän tän lapsille ja kerron hyvistäkin puolista?
Mä olen tästä nauttinut koko eloni. Niin nekin.
Ne vain paljon lyhyemmän ajan kuin mä.

Ne on tehneet täällä ensimmäiset lumienkelinsä,
oppineet potkukelkkailemaan ja hiihtämään,
katkoneet jalkojaan ja juosseet pitkin kallioita.
Ne on nukkuneet majassa puussa ja
soudelleet ”meidän laivalla” retkelle saareen.
Miten ne ikinä oppii syömään mämmiä kaupungissa
tai marjastamaan toisessa metsässä?


maanantai 9. tammikuuta 2012

Kukkiva lumi

Tuli sitten se lumi Etelä-Suomeenkin. Melko pitkään sitä kerittiin odotella, musta + sateinen joulu viettää ja vuodenvaihteessa hetkellisesti nauttia valkeasta maasta ennen kuin sateet taas jatkuivat. Nyt on pakkasta jo sen verran mittarissa, että usko maan lumisena pysymiseen on vahva. Muksut ovat innoissaan ja aikuiset ovat innoissaan; toppahousut ovat ihanaa ja odotettua ylellisyyttä, pulkkamäet kutsuvat ja lumityöt tuntuvat kivoilta, auton harjauksesta suorastaan tapeltiin meidän perheessä…


Valoisasta maisemasta ja lumen narskunnasta kenkien alla on ilo ottaa sitä iloa irti. Itsellä on kukkaset lähellä sydäntä ja ehkä silläkin sydämessä läikähti lämpimästi, kun huomasin keittiön ikkunasta mitä kuopus, 7-vuotias miehenalku, olikaan tehnyt pihalla ensi töikseen. Ei ole ikkunoissa jääkukkia, mutta onpahan pihalla komea lumikukka!


Toppikset jalkaan ja lumisia iloja Sinullekin!


tiistai 3. tammikuuta 2012

Makeaa uutta vuotta!

Vuosi vaihtui komeasti paukkuen ja rätisten. Parin asteen pakkasessa oli silkkaa nautintoa ihailla rakettien värjäämää yötaivasta lähipuistossa ystävien kanssa. Vatsa oli täynnä herkkuja ja suukin messingillä. Talven juhlakauden kruunasi vielä yöllä hiljalleen alkanut lumisade, joka vihdoin valkaisi eteläisintäkin Suomea. Eilen näki jo lumiauroja työn touhussa ja tänään sitten räystäät taas valuvatkin. Lapset ehtivät juuri ja juuri askarrella lumiukkelin takapihaa koristamaan.

Mietin vuodenvaihteen alla lapsuudesta tuttua sanontaa, jonka mukaan uusivuosi on uusi joulu. Sanonta palasi mieleeni, kun uudenvuodenaaton alla keittelin konjakkia ja sulattelin suklaata, aivan kuten olin tehnyt jo viikkoa aiemmin jouluaatonkin alla. Törmäsin nimittäin houkuttelevaan suklaasalamin reseptiin ja sitähän piti testata, ja hyväksi havaittuamme ryhtyä makkaranvalmistukseen uudemmankin kerran.


Salamiin tulee 2 dl kuivattuja viikunoita tai karpaloita tai rusinoita (itse käytin kaikkia niitä ja taateleitakin), ¾ dl konjakkia tai Amarettoa (meiltä löytyi vain konjakkia, mantelilikööri olisikin hyvä syy testata reseptiä jälleen kerran…), 3 rkl fariinisokeria, 250 g tummaa suklaata, 3 rkl voita, 5 murokeksiä ja 1 dl rouhittuja saksanpähkinöitä tai manteleita. Hedelmät + sokeri + alkoholi kiehautetaan ja jäähdytetään. Suklaa + voi sulatetaan vesihauteessa ja jäähdytetään. Suklaasulaan yhdistetään hedelmäseos, murustellut keksit ja pähkinät tai mantelit. Massa muotoillaan napakaksi pötköksi ja nostetaan viileään muutamaksi tunniksi. Ennen tarjoilua pötkö kieritellään tomusokerissa ja leikataan paloiksi. Tarjoiluvadille viipaloin myös omenoita ja päärynöitä sekä kasasin viinirypäleitä. Hedelmien kanssa herkkua nautittiin ennen joulua glögin kanssa ja aattona kinkun päälle, uudeksi vuodeksi makkaran lisukkeiksi hedelmien rinnalle tuli vielä juustoja ja keksejä.

Ensimmäisen satsin kiedoin kahdelle rullalle leivinpaperien sisään ja nipistin päät tiukasti kiinni. Toiseen satsiin jatkoin tuotekehittelyä ja säästin parit talouspaperirullien sisuskartongit. Niiden sisään pujotin leivinpaperia ja täytin rullat massalla. Alkoi näyttää jo aika makkaratehtaalta meitin kyökissä… Tällainen setti syntyy kun reseptin tekee kaksinkertaisena:

Keskimmäinen pötköistä riitti hyvin 16 hengen juhlaan ja yksinkertaisella reseptillä syntyneet 2 pötköä tyydyttivät kahteen kertaan 7 hengen makeannälän enemmän kuin hyvin. Ylijääneet makkarapötköt ovat nyt jemmassa ja odottavat seuraavaa juhlaa… tai muuten vaan syytä ihanaan herkutteluun.

Makeaa alkuvuotta Sinullekin!