tiistai 3. tammikuuta 2012

Makeaa uutta vuotta!

Vuosi vaihtui komeasti paukkuen ja rätisten. Parin asteen pakkasessa oli silkkaa nautintoa ihailla rakettien värjäämää yötaivasta lähipuistossa ystävien kanssa. Vatsa oli täynnä herkkuja ja suukin messingillä. Talven juhlakauden kruunasi vielä yöllä hiljalleen alkanut lumisade, joka vihdoin valkaisi eteläisintäkin Suomea. Eilen näki jo lumiauroja työn touhussa ja tänään sitten räystäät taas valuvatkin. Lapset ehtivät juuri ja juuri askarrella lumiukkelin takapihaa koristamaan.

Mietin vuodenvaihteen alla lapsuudesta tuttua sanontaa, jonka mukaan uusivuosi on uusi joulu. Sanonta palasi mieleeni, kun uudenvuodenaaton alla keittelin konjakkia ja sulattelin suklaata, aivan kuten olin tehnyt jo viikkoa aiemmin jouluaatonkin alla. Törmäsin nimittäin houkuttelevaan suklaasalamin reseptiin ja sitähän piti testata, ja hyväksi havaittuamme ryhtyä makkaranvalmistukseen uudemmankin kerran.


Salamiin tulee 2 dl kuivattuja viikunoita tai karpaloita tai rusinoita (itse käytin kaikkia niitä ja taateleitakin), ¾ dl konjakkia tai Amarettoa (meiltä löytyi vain konjakkia, mantelilikööri olisikin hyvä syy testata reseptiä jälleen kerran…), 3 rkl fariinisokeria, 250 g tummaa suklaata, 3 rkl voita, 5 murokeksiä ja 1 dl rouhittuja saksanpähkinöitä tai manteleita. Hedelmät + sokeri + alkoholi kiehautetaan ja jäähdytetään. Suklaa + voi sulatetaan vesihauteessa ja jäähdytetään. Suklaasulaan yhdistetään hedelmäseos, murustellut keksit ja pähkinät tai mantelit. Massa muotoillaan napakaksi pötköksi ja nostetaan viileään muutamaksi tunniksi. Ennen tarjoilua pötkö kieritellään tomusokerissa ja leikataan paloiksi. Tarjoiluvadille viipaloin myös omenoita ja päärynöitä sekä kasasin viinirypäleitä. Hedelmien kanssa herkkua nautittiin ennen joulua glögin kanssa ja aattona kinkun päälle, uudeksi vuodeksi makkaran lisukkeiksi hedelmien rinnalle tuli vielä juustoja ja keksejä.

Ensimmäisen satsin kiedoin kahdelle rullalle leivinpaperien sisään ja nipistin päät tiukasti kiinni. Toiseen satsiin jatkoin tuotekehittelyä ja säästin parit talouspaperirullien sisuskartongit. Niiden sisään pujotin leivinpaperia ja täytin rullat massalla. Alkoi näyttää jo aika makkaratehtaalta meitin kyökissä… Tällainen setti syntyy kun reseptin tekee kaksinkertaisena:

Keskimmäinen pötköistä riitti hyvin 16 hengen juhlaan ja yksinkertaisella reseptillä syntyneet 2 pötköä tyydyttivät kahteen kertaan 7 hengen makeannälän enemmän kuin hyvin. Ylijääneet makkarapötköt ovat nyt jemmassa ja odottavat seuraavaa juhlaa… tai muuten vaan syytä ihanaan herkutteluun.

Makeaa alkuvuotta Sinullekin!



10 kommenttia:

  1. Tiia3/1/12

    Slurps! Täytyy ehdottomasti pistää kokeiluun =)

    VastaaPoista
  2. Päivi3/1/12

    Ehdottomasti! Tää on niin herkkua että on vaikea keskittyä nyt ajattelmaankaan mitään muuta...

    VastaaPoista
  3. Herkkupötköjä, slurps!

    VastaaPoista
  4. Päivi3/1/12

    Melkoisia pötköjä kyllä juu varsinkin tekovaiheessa, suuhunmenovaiheessa onneksi näyttävät jo oikein herkuilta :)

    VastaaPoista
  5. Tätä teen ehdottomasti uutena vuotena!

    VastaaPoista
  6. Eilen tein ja tänään nautitaan! Laitoin lisäksi kuivattuja karpaloita ja goji-marjoja, sekä chilisuklaata. Vähän eilen jännitti, jähmettyykö pötkö yön aikana, sen verran löysä oli kun kelmuun kääri

    VastaaPoista
  7. ...siis kun kelmuun käärin, mutta jämäkkä on nyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, aina siinä vaiheessahan pieni uskonpuute iskee, ei vaikuta herkulta ;) Sillä ekoilla kerroilla käytin noita voipaperilla vuorattuja talouspaprurullia, mutta homman rutinoiduttua olen luopunut niistä. Mäkin syötin suvulle joulupäivänä tätä karpaloisena ja chilisenä :). Herkkua vuodenvaihdosta teille!

      Poista
  8. Kiitos, oli herkkua ja illan puheenaihe, ja salamista meni ensin, tosin tuoreet hedelmät hämensivät miettimään josko olisikin jotain muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa!!! Kyllä mäkin tällä juhlakaudella olen pari kasvissyöjää saanut salamia popsimaan ;)

      Poista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)