perjantai 9. maaliskuuta 2012

Boy, you're a Star!

Nurkkiin kertyy lasten kasvaessa ja itse kunkin meistä farkkunsa enemmän vähemmän puhki kulutellessa houkuttelevia lahkeita ja takataskuja. Niitä sitten aina aikani pinoon kerättyäni intoudun tuunailemaan uuteen muotoon. Tähän asti olen ommellut niitä patalapuiksi, päiväpeittoon ja pikku pussukaksikin,
nyt oli vuorossa farkkutyynykokeilu.


Otin muutamat siniset + mustat farkut ja
pistelin ne palasiksi, neliön koko 12,5 * 12,5 cm.


Sommittelun jälkeen kiinnitin palat nuppareilla neljän neliön pötköiksi
ja surauttelin yhteen paininjalan etäisyydellä reunasta.
Pötköt ompelin edelleen yhteen neliöksi.

 

Farkkuneliöblokin kiinnitin tikattuun taustavanuun nuppineuloilla ja tikkasin harvalla tikillä ruudukon pitkin suoria saumoja. Sitten oli aika kaivaa esiin pikkuleipämuotti + kangasliitu ja piirtää kankaasseen tikattava tähtikuvio. 


Kuvion vahvistin vielä nupparinkärjillä ompelua helpottamaan. Eikö muuten olekin kaunis tähti? Musta tässä ois aineksia ihan vaikka joulukorttikuvaksi :). Muu perhe saattaa tosin olla eri mieltä asiasta...


Sur rur rur... Pari kierrosta tähteä harvalla tikillä (nro 3).


Tein tyynyt rakkaudella esikoiselleni, jolle oli jo muutama joulu sitten valmistunut farkkuakin sisältävä päiväpeitto. Taustakankaaksi valikoituikin hänen vauva-aikainen pussilakanansa herkällä (teinin mielestä liiankin herkällä) sydänristipistoboordilla. Äidin rakkaushan on rajatonta ja kait se saa näkyä siellä sun täällä..?



Ja tältä sitten näyttivät tyynynpäälliset ompeluillan päätteeksi. Kokoa tyynyillä on noin 50 * 50 cm. Palat leikkasin ja ompelin neljän pötköksi edellisellä tilkkukerhokokoontumisella, nyt surauttelin reilussa kolmessa tunnissa rupattelun ja kahvittelun lomassa tyynyt valmiiksi ja tikkasin jo seuraavat flanellityynyt hyvälle alulle. Helppoa ja nopeaa siis!


Monesti työlle löytyy nimi jo työn edetessä. Nyt niin ei käynyt ja "kipuilin" asiaa Facebookissakin. Ystäviltä tuli hauskoja nimiehdotuksia. Loppujen lopuksi se suunnaton äidinrakkaus kuitenkin vei voiton,
ja töiden nimi päätyi tämänkin jutun otsikkoon.
On mun lapseni just niin huippu <3

Löytyiskö Sunkin kaapeista vanhoja farkkuja tuunattavaksi?
Oletko muuten ilmoittautunut mukaan neulomusiltaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)