tiistai 29. toukokuuta 2012

Rintaraukka riemusta lyö



Pikkukanttori treenasi uutterasti kevätohjelmistoa, ja mamma sai samalla kaivella muistinperukoilta omia lapsuusmuistojaan, joihin oli sanojen pikkuhiljaa mieleen palaillessa mukava yhtyä heleä-äänisen herran seuraksi.

Äitienpäiväkonsertti oli ja meni, mutta laulu jäi päähän soimaan. Välillä yllätän itseni sitä hyräilemästä kesken työpäivänkin. Tällä kertaa "päälle jäänti" ei lainkaan riivaa, vaan päinvastoin, sillä juuri tältä musta on tuntunut muutamien viime viikkojen ajan:

Murheesi suista, ilmasta puista,
soi riemuvirsi, tuoksuu jo maa.
Myös virta vielä tanssiipi tiellä,
päin merta mennen noin vaahtoaa.
Myös rintaraukka riemusta lyö
jäi kauas taakse talvemme yö.
Murheesi suista, ilmasta puista,
soi riemuvirsi tuoksuu jo maa.

Muistoissa mulla, myös ehkä sulla
lie musta häivä, kaik' unholaan.
Loukkoon jo huolet pois varjopuolet,
aurinko armas luo loistoaan.
Nuoruutta soipi viidat ja haat,
nuoruutta niistä itsekin saat.
Siis riemumiellä laula sä tiellä
- nuoruus on suurin lahjoista maan.

Virta ei enää viittaa mielessäni menneen talven sulamisvesiin, vaikka pohjoisemmassa päin Suomea ne kovasti vielä riivaavatkin. Mun mielessä ne ovat näitä tuoreita sateita hellepäivien päätteeksi ja niiden lomassakin. Niitä jotka kastelivat aurinkotuoliin pihalle jättämäni pehmusteen, ja jonka porottava aurinko oli taas jo illan istuskelua varten kuivannut. Sateita, jotka ryöppyinä huuhtovat kamalan siitepölyn pois ja helpottavat lapsen oloa. Sateita, jotka saivat orastavat lehdet ryöpsähtämään takapihalla ja puistoissa valloilleen. Ja sateita, jotka saavat maan ja luonnon tuoksumaan niin valloittavalta aamuisin.

Tuoksuvia kevät-, tuota pikaa kesäaamuja!


maanantai 28. toukokuuta 2012

Pupun ruokaa

Aikamatkailtiin lauteilla opiskelukavereiden, ”Tampereen tyttöjen”, kesken parikymmentä vuotta ajassa taaksepäin. Muistia sai illan mittaan jo melkein urakalla kaivella, jotta ihan kaikille tutuille nimille sai jutuissa yhdistettyä kasvotkin. Todettiin somen olevan loistoapu tässä puuhassa; on hauskaa saada virtuaalisestikin vaihdettua kuulumisia ja päivitettyä nykyiset kotikaupunkistatukset, duunipaikat ja perhekuviot niidenkin kanssa joiden seurassa ei tule saunaan mentyä.

Koska kyseessä oli keski-ikäisten naisten saunailta, ei tarjoiluja tietenkään kuitattu perinteisellä makkara- ja olutlinjalla, vaan naisellisen keveillä tarjoiluilla, ihan pelkällä pupunruoalla! Listalta löytyi mm. oranssivihreää salaattia, kevyesti helmeilevää skumppaa ja porkkanamuffineja. Grillatut vuohenjuustoleipäset kevennettiin nekin ilmavalla herneenversohunnutuksella...



Muffinit tein piimäkakkureseptiä soveltaen niin että sen mausteita, neilikkaa ja inkivääriä, panin taikinaan vain kolmanneksen ja lisäksi saman verran kanelia. Sekaan raastoin vielä ison porkkanan, jonka pehmitin voisulan seassa. Toinenkin porkkana olisi hyvin mennyt, ensi kerralla raastan vähän pidempään. Kyllä kuulkaa oli voisula kauniin väristä kun nostin kattilan kantta!

Mangolle maistuvasta tuorejuustosta pursotin kuppikakkujen päälle herkkuröhnän, ja siihen painoin omin pikku kätösin marsipaanista muotoillut porkkanat. Luulen että näitä porkkanamuffareita tulee taiteiltua kesän mittaan toistekin, ja vision jo mangojuuston sijaan jotain muuta porkkanan alle. Olisiko se kaakaolla ruskeaksi värjätty tahna ikään kuin porkkanamaan multana vai valkosipulipuristimella marsipaanista tehty vihreä nurmikko..? Ehdotuksia vastaanotetaan, kiitos!

Pane sinäkin posket punoittamaan;
karotiinia kiduksiin ja nassu vasten aurinkoa!

perjantai 25. toukokuuta 2012

Haastetta kylliksi: Gloriosa Rotschildiana, osa 2


Hellästä hoidosta huolimatta huonolta näyttää. Tai huolimatta ehkä jopa ylihuolehtivasta hoidosta, saattoi nimittäin jossain vaiheessa tulla kasteltua turhankin reippaasti, ja siirreltyä mukamas ruukusta parempaan kesken kaiken juuren kukoistukseen heräilyvaiheen…

Jossain vaiheessa kevättä kyllästyin siihen että eteinen ja aula muistuttivat kasvihuoneita, ja siirsin ruukun lasitetulle parvekkeelle tomaatin taimien kanssa. Ehkä siellä sittenkin on vielä liian koleaa ja versoa ei ala pukata. Pitääköhän mun nyt roudata se takaisin sisälle??? Ilmeisesti! Hmph…


Anyhow, aikaa istutuksesta on kulunut reilusti enemmän kuin se jostain löytynyt tieto kuudesta viikosta, eikä mullan pintaan ole pukannut yhtikäs mitään esille. Ei vaikka olen pannut noi suloiset leppiksetkin toivottamaan hentoista taimea tervetulleeksi parvekkeellemme!

Varovasti kuopsuttelin pintamullan auki, ja eihän sieltä mitään uutta paljastunut. Juuripötkylä näytti tasan tarkkaan samanlaiselta kuin tuossa pussissa mulle matkustettuaan. Hitsiläinen että harmittaa! Ja vähän pelottaakin että onko tullut sössittyä koko homma... Pitäis päästä puutarhurioppiin ja ottaa ehkä uusi yritys.

Tässä surussa voi lohduttautua sillä että raparperi, ruohosipuli, herneet, basilikat ja tomaatit kukoistavat, persiljat ja tillitkin sinnittelevät. Myös takapihalla talvehtineet kolme hortensiaa ovat kaikki vihreästi elossa kiinni ja niin kiehtovina, joka päivä pukkaa uutta lehteä esille. Aamuisin pitää tassutella partsille niitä ihastelemaan ja illalla kotiin palatessa rientää ihmettelemään mitä päivän aurinko ja lämpö ovat niille tehneetkään. Sais tehdä sitä kyllä jo keijullekin!

So far R.I.P. keijunköynnökseni...
Ja sen jälkeen teekin kukoistava ylösnousemus!!!

torstai 24. toukokuuta 2012

Neiti Keväästä Rouva Kesäksi




Kalenterin mukaan on vielä kevät, mutta kyllä kuulkaa tää jo ihan kesää on! Viikolla tuli vastaan ensimmäinen paljain varpain kävelijä. Ja siis ihan keskellä Helsingin keskustaa! Itsellä on jo ensimmäiset laastarit jalassa kun korkkari pääsi (ylläpipylläri) hiertämään heti tuoreeltaan sukatonta ihoa. Miten sitä ei vuodesta toiseen saman virheen toistamalla mitään opi?!? No, varpaissa on kuitenkin pirteän oranssi kesälakka ja niitä voi omaksikin ilokseen jo sandaaleissa vilautella.

Eilisiltana tuli siipan ja ystävien kanssa korkattua terassikausi tanssikurssin kurssijuhlan merkeissä. Paistuvan makkaran tuoksua viereiseltä notskilta nuuhkiessa leijuin ihan täysin juhannusfiiliksiin. Ja kyllä kesään siivittää sekin että aamukammassa on enää muutama piikki: reilun viikon päästä rakkaat ja suloiset kakarat pakataan autoon ja kärrätään isovanhempien hoteisiin kesälaitumille! Vaikka siis meillä siipan kanssa vielä työt jatkuvat, niin kotityörintamalla alkaa meilläkin loma, jipijajee!!!

Vaikka olen tässä viikon varrella muuttanut terassin yhdeksi ruukuista rönsyileväksi kasvimaaksi, näkyy siellä vielä takaumia menneestä vuodesta:
v  syksystä muistuttaa mökiltä kerätyt ja kranssiksi pujotellut ruusunmarjat
v  talvesta taas kynttilälyhty, jota on mukava poltella vielä sateisina kevätiltoinakin
v  keväästä hentoinen hortensia, joka talvehti takapihalla ja pääsi taas viheriöimään parvekkeelle (vaikka kuvasta ei näy, niin kyllä se viheriöi!)
v  kesään siivittävät aurinkotuoli ja Hangon hiekkarannoilta viime kesänä poimitut simpukankuoret.


Aah, enää hetki ja sitten on virallisestikin kesä!

maanantai 21. toukokuuta 2012

Hyvän mielen haaste

Haasteita satelee! Onneksi kuitenkin vain ja ainoastaan hauskoja sellaisia, julmasta sanasta huolimatta täysin ilman minkäänlaisia pulssia nostattavia viranomaisvenkuroita. Nämä haasteet saavat hymyn huulille ja ajatusnystyrät ylikierroksille. Varsinkin parin tunnin yöunien päälle…

Ystäväni CK haastoi Retrock-blogissaan 5 bloggajaa ja antoi seuraavanlaisen tehtävän: ”Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa. Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen)."

Lisäksi hän kirjoitti sykähdyttävästi että ”Uskon ajatuksen voimaan. Hyväntuulisuus on asenne, johon voi itse vaikuttaa omilla ajatuksillaan. Tässä sunnuntai-aamun Hyvän mielen -listaus epätärkeysjärjestyksessä…” Toi ihana ”epätärkeysjärjestys” on niin kyseistä Villa Villekullan hurmaavaa emäntää, että ei voi kuin hymyillä, raapia unenrippeet silmistä ja alkaa laatia listaa. Ja siinä samaisessa epätärkeysjärjestyksessä luonnollisestikin!


10 hyvän mielen asiaani:

1)   Herääminen auringonpaisteeseen ja siihen että vielä aikaisemmin herännyt kuopus kömpii kainaloon puhua pulputtamaan. Vaikka sitten niistä fudiskorteistaan…

2)   Se että herättyään saa nauttia pavuista vastarouhitusta kahvista ja kulman takaa leipomosta haetusta tuoreesta leivästä painomusteelle tuoksuvan Hesarin kanssa. Kaikki aikamoisia välttämättömyyksiä aamuissani! Tai siis joutilaissa aamuissa... Arkena nautitaan usein kaupan muovipussitettua ruisleipää kahvin ja Hesarin kanssa. Mutta onneksi satun rakastamaan ruisleipääkin!

3)   Perhe. Tässä kohdassa viimeistään näkyy toi epätärkeysjärjestys… Mulla on kolme ihan superia muksua joita rakastan sydän pakahtuakseni ja siippa, johon olen rakastunut. Lapset ovat terveitä, iloisia, tunteellisia, kivan näköisiä, fiksuja, lahjakkaita ja höpsöjä. Siippa on pitkä, tumma, sporttinen, kiltein tuntemani ihminen, ihana yllättäjä ja fiksu + lahjakas hänkin. Se kivannäköisyytensä kuitattiin jo noilla kolmella ekalla ominaisuudellaan ;).

Elämäni parasta aikaa on ajat, jolloin olemme yhdessä. Puuhailemme tai nökötämme koko pesue sohvalle ahtautuneena katsomassa Mad Menin uusintoja. Entinen työkaveri hämmästytti mut totaalisesti muutama vuosi sitten toteamalla että tykkää perheestäni. Hämmästyksen aiheutti se että hän ei ollut koskaan tavannut perhettäni ja että sanoja oli vielä mies. Ilmeisen tunneälykäs sellainen. Tarkensi vielä tykkäystään sanomalla että jutuistani kuulee meidän perheessä olevan hyvä tekemisen meininki. Olen niin kiitollinen tuosta kommentistaan! Siihen asti olin kait ajatellut vain että olemme tiiviisti yhdessä, mutta sen jälkeen olen osannut nähdä myös sen valtavan määrän asioita joita todella aktiivisesti suunnittelemme ja toteutamme yhdessä, emme vain passiivisesti oleile toistemme läheisyydessä.

4)   Ystävät. Ympärillä on ihmisiä, jotka ovat rakkaita + kaikki juuri omansalaisia + tuovat iloa elämään + eivät tuota liikaa tuskaa elämään (kuulostaa hassulta mutta valitettavasti tämäkin on elämää ja joskus on opittava luopumaan rakkaistakin) + jaksavat innostua höpsötyksistäni + yllättävät omilla höpsötyksillään + ihastuttavat lahjakkuuksillaan + + + …

5)   Luova tekeminen. Se että osaa ommella tilkuista töitä, jotka miellyttävät omaa silmää ja tekemisen aikaansaamat endorfiinipiikit. Se että osaa nähdä tylsän tai ruman tilan omansa näköisenä, eli visioida pensselinheilutuksen jälkeisen ajan. Se että omaa luovia ystäviä ja voi nauttia heidän luovuudestaan. Sekin että osaa puhua väärinpäin ja on vielä törkeän hyvä siinä jalossa taidossa.

6)   Multaiset sormet. Tätä nykyä tätä hyvän mielen tunnetta tosin voi kokea myös pinkit ja pitsisomisteiset puutarhahansikkaat kädessä. Kun saa käteensä multalapion ja pääsee möyhimään ruukkuja partsilla ja työn lopuksi ihailemaan muutaman neliön parvekkeelle perustettua viidakkoa. Tai kun on kaivanut kätensä jomottavan kipeäksi raskasta savea maasta, hiki niskassa kärrännyt kottareilla maata, tyhjentänyt kuoppiin säkeittäin kunnon multaa ja saanut marjapuskien taimet tallattua tiiviisti maahan juurtumaan uusille kasvusijoille. Viis siitä että kättä särkee ja pinkit city-kumisaappaat hajosivat temmellyksessä. Suussa tuntuu jo Louhisaaren juoman ihanan raikas maku

7)   Uuden oppiminen. Suurinta hyvää oloa tuottaa nimenomaan luovien asioiden oppiminen ja työstäminen, joten tää saattaa nyt mennä vähän päällekkäin luovuuden kanssa, mutta menkööt. On ilo että huomaa vielä oppivansa ;). Panee mielihyvän hyrräämään (Tässä kohtaa on kuitenkin poikkeus: taas uudet ja uudet ja yleensä samperin keskeneräiset ohjelmistot ja niiden pakkopullaopiskelu)! Tänä keväänä olen mm. opetellut ja oppinutkin tanssimaan siipan ja parin rakkaan ystävän kanssa.

8)   Koti. Sinne on kiva palata ja sieltä myös lähtee hyvillä mielin. Se on oma kolo, joka on itselle mieluinen ja jossa näkyy elämä. On paljon muksuja ja on paljon harrastuksia ja kaiken tämän huomaa kyllä meille tullessaan. Haluan pitää kodin järjestyksessä ja onneksi siippa puolestaan haluaa ajoittain pitää sen puhtaanakin.

9)   Harrastukset. Yllä jo mainitsin että meidän perheessä niitä riittää. Aikatauluja saa rustailla ja isovanhempia pitää tiiviisti kuljetusringissä, jotta kaikki viisi voimme harrastaa itselle mieleisiä asioita. Ne antavat potkua arkeen ja toisaalta niiltä myös pyritään viikonloput rauhoittamaan. No, siinä vaiheessa kun kolme ukkoa harrastaa myös kilpaurheilulajeja, niin tämä ei turnausten ja kisojen vuoksi todellakaan onnistu! Mutta treenejä ei viikonloppuihimme juuri mahduteta.

10)            Juhlat. Niiden suunnittelu, valmistelu, juhliminen ja jälkipyykkäys. Tämäkin taas lomittuu niin perheeseen, ystäviin kuin luovaan puuhasteluun. Mutta jos on höpsähtänyt tähän lajiin, niin sitä sit vaan on, ja jaksaa järjestää kaiken maailman kissanristiäisiä yhä ilman sitä kissaa. Muksut ei ollenkaan valita, vaan ottavat ilon irti asiasta ja jo hyvissä ajoin käynnistävät suureellisten synttärien suunnittelun. Tai siis antavat kimmokkeita äidille työstää asiaa.

11)            Yhdestoista kohta eli se että ”Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa”. Se että elossa on niin paljon muutakin mukavaa jota tähän en listannut, ja että saan hyvää mieltä, iloa ja potkua päiviin pienistä yllättävistä asioista. Ohikulkijan hymystä, herkullisesta lounaasta, kauniista vaatteesta tai mukavista kengistä, kutsusta johonkin kivaan, … ihanan loputtomasta listasta.

Koska juuri vastikään jaoin tunnustuksia bloggaajille ja koin tylsäksi nimetä rajallinen joukko ihanien blogien joukosta, niin otan nyt vapauden muuttaa annettua ohjetta osaltani, ja kehotan kaikkia hyvästä mielestä iloitsevia ottamaan haasteen vastaan joko omaan blogiinsa tai tuohon alle kommenttiosioon tekemään omia listojaan.

Hyvää mieltä päivääsi!


perjantai 18. toukokuuta 2012

Viherpiipertäjän cool life

Perhe kiusasi mua vuosikausia väittämällä että mieluisin mökkipuuhani on kompostointi. Aikas kakkajuttu! Tai no joo, rehellisyyden nimissä joudun myöntämään että olivat kyllä aika oikeassa... Meidän perheessä on muutama äitienpäiväkin vietetty kompostia seuloen ja tuleviin kasvukausiin näin valmistautuen. Siippa jupisi muiden nauttivan Sacher-torttunsa tuolloin kakkuna lautaselta, me olimme back to basics. Kyllästyin vinoiluun ja myin mökin pois.

Kompostointia en kyllä lopettanut, vaan innolla jatkan sitä kerrostaloasukkina. Remontin jälkeen kotitalon jätehuone on iso ja tilava, ja niinpä sinne on saatu bioastian lisäksi mahtumaan liuta muitakin kierrätysasioita. Raahasimme sinne jopa kierrätyshyllyn kellarisiivouksen yhteydessä. Toistaiseksi täytän hyllyä melkein yksinäni, mutta toivottavasti muutkin naapurit innostuvat asiaan pikkuhiljaa jossain vaiheessa.

Kun taannoin kaivelin kyökissä kompostipussia ämpäriin, osui käteen melko cool pussukka. Piti oikein tavata teksti ja varmistaa että tämä ”klassikko” on komppariin menossa.


Kyllä hakkaa meikäläisten nuivat Bioskat mennen tullen. Näitä haluan jatkossa Amerikan-tuliaisiksi! Kuinka ylevää onkaan kompostoida pussiin, jonka kyljessä vakuutetaan pussin haihtuvan samoin kuin puusta pudonnut lehti… Sehän kuulostaa melkein jo runolta, ja saa kompostoijan tuntemaan itsensä hyvin, hyvin henkistyneeksi viherpiipertäjäksi…


Mä häippäsen nyt takapihalle katsomaan mitä kaikkea kompostoitavaa sieltä kasvilaareista löytyy talven jäljiltä, ja ennen kaikkea ihailemaan kaikkea sitä versovaa, mitä ei tarvitsekaan kantaa kompostoitumaan.

Muhevaa kevätpäivää meille itse kullekin!


keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Mamma kadoksissa



…ehkä kohta…

Sain lahjaksi pienen hopeasydämen, jossa lukee että ”pyydetään palauttamaan Tiffanylle, New Yorkiin”. Se kaulassa on houkutteleva ajatus päätyä ehkä hieman ja hetkellisesti kadoksiin, ja toiveikkaasti odotella tulevansa palautetuksi riipuksen mukana Isoon Omppuun. Kukahan onnekas mut löytää ja mistä? Toivottavasti huomaa panna pian palautusmatkaan…

5th Avenuelle, kiitos!

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Klapit ojennukseen



Törmäsin (onneksi vain kielikuvallisesti) pari aamua sitten näin hauskaan tilataideteokseen Designmuseon edustalla. Vetosi muhun aivan saman tien, ihastusta ensi silmäyksellä! Joskus aiemminkin mulle on kyllä käynyt ihan samoin ihan samoilla nurkilla, ja tuon Mr. Ihastuksen kanssa nyt elelen… Tämä uusi ihastus jäänee nyt satunnaiseksi tuttavuudeksi. Takaraivoon kuitenkin hautumaan mahdollisesti joskus kopioitavaksi joiltain osin johonkin muotoon. Mutta mukavan tunteen tämäkin herätti ja paljon muistoja.

Klapeissa on jotain valtavan kiehtovaa. Kun on viettänyt lapsuutensa talossa, jossa kesken öljykriisin ja paukkupakkasten loppui lämmitysöljy, niin osaa antaa arvoa polttopuulle. Koko perhe osallistui klapitalkoisiin, kun sahan auto oli käynyt kippaamassa jätepuukuorman pihanurmikolle ja puut piti nopeasti saada sisään kellariin kokonaiseen niille varattuun huoneeseen kuivahtamaan hyvissä ajoin ennen pakkasia. Tuoreen lankun ja laudanpätkän makea tuoksu on jotain mitä en osaa tarkasti kuvailla, mutta minkä pystyn aivan helposti palauttamaan nenääni. Melkeinpä herkullinen tuoksu…

Mökillä yksi kuntoilumuoto oli lähiseutujen metsien kaadon jälkeinen perkuutyö, ”rankamettä”. Kartanon pehtorilta käytiin nöyrästi pyytämässä keruulupa metsäkoneiden poistuttua maisemista. Ja sitten alkoi vesuri heilua! Pienelle lapselle rankkaa ja kiehtovaa ulkoilua. Eräänkin kerran syksyisestä rankamettästä piti isän suureksi harmiksi lähteä kesken päivän pois, kun äidin vesuri oli heilahtanut liian liki peukaloa ja tuli kiire paikkauttamaan kättä. Meille muksuille moista teräasetta ei onneksi edes annettu käsiin, vaan saimme hoitaa perattujen rankojen kasauksen tien varteen keruupaikalle. Rankkaa sekin oli kun veteli painavaa riukua pitkän pätkän pitkin metsän mättäitä ja aluskasvillisuutta.

Mökkipihassa pauhasi keruun ja kuljetusten jälkeen moottorisaha sinistä pakokaasua töpröttäen monta päivää. Ja taas pääsivät muksut osallistumaan talkoisiin, kun kottikärryjä täyteltiin uuneihin, takkoihin ja padan sekä kiukaan pesiin sopivilla klapeilla. Ne sitten kasattiin samaisista rangoista tehtyihin puuliitereihin tai huimimpina keräysvuosina pihoille upeiksi, monta metriä korkeiksi taideteoksiksi tai aidoiksi. Rankojen kerääjän poistuttua keskuudestamme lämpeni pesät vielä monta vuotta hänen keräämillään varastoilla. Vastasytytetystä uunin pesästä nouseva savun tuoksu on ehdottomasti yksi mökkielämän parhaista asioista! Viikonloppuisin pääsi mökkitunnelmaan virittäytymään jo menomatkalla, kun pysähdyttiin läheisen tehdasyhdyskunnan Osuuskaupan pihaan ruokaostoksille ja nuuhkaisi paikallista perjantai-iltaista ilmaa: niin moni sauna oli juuri pantu lämpiämään!

Kosteille metsille, pakokaasulle ja savulle tuoksuvien lapsuusmuistojen lisäksi klapeista on saatu meidän perheeseen pari hassun hauskaakin mökkimuistoa. Mr. Ihastuksen matemaatikkokummisetä pääsi aikoinaan osallistumaan toisella mökillä klapitalkoisiin ketjun viimeisenä lenkkinä, eli kasaamaan kuivatetut polttopuut liiteriin. Oli seuraavalla puunhakijalla sitten aihetta nauruun huomatessaan että klapit oli huolella juoksevasti numeroitu, ja isännällä näin koko kesän reaaliaikainen tieto jäljellä olevien polttopuiden määrästä.

Aikuisena tuo Mr. Ihastus ja Esikoinen intoutuivat joku kesä rakentamaan omatekoisen Mölkky-pelin sahaamalla suunnilleen saman paksuisten klapien päät vinoiksi ja numeroimalla ne. Pelipalikat koottiin isoon pesupaljuun ja vietiin sateelta suojaan puuliiteriin kun lähdimme mökiltä. Seuraavan kerran mökille palatessamme rappusilla odotti upouusi kaupasta hankittu Mölkky ja nolostunut eno, joka oli iltahämärissä terassin takalla tulista nauttiessaan huomannut vasta puolivälissä paljua polttopuidensa olevan numeroidut…

Keskelle kaupunkia siististi kasatut klapit saivat muistoissa palaamaan aika moneen lapsuuden ilmiöön ja tuoksuun. Muistoista monessa on mukana äiti, joten klapeista saa näköjään syntymään äitienpäivätarinaakin.

Leppoisan lämmintä ja ihanalle tuoksuvaakin
pyhää kaikille äideille ja äitien lapsille!

perjantai 11. toukokuuta 2012

Turhankin kohtuudella

Viikonloppuna kotiin kulkeutui tuliainen Amerikasta. Alkujaan lähtöisin Sutter Home Winery’stä Länsirannikolta, mutta tässä tapauksessa ihan vaan kaupasta Itärannikolta. Uusi kalifornialaistuttavuus, Sutter Home Cabernet Sauvignon. Rypälelaji Cabernet Sauvignon (80 %), Syrah. Luonteeltaan keskitäyteläinen, pehmeä, hedelmäinen, kevyen mausteinen. Maultaan herkullinen.

Pahus vieköön, taitaa olla myös vaikeasti tavoiteltavissa oleva, koska ei löydy ainakaan äkkiseltään vielä monopoliliikkeemme hinnastosta. Pitänee lähteä taas Napan nurkille viinitiloja koluamaan. Mikäs siinä, täysin hyväksyttävä syy… Uskot ja olet samaa mieltä jahka olet maistanut!


Koko pullo viimeistä tiristettyä tippaa myöten meni ja ihan kahteen pekkaan keskellä kirkasta päivää lounaan lisukkeena! Toinenkin mokoma olisi varmasti mennyt. Siis pullo per juoja... Olenko tähän asti sittenkin erheellisesti naureskellut punaisella liikennevalolla koristettua kommenttia ”Pidä varasi, elimistö tottuu nopeasti alkoholiin” jonka sain työnantajan keskitetyssä terveyskyselyssä, kun olin tunnustanut juovani viikossa huimat pari lasillista viiniä?!?

Tässä kuvassa ei kuitenkaan se käyttämäni ja tunnustamani lasi ole litran vetoinen, vaan normikokoinen. Pullo sen sijaan oli turhankin kohtuukäyttöön mitoitettu. Nyt alan metsästää mistä tätä herkkua saa lisää.


Tai no joo, Kaliforniastahan sitä saa…
Herkullista tuotapikaa koittavaa viikonloppua!

torstai 10. toukokuuta 2012

Astu laivaan!

Titanicin muistopäivä uutisineen ja leffankin kertaukset taisi nyt vaikuttaa partsin sisustukseen. Tai sitten vaan löhöilyyn kutsuvat aurinkoiset aamut ja päivät. Niin tai näin, ryhdikkäämmät korituolit saivat nyt väistyä kesäksi kellarin uumeniin ja parvekkeelle leväytettiin alun perin rantakäyttöön hankitut kansituolit. Eikö vaan näytä ihan siltä kuin oltaisiin risteilylle lähdetty? Tällä risteilyllä on nekin erinomaiset puolet ettei tarvitse kantaa huolta uppoamisesta eikä iske ainakin mulle tyypillinen risteilyväsymys kotirantaan pääsyä odotellessa. Korkeintaan suloinen päivätorkahdusvaara vaanii täällä.



No, kun poistaa rajauksen kuvasta ja tajunnasta, niin risteilyfiilis ropisee saman tien veks. Ellei sitten kuvittele lähteneensä laivalle persiljaviljelmien ja grillin kanssa. Oishan omavaraista reissaamista…



Leppoisaa päivänjatketta Sullekin!


tiistai 8. toukokuuta 2012

Mopo karkas käsistä…

Mitäpä sitä muutakaan voi todeta, kun on kasannut kaikki kaapissa pyörivät riemunkirjavat kuppikakkukupit tai muffinssivuoat yhdeksi kasaksi. Hurjan kauniiksi sellaiseksi kuitenkin…



Olen viime aikoina hauskan näköisiin, ja paistopelteihin sopivan kokoisiin paperivuokiin törmätessäni napannut aina paketin mukaan. Selkärangassa on ilmeisesti riittävästi tuntumaa niihinkin tilanteisiin, joissa vuokia on metsästetty kissojen ja koirien kanssa, ja lopulta jouduttu tyytymään liian pieniin ja tylsän valkoisiin. Ankeisiin. Mikä teemajuhla niillä muka järjestyy??? Only white ja sekin too small..?

Kiitos meillekin nyt rantautuneen kuppikakkukulttuuriin, alkaa hauskoja vuokia saada jo lähikaupoistakin. Minä vain en ole ihan vielä herännyt tähän todellisuuteen. Vai miten muuten on selitettävissä se että kaapista löytyy nyt noin 170 paperivuokaa, jotka riittävät yli 14 pellillisen paistoon?!?

No, ilon voi ottaa irti niin monista asioista. Minä otan sitä nykyään myös keittiönkaapin avatessani, kun ensimmäisenä törmään herkullisen värikkääseen pinooni.

Iloista päivää Sinullekin!


sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Melkein Lontoossa

Rakastan Lontoota. Rakastan sinne matkustamista. Rakastan siellä olemista. Aikaa siitä kun sinne viimeksi olen matkustanut ja siellä voinut oleilla on vaan kulunut huimasti. Kolmen muksun kanssa reissatessa vilkas kaupunki ei ole ollut ykköskohteena listalla, vaan rannat ja kaikenmaailman Bamse-klubit ovat vieneet voiton.

Rakkaus vaan ei ole haihtunut, vaikka aikaa on kulunut. Tietyt asiat vaan yksinkertaisesti ovat siellä niin hohdokkaita. Esimerkiksi nyt vaikka Harrods, joka vetoaa jopa suomalaiskansalliseen itsetuntoon tavaratalon omistajan naitua missimme Heini Wathenin.

Kaipa sitä elää niin nykyisen elämäntilanteen ehdoilla, että ei tunnu edes pahalta vaikka en ole aikoihin päässyt Lontoon vilinään. Sekin jo riittää että siipalla on työmatkoja sinne! Pysyy kuninkaallisessa hääkrääsässä, pysyy Harrods-hömpässä ja pysyy nyt myös kesäolympialaisten oheistuotteissa... Blaah... vaikka tosi hyviä ne perinteiset voikeksit siinä Olympialais-purkissakin ovat…

Muutama viikko sitten ihailin liikennevalojen vaihtumista odotellessa kadun toisella puolen naisen kädessä uutta Harrodsin vahakangaslaukkua, jossa oli hauska talopiirros. Mulle kanssa samanlainen ja heti paikalla!

Kerroin salkkuaan pakkailevalle siipalle toiveen ja sain kuulla että kongressihotelli jossa hän vain ja ainoastaan oleilee, sijaitsee 50 minuutin taksimatkan päässä tavaratalosta, ja että toiveeni olisi näin ollen tuhoon tuomittu. Miehet!

Kun sitten sain puhelun hotellista kentälle huristavalta siipaltani, niin pääsin vitsinä muistuttamaan että kentälläkin sijaitsee Harrodsin puoti. Tunnin päästä alkoi puhelin töötätä viestejä saapuviksi.

-Talokassi. Tämäkö?

-Ei, ihan kivan näköinen, mutta ei ollut toi. Ruskeasävyinen.

-Entäs tää perussetti?

-Ei, ei! Täti olen, mutten mummo.

-Tää olis aika makee

-Raidallinen kiitos! Mä <3 sua
-Siis mustavalk?

Rakastan Lontoota. Rakastan siippaa. Rakastan uutta kassiani.
Se kädessä kulkiessa Helsinki tuntuu melkein Lontoolta ja pystyy
taas hyvin lykkäämään reissua sen toisen suuren rakkauden luo.


Mullahan on taas kaikki mitä sieltä tähän hätään halusinkin.
Kaupunki puistoineen odottaa aivan varmasti mua.

Keväiset terkut Kassi-Almalta kaikille muillekin Kassi-Almoille!


perjantai 4. toukokuuta 2012

Tunnustuksia

Iiks, ihanaa! Ja mukavasti mieltä kutkuttavaa… Olen saanut peräti kaksi Kaunis blogi -tunnustusta! Toinen tuli kaimalta Käsityöperhonen-blogista ja toisen sain Somasti-blogin Marilta.
Kauniit kiitokset teille kauniista tunnustuksesta!

Tunnustus tulee jakaa eteenpäin viidelle blogille, joilla on alle 200 lukijaa.
Tämä olikin jossain määrin haastava tehtävä, koska olen melko aloittelija blogi-maailman kuvioissa, ja kauniita blogeja on vielä itselläkin tutustumista odottamassa todella paljon.

Halusin kuitenkin muistaa ystäviä, jotka ovat joko houkutelleet minutkin bloggaamaan, tai innostuneet itse perässä luomaan oman blogin. Listalta löytyy myös pari viimeisintä ihastustani. Toivottavasti te muutkin saatte iloa heidän jutuistaan ja kuvistaan! Tunnustus lähtee seuraaville:



Onnea ja iloa tunnustetuille ja muille lukunautintoja!


torstai 3. toukokuuta 2012

So sweet

Rinsessoista pienemmällä oli yökylässä naapurin rinsessa. Tuliaiseksi tämä oli tuonut kukaties pikkunaisellisimman jutun, johon olen eläissäni törmännyt. Purkitettua, pinkkiä Hello Kitty –hattaraa! Ihanaa!


Poks vaan purkit auki ja nopealla sokerihumalalla kannat kattoon ja hattarahepulit päälle. Voi sitä kikatusta ja loputonta pulputusta, joka rinsessoista lähteekään! Tällä kerralla sain itse huvittuneena seurailla sitä sivusta, hetki sitten siippa sai nauttia saman ilmiön himpun vanhempien yökylärinsessojen könytessä saunalta soffalle.

Hattarat meni jo, mutta purkit pyykkäsin talteen. Niin monta vuotta kuin olenkin huvittuneena ja inhosta värähdellen muistellut tapaa jolla lapsuudenkodissa jogurttipikarit pestiin ja vietiin mökille mehumukeiksi…

Ei tuu keski-ikä oireitta, ei! Mut on noi niin söpöt, ett’ ei sen niin väliä
Eikä meillä ole mökkiäkään, joten nää päätyvät johonkin ihan muualle.
Aivan eri asia siis...


keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Roskaa, roskaa, roskaa

Juhlistimme vappua ystävien kanssa picnicillä Kaivarissa. Treffit teimme jo aamuaikaiseksi, jotta varmasti mahdumme puistoon, ja pääsemme jopa valitsemaan yhden aurinkoisimmista ja tuulensuojaisimmista paikoista kallioilla. Ajatus oli myös vältellä suurinta sotkua, joka juhlijoista jää jälkeen vuosi toisensa jälkeen. Osoittautui vaan melkoiseksi utopiaksi tai yltiöoptimismiksi tuo ajatus…

Aamukympiltä puisto oli kuin pommin jäljiltä. Ilmeisesti aaton lämmin paiste oli pitkittänyt juhlaa kallioilla jo edellisenä iltana, ja puikkelehdimme kantamuksinemme lasinsirujen seassa edes suurimpia niistä väistellen.

Aurinkoinen retkipaikka löytyi ja pääsimme purkamaan korien sisältöjä esille. Muksut kirmasivat saman tien seikkailemaan. Parkkipaikkamme viereinen leikkipuisto ei vaan nyt ollutkaan se ykköskohde, kuten mami oli erehtynyt luulemaan. Ehei, nyt oli aivan uudet kuviot!

Ennen kuin eväät oli saatu esille, oli jo alkanut keräilykorteista viehtynyt juniori kasata kalliolle ympäristöstä tilataideteosta tai kokoelmaa, kuten hän itse ahkerointiaan kutsui. Kokoelma karttui ja taideteos laajeni usean tunnin ajan. Se sai myös ohikulkijoilta ansaitsemaansa huomiota ja ihailua. Tässä lopullinen versio:


Valokuvasta piti kotona vielä laskea että kruunukorkkeja työssä olisi noin 185 kappaletta. Myös siskonsa innostui keräilemään omaa kokoelmaa. Liekö äidillä ollut asiassa joku roolimalli, sillä keräilenhän minäkin samppanjapullon korkkeja. En tosin kostealta nurmelta, vaan ihan vaan niitä joilla on kostutettu omaa kurkkua ;). Aika hauska roskataideteos tästäkin sitten syntyi:


Äiti oli taas helisemässä lasten kanssa, jotka halusivat paljain käsin siivota puistoa. Samaan aikaan sain kiitellä heitä reippaudesta ja huomaavaisuudesta muita puiston käyttäjiä kohtaan, ja marmattaa siitä kuinka ei pidä paljain käsin koskea muiden roskiin. Kotiin lähdön koittaessa sain vielä neuvotella siitä voimmeko pakata kaikki likaiset kruunukorkit mukaamme ja panna kokoelman esille kotona / pakata korkit pussiin ja viedä roskikseen / jättää taideteos illaksi muiden ihailtavaksi ja toivon mukaan riemastuttamaan Staran puistosiivouspartiotakin illan mittaan.

Kokoelma jäi kalliolle ja äiti muistaa että jatkossa picnic-korista löytyy myös ohuita leikkaussalihansikkaita. Paksuilla kun ei kuulemma saa noukittua korkkeja maasta…

Aurinkoista toukokuuta meille kaikille!