perjantai 15. kesäkuuta 2012

Kaupunkiviljelyä



Kevät ja alkukesä ovat jänskää aikaa: sormenpäitä alkaa syyhyttää ja ainut apu ja helpotus oireisiin löytyy mullasta! Tänä keväänä jopa siirsin vanhoja viljelyksiäni maalta kaupunkiin, joten iltaisin riittää kasteltavaa! Suomen Puutarhakauppiaat ry:n sivuilla tuli vastaan lyhyt artikkeli Kaupunkiviljely kiinnostaa – onnistumisen iloa parveke- ja terassipuutarhoissa. Oli pakko kopioida tännekin, pani niin kovasti nyökyttelemään ja hymyilemään.

Kaupungistuminen ja tiivis asuminen luo omat haasteensa puutarhaharrastajalle.  Ajan ilmiöt liittävät kokkaamisen, lähiruoan ja puutarhanhoidon megatrendiksi ja keittiöpuutarhat tulevatkin valtaamaan myös kaupunkilaisten parvekkeet sekä ikkunalaudat.  

Suurin osa suomalaisista asuu jo kaupungissa. Kaupunkiin muuttavat ovat yleensä nuoria, jotka ovat sisäistäneet muita kuluttajia selkeämmin eettisyyden ja ekologiset arvot, kestävän kehityksen ja oman osansa sen toteutumisessa. Puutarhaharrastus on yhtä mahdollinen myös kerrostalossa jossa omaa pihaa tai kasvimaata ei ole saatavilla.

Olemme ottamassa rakentamiselle luovutettua tilaa jälleen takaisin haltuun kasveille ja ennen kaikkea hyötykasveille. Kaupunkiviljelykset valtaavat alaa täyteen rakennetuissa kaupungeissa. Ekologisesti tuotettu ruoka kasvatetaan luomumenetelmin lähellä, omalla terassilla, pihalla tai parvekkeella.

Kekseliäisyys on rajatonta, kun kaupunkiviljelyssä etsitään tilaa puutarhaharrastukselle. Kattoterassit alkavat vihertää yrttitarhoina. Parvekkeille ja pihoille ilmestyy viljelylaatikoita ja laareja juuresten, yrttien ja salaattien kasvattamiseen. Parvekkeille ja terasseille ilmestyy vitriinikasvihuoneita joissa sato kukoistaa. Paluu aitoihin makuihin on arvossaan!

Rehupunttius ei vielä ole kovin lähellä näiden tilusten myötä. Eikä tässä kuitenkaan ihan superaallonharjallakaan trendeillä, tilukseni kun eivät ole niin Pasilassa kuin Kalasatamassakaan, ei Dodon, vaan ihan vaan mun to do’t.

Tiian blogisynttäreille tuomat herneenversot ovat kasvaneet hurjasti! Kuva lupailee että loppukesästä meillä niitä  nautittaisiin versojen lisäksi palkoinakin, jipijajee!

Tässä kohdassa kaupunkiviljely kyllä varmasti voittaa perinteisemmän ihan 6-0: mökillä pupujussi pisteli makeat versot parempiin suihin ennen kuin oli päästy edes kukintaan saakka!


Vehreää, runsasta ja maukasta kesäpäivää!


2 kommenttia:

  1. Eläköön kaupunkiviljely! Ja sadokasta kesää sinne Rööperiin :) kuten jo tiedätkin mä sain Rucolan talvehtimaan. Mieletöntä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! nyt muutama kuva jo hymyilyttää, viime päivien lämpimät kelit kun ovat saaneet kasvun ryöpsähtämään. tomaatit kasvavat jo pitkien tukikeppiensä mittaisina, herne on kasvanut yli tukiensa (joista yhdessä versoo myös jasmiini...), kiulu on täynnä salaattia ja raparpereista on leivottu jo 2 piirakkaa, kolmannen päällinen on kasvamassa jo vauhdilla. basilika ei enää mahdu jättiruukkuunsa, joten tällä viikolla on ohjelmassa peston tekoa.

      uskomatonta miten sun rucola uhmas taivasalla parvekeloodassa lunta, pakkasta ja sulamisvesiä! sissi!!! raaskitkohan sä syödä sitä nyt lainkaan ;)..?

      Poista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)