torstai 30. elokuuta 2012

Kaksi ämmää

Yhteen sydämeen ei mahdu kahta ämmää, kihersi aikoinaan äidinkielenopettajani, peitti suunsa ja punastui jakaessaan rakkaan Eilonsa kommenttia oikeinkirjoitusoppina yläasteikäiselle, ja ah niin kovin vastaanottavaiselle luokalle. Silloin tilanne nolosti huvitti ja opettaja ehkä jopa vähän säälitti. Sittemmin olen päätynyt siihen että tuo Eilo oli viisas herrasmies ja Pirkkonsa ehdoton sydämenvaltias.

Useamman kerran olen palautellut tuon romanttisen opin mieleen. En niinkään ihmissuhteissa, vaan oikeinkirjoituksessa. Kuinka voikaan sana sydämellistä olla vaikea kirjoittaa, tai vaikka vaan mielessään tavata yhdellä m:llä??? Kauniit kiitokset Eilolle, onnittelukortit ja muut tervehdykset lähtevät meiltä liikenteeseen vain yhdellä ämmällä.

Tämä oppi palasi mieleeni myös taannoisessa neuleillassa, kun sain Käsityöperhoselta tuliaisiksi kaksi tekemäänsä söpöä sisustussydäntä. Kummasti tuntuu sydämiin aina liittyvän luku kaksi. Hyvä niin.

 
Nämä kesäisen kukalliset sydämet päätyivät illan lopuksi olohuoneen senkin yläkaappeihin ja aikansa killuivat siellä. Nyt ne ovat siirtyneet eteiseen entiseen leipomon kaappiin, nykyiseen huivi- ja hattukaappiin, toivottomaan sydämellisesti tervetulleiksi kaikki meille saapujat.
 
 
 

tiistai 28. elokuuta 2012

L O V E

Love is in the air… ja puussa! Kirjoitin eilen Knit’n’Tag – tapahtumasta, jonka nautiskelin lauantain ratoksi neitosen kanssa. Työt olivat toinen toistaan ihanampia, mutta yksi kolahti aivan ylitse muiden. Tytön kanssa kierrettiin puuta ympäri ja tavattiin sanomaa, joka jo seitsenvuotiaankin englanninkielentaidoilla aukeni.


Puun juurella istui ryhmä ihmisiä neulomuksineen, ja yksi heistä nousi iloisesti kertomaan puunsa tarinaa. He olivat yksityishenkilöinä innostuneet lähtemään mukaan tapahtumaan, ja varanneet oman puunsa jo hyvissä ajoin. Sana projektista oli kiirinyt ystävältä toiselle viesteinä aina laiturinnokkiin saakka, ja sielläkin oli sitten pantu kesän mittaan virkkuukoukut heilumaan.
 
 
Työtä teki ryhmä eri-ikäisiä henkilöitä, nuorin oli ekaluokkalainen poika ja vanhimmat päälle 80-vuotiaita mummoja. Into oli ollut valtava, ja mummoilta kuulemma irronnut parhaat jutut töihinsä. Ideana oli siis ollut tehdä tai lahjoittaa mukaan työ, joka kertoo antajan onnellisesta hetkestä. Rungosta löytyy punaisia vauvantöppösiä ja sydämiä joka lähtöön.


Puuta ihaillessamme sen juurelle saapui myös useita kutsuvieraita, joille pieni poika innolla esitteli omaa pientä, mutta tärkeää työtään suuressa kokonaisuudessa. Niin hellyttävää!


Ryhmän toiveena on saada syksyllä työ esille johonkin sisätilaan. Se on kyllä totta totisesti minunkin toiveeni! Tästä saisi niin näyttävän ja puhuttelevan taideteoksen vaikka mihin tilaan! Aivan varmasti tarvitsemme niin rakkautta kuin muistutuksia sen eri muodoista ympärillemme.

Oli ryhmällä toinenkin toive tai huoli: se etteivät vain ole tulleet jonkun koiran pisureviirille. Toivottavasti eivät, ollaan sentään hautuumaalla. Toivottavasti työtä ei tarvitse pyykätä ennen seuraavaa sijoituspaikkaansa...

Mullakin on vielä yksi toive: kunpa saisin tietää mihin työ lopulta päätyy, ja pääsisin sitä sielläkin ihailemaan! Ruttiksessa tulen varmasti vielä tulevan kuukauden aikana kiertelemään tätä puuta, ja tutustumaan rauhassa tarkemmin sen onnellisiin viesteihin.

Rakkaudentäyteistä päivää!
 
 

maanantai 27. elokuuta 2012

Neuletaivaissa


Neulomusillassa tuli puheeksi Oulunkylän Lankamaailma-kauppa, ja se kuinka olen vuosia haaveillut siellä käynnistä, mutten ole koskaan päässyt sinne saakka. Onhan kyseessä siis kuitenkin lähiö ihan about kymmenen kilometrin päässä kotoa ja ennen kaikkea vain kymmenen minuutin junamatkan päässä...


Kaupassa usein vieraillut ystäväni sitten päätti siltä istumalta että sinne tehdään yhdessä retki! Päiväkin lyötiin lukkoon saman tein, jotta varmasti homma nyt toteutuisi. Koska päivä vielä osui lähelle syntymäpäivääni, niin retkestä muodostui oikein synttärijuhlaviikon korkkausmatka. Täydellinen sellainen!


Puolitoista tuntia haahuilua lankahyllyjen välissä, 2 isoa kassillista ostoksia, juhlakahvit hurmaavassa kahvilassa tien toisella puolen ja ihana nappiriipus vielä lahjaksi. Kyllä nyt on juhlistettu olo!


Ja koti täynnä käsityötarvikkeita. Neidin kanssa ostoksia purkaessa totesin kantaneemme kotiin 46 kerää lankaa, parit puikot ja 5 pussia huovutusvilloja… Kaikki toki tarpeeseen!!! Toiset puikot ja pari ensimmäistä kerää on jo korkattu, ja huovutettuja sydämiä ja kukkia meiltä löytyy enemmän kuin muksut jaksavat laskea. Ihanaa nähdä neidistä pikkuveljeenkin tarttunut into huovuttaa suloisia sydämiä.


Matkalla Oulunkylään olin assalla bongannut mainoksen Vanhassa kirkkopuistossa, Ruttopuistossa, olevasta WDC 2012-juhlavuoden Nuoret muotoilevat maailmaa -hankkeen Knit’n’Tag -tapahtumasta, joten se otettiin ilman muuta mukaan matkasuunnitelmaan kotimatkaa ajatellen. Ikäänkuin jälkkäriksi...


Keskustaan palatessa törmäsimme vielä Make your Mark-graffitigalleriaa pyörittäviin ystäviin, jotka innolla suosittelivat jo näkemiään neulegraffiteja. Ensin kassi-Almat vain hakivat vielä pari täyttä kassillista kampsuja kaupasta ja huojuivat sitten täydessä lastissa Ruttikseen…


Aurinko paistoi elokuista lauantaita juhlistaen, väkeä istui ja kuljeskeli kivan paljon pitkin puistoa, musiikki soi, porukka neuloi uusia töitä seuraaviin taideteoksiin ja hautausmaanakin toiminut puisto näytti taivaalliselta!  Tällä kaunokaisella on muuten päässään korvien välissä rinsessakruunu...

 
Kiertelimme kasseinemme pitkin poikin puistoa inspiroitumassa ja ihastelimme toinen toistaan upeampia töitä. Mukana oli mm. Nuorisoasiankeskuksia eri puolilta Suomea, Kirjasto, Novita ja yksityisiä asiasta innostuneita seurueita. Yhdestä niistä lisää kohta...
 

Työt ovat puistossa ihailtavina 27.9. saakka, jonka jälkeen ne siirretään majakkasaarelle tai tekijöiden toivomiin kohteisiin. Ihana tapahtuma, josta todella toivoo perinnettä!
 
 
 




Taivaallisen ihana neulepäivä!

 

perjantai 24. elokuuta 2012

Perjantaipullo

En tiedä tekeekö mun just nyt mieli takaisin Kööpenhaminaan, vai vaan pelkästään olutta. Jos mun tekee mieli pelkästään olutta, niin en tiedä johtuuko se siitä että aamulla sain puhelun ystävältäni verottajalta ja viikonlopun ohjelmistoon lisäselvityksen täydennyspuuhaa, vai siitä että siippa on viihteellä ja tiedän joutuvani illalla vääntäytymään hänen sijastaan kuopuksen kanssa hikiseen urheiluhalliin kauas naapurikaupunkiin, vai vaan koska on perjantai.
Tai sit vaan alkoi himottaa kauniin pullon vuoksi.

Enkä mä mulle mitään perjantaipulloa hae, koska autoilen lasten kanssa sinne pirun Espooseen. Mutta ehkä huomenna vois aikani kirjanpitoa tongittuani illalla saunan terdellä palata Tanskan-matkan muistoihin ja makuihin…

Anyway, TGIF!

maanantai 20. elokuuta 2012

Makeita matkamuistoja

Poikkesimme kesälomareissulla Ruotsissa kauniin Vätternin rannalla sijaitsevaan idylliseen pikkukaupunkiin Grännaan. Poikkeaminen ei ollut sattumaa, vaan tarkkaan suunniteltu taukopaikka ajomatkalla halki maan Göteborgista Tukholman liepeille. Vesi kielellä odottelimme pääsyä tauolle tuohon polkkakarkkien kotikaupunkiin!


Etukäteen hieman huvitti ajatus siitä että Polkagris-karamelli on yksi Grännan ja koko Ruotsin tunnetuimmista tavaramerkeistä. Juu juu, että Volvon, Ikean ja Abban rinnalla punavalkoinen piparminttupastilli…


Kuvittelimme kaupungin pääkadulta löytyvän muutaman matkamuistokojun, jossa polkagrisareita turisteille myytäisiin. Perille päästyämme saatoimme todeta olleemme niin väärässä! Koko kaupunki oli yhtä punavalkeaa idylliä, ja sen nimen voisi mielestäni aivan hyvin vaihtaa Polkaksi.


Pääkadun varrelta löytyi useampikin ”leipomo”, jossa karkkeja valmistettiin, ja mikä hauskinta, yleisön edessä. Saimme seurata taikinan valmistumista, sen muovausta elastiseksi massaksi käsin ilmassa pyöritellen kuin pizzapohjaa, paloittelua ja muotoilua kuuluisiksi karkkitangoiksi, jäähdytystä ja pakkausta. Kaikki huiman taidokasta käsityötä, jota nuoret miehet melkoisin rutiinein suorittivat. Saimme myös työn lomassa kyökistä herkulliset maistiaiset: lämmintä polkagris-taikinaa. Siis niin herkullista! Parempaa kuin valmiit karkit…


Myymälät oli sisutettu kauniisti vanhaan tyyliin ja henkilökunta karkkileipureista myyjiin pukeutunut tyyliin sopivan vanhahtavasti. Mukaan tarttui niin tuliaisiksi kuin omiksi matkamuistoiksi tai kesäherkuiksi polkkaa useammassa muodossa; perinteisinä tyynyinä, pitkinä paksuina tankoina ja kauniina kierteinä.


Niitä on sitten ollut mukava kotoisissa maisemissa imeskellä ja muistella hauskaa matkaa. Muksut suunnittelivat jossain vaiheessa karkkitangon sujauttamista mikroaaltouuniin, josko näin saisi takaisin herkullisen taikinamaisuuden. Salettia on että tuonne mennään uudelleen, ja nautitaan sitten vielä pidemmän aikaa kauniista kaupungista uudistettuine satamineen ja visiitteineen Vätternin helmeksi kutsutulle pitkänomaiselle saarelle Visingsölle. Parhaiten saaren nähtävyyksiin tutustuu kuulemma polkupyörän satulassa tai hevoskiesien kyydissä, joten siitähän sitä jo alkaakin pukata seuraavan reissun hauskaa matkaohjelmaa...

 Raikkaan punavalkeaa päivää!


perjantai 17. elokuuta 2012

Värioppia

Viime kesänä Italian rehevistä hortensioista tyttären kanssa huumaantuneina kannoin matkan jälkeen kotiparvekkeelle kolme hortensiaa. Kirkkaan pinkin, raikkaan vaaleansinisen ja puhtaan valkoisen.



Syksyllä koreimpien kukintojen nuukahdettua istutin ne takapihalle talvehtimaan, ja keväällä riemukseni löysin kaikki kolme viheriöimästä. Kaivoin ne sitten ylös lämpimälle parvekkeelle taas ruukkuihin vahvistumaan ja kukoistamaan. Kevään edetessä kuulin että kukkaloistoa on melko turha odotella talvehtineilta kasveilta, mutta en tästä tiedosta lannistunut.

Ilo oli ehkä sitten sitäkin suurempi, kun yksi hortensioista alkoi tehdä kukkanuppuja. Jännityksellä odotimme että mikä väri noista kolmesta olisi se vahvin ja soisi meille taas aihetta ihasteluun. Hämmennys oli jonkinmoinen kun ensimmäinen violetti kukka aukesi…


Siis kyllähän mä tiedän että pinkkiä, sinistä ja valkoista sekoittamalla saa aikaan hentoa lilaa, mutta kun kukissa olivat juurakot kyllä pysyneet ihan toisiinsa sotkeutumattomina, ja muutenkaan tässä ei nyt sovelleta värioppia ihan samalla tavoin kuin vesiväreillä puljatessa…

Asiaa lounastunnilla naureskellessani sain kollegalta selityksen asiaan: Kalkki saa kukinnon punastumaan. Eli kyseessä siis lienee sininen hortensia uuden mullan myötä kovasti kalkilla ravittuna. Mökillä olinkin saanut myös valkoisen hortensian vaihtamaan värinsä kauniin punaiseksi ennen viherrystä lataamalla juurelle käynyttä kompostia. Ehkä siinä jylläsi typpi..?

Taas sitä oppi uutta!


maanantai 13. elokuuta 2012

Woof, woof!

Esikoisen tullessa taloon halusin ehdottomasti meille saapuvan vauvan lisäksi myös hauvan. Olin kovasti sitä mieltä että samalla mammalomalla (lomalla…) sitä olisi opettanut kuivaksi sekä lapsen että koiran, ja lenkit olisi hoitanut vaunuja lykkien. Siippa taas oli aivan toista mieltä ja ehkä ihan hyvä niin. Ei se loma ihan niin lomaa ollutkaan ja puuhakkaana pysyi joka tapauksessa. Päivä oli mennyt hyvin jos aamun lehden olin ehtinyt lukea ennen kuin siippa tuli illalla töistä.

No, nyt meillä sitä koiraa mankuu kolme lapsukaista. Ja minä olen joutunutkin liittymään vastustajien kuoroon. Syyksi pettyneille pyytäjille selitän että en jaksa hoitaa 6 hengen asioita, ja aina tietysti saan nopean vastauksen että koiraa mun ei tarvitsisi hoitaa lainkaan. Lapset tinkisivät harrastuksistaan voidakseen koulun jälkeen ulkoiluttaa pientä karvapalloaan, ja jopa se aamu-unisin heistä on ehdottoman vankasti sitä mieltä että nousee ihan helposti aamuisin tuntiakin aiemmin ja lähtee räntäsateiseen koirapuistoon ilman mutinoita…

Näin pontevien ja hellyttävien vakuuttelujen edessä en voinut kuin myöntyä, ja luvata että saavat koiran! Itse asiassa lupasin heille jokaiselle ihan oman koiran. Ne he saavat välittömästi muutettuaan omiin koteihinsa…

Lisäpontta julmalle lupaukselle toivat myös esikoisen vuosi vuodelta pahentuneet allergiat. Asia oli hetkeksi käsitelty pois päiväjärjestyksestä. Kunnes kävelin Riviera Maisonin ohi ja näin tämän:


Jos sittenkin joskus jotenkin meille tulisi koira, niin tällainen laiskanlinna tulisi ilman muuta koiran mukana!!! Viikonloppuna jo ehdottelin siipalle sijoituskoirien ottamista, jotta lapset (kröhöm…) voisivat rauhassa totutella koiralliseen arkeen ja puntaroida asiaa kokemuksen avulla.

Ei mennyt läpi.


torstai 9. elokuuta 2012

Niin kaunis on maa


Aurinko nousee,
On kastetta maassa.
Aika on herätä,
Nousta ja lähteä…


Kasiluokkalaiseni teki kasviotaan kirjakaupan alennusmyynnin aikaan. Liekö ollut alitajunta työssä, vai vain ihan omat intressit kyseessä, kun mukaan tarttui kympillä uudistettu painos ihanasta Otavan värikasviosta. Ihanasta sen vuoksi että tämä ensi kerran jo vuonna 1957 ilmestynyt laitos edustaa mulle lapsuudesta tuttuja tarinoita vanhempien kasvienkeruista, prässäyksistä, nimiöiden teoista ja pelottavista arvioinneista. Miten mä toivoinkaan että itsekin olisin ”joutunut” kasveja keräämään! 1980-luvun peruskoulussa tällaista ei todellakaan harrastettu. 

No, nykyiseen opetusohjelmaan on onneksi palautettu jotain vanhaa hyvää! Teinin kesätehtävänä oli työstää 20 kasvia. Aika vähän mamin mielestä… Ja vielä enemmän ihmetyksissäni olin kun näin listan kerättävistä kasveista!!! Sieltä nimittäin löytyi koivua, mäntyä, kuusta, katajaa, valkovuokkoa…

Koska meistä kahdesta minä taisin olla kasvion teosta se innostuneempi, niin ilolla autoin lasta keruussa ja tunnistuksessa, ja niin vain oli todettava opettajan tehneen hyviä valintoja. Olen raahannut lapsukaiseni viikon vanhasta mökkimaastoihin, ja olemme siellä viettäneet todella paljon aikaa vehreän luonnon keskellä, mutta hupsheijaa oli tainnut päästä käymään niin että trampoliinin viritykset sun muut nykyajan mökkipuuhat olivat vieneet sen ajan, jonka olisin voinut lapsille opettaa ympäröivää kasvustoa. Ei se tuntemus minullakaan vielä vahva ole, mutta sentään timotein ja siankärsämön tunnistan ne kohdatessani. Ja nyt ne tunnistaa lapsikin, vaikkei noin eksoottisia kummajaisia tarvinnutkaan kerätä...

Kun värikasvio vapautui lapselta, alkoivat äidin onnen hetket. Kirjan kuvat ovat niin kauniita! Sivuja voisi vaikka kehystää ja myös vanhoja opetustauluja himoita kodin seinille. Kahdeksanteen painokseen on päivitetty ajan saatossa viimeisin tietämys myrkyllisyyksistä (olisihan jäänyt katajanmarjat maistelematta tyttären kanssa, jos olisin lueskellut tätä aiemmin…) ja uusista tulokkaista kasvustossamme.

Luulen että etsin divarista vanhan, kellastuneen ja hiirenkorvaisen version tästä kirjasta ja kehystelen lempikasvini tauluiksi. Hu huu ahomansikka, raamit kutsuvat! Ainut mutta asiassa on se että kodin seinäpinnat eivät riitä nykyisillekään ripusteltaville. No, jätän ajatuksen työstymään… Tila järjestyy kyllä jos niin on tarkoitus tapahtua. Sillä välin jatkan lajien tunnistuksen opiskelua. Ja uusien termien; kehänpäällinen sikiäin, kaksihaaraviuhko, tähkylä, ulkohelve, huiskilo, sulkahaivenet, hapsihaivenet...

Kukkivaa kesää!


…Päivä on kirkas,
Vain metsässä tuulee


Ps. Tiedoksi vaan että purje, siivet ja venho eivät liity vain ja ainoastaan vesillä ja ilmassa liikkumiseen. Tai täten tiedoksi ainakin mulle...


keskiviikko 8. elokuuta 2012

Kai tuuli tarvitsi sen…

Viikonloppuna tuli napsittua muutama perhepotretti mökkipihalla ystävän rippijuhlinnan tiimoilta ennen ja jälkeen juhlallisuuksia. Toisessa kuvassa seistä tönöttää koko perhe kerrankin samassa kuvassa ja juhlavaatteet ainakin melkein päällä. Pientä väkinäisyyttä tai muuten vaan teennäistä pönötystä havaittavissa…

Toisen kuvan nappasin hauskoista juhlista palattuamme. Kuvasti mielestäni jotenkin paremmin meitin alati liikkeessä olevaa pesuettamme.


Tuttava kommentoi kuvaa muutamalla lauseella, jotka sitten jäivätkin päähän soimaan pariksi päiväksi. Taas yksi laulu, joka oli vaipunut unholaan, vaikka sitä pienenä tuli mökillä pyykkipäivinä äidin kanssa rallateltua. Samalla kun googlasin muistista puuttuvat sanat, niin opinhan että on kyseessä ruotsalainen kansanlaulu. Vaan kuka onkaan tuo Liisukka på svenska?

Tunnetko Liisukan hei 
Hän rantaan pyykkiä vei
Vaan pyykki kuivunut ei
Tra la la la la la la
Tra la la la la la la
Tra la la la la la la
Tra la la la
Kai tuuli tarvitsi sen
Liinani raidallisen
En siksi itkeä voi
Näin aina lauluni soi
Tra la la la la la la
Tra la la la la la la
Tra la la la la la la
Tra la la


maanantai 6. elokuuta 2012

Paluuta arkeen

Aamuisia ajatuksia sille mitä päälleen pukee. Hiusten kiharrusta. Sipaisu huulipunaa ja korkokenkien kopina asfaltilla aamuraikkaassa kaupungissa. Vaihteeksi ihan kivoja juttuja nekin. Näyttää taas ihmiseltä ja on aikataulua pukkaamassa pikkuhiljaa. Mutta vain pikkuhiljaa, sillä lapset ovat vielä lomalla maalla.

Silti!!! Varpaat kaipaa vielä alleen nurmikkoa ja kosteaa hiekkarantaa. Ajatukset palaa metsikköön; mitäköhän satoa on tarjolla ensi viikonloppuna? Kädet vaeltaa levottomina näppiksellä, oikeasti ne haluais vielä pidellä lapiota ja työntää kottareita tai kanniskella koppaa. Sisäisen kellon mukaan edelleen kesken päivää voisi ihan hyvin vetää uunista marjaisen paistoksen, torkkua rannalla ja havahduttuaan pulahtaa uimaan.



Työympäristöä voisi ainakin vähän muokata tämän kellon mukaan.
Tässä voisi olla mallia henkilökohtaiselle työpisteelle



ja neukkariksi kävisi oikein hyvin tämä järjestys


Näillä suunnitelmilla pitää huvittaa itseään, vielä ei viitsi
ruveta allakasta laskemaan aikaa seuraavaan lomaan.

Miten Sä teet paluun arkeen?


lauantai 4. elokuuta 2012

Kaks mummoo meni mustikkaan…

…mut se toinen ei mahtunut! Hah, hah,haa… Lapsuudesta tuttu hassunhauska vitsi palaa mieleen näin marja-aikaan yhä uudelleen, ja panee hymyilyttämään kun lantsarit jalassa tarvon kohden metsikköä.


Parin viime vuoden aikana olen nimittäin innostunut marjastamaan. Kyllä, olen siis selkeästi toipunut lapsuuden pakkomarjastuksen aikaansaamista traumoista, ja vielä jopa yritän omille lapsillekin niitä aikaansaada patistamalla heitä metsään. Yleensä kyllä säyseästi tiedustellen ja vitsaillen josko ois mammalle marjaseuraa tarjolla, mutta joskus on tullut kiristettyä poikuetta uhkailemalla että marjakukkoa syövät vain ne jotka ovat osansa marjoista keränneet. Oli sit muuten niin tylsä marinakeikka tuo pakkokeikka, että lopetin pakottelun tuohon yhteen kertaan ja uskon toistaiseksi taas vapaaehtoisuuden voimaan. Ja herkkunälkään…


Keväinen mökkikauppa aikaansai sen että vasta viime vuosina sieltä löytämäni antoisat marja- ja sieniapajat jäivät muiden tyhjenneltäviksi, ja minun piti etsiä uudet marjastusmaastot. Sinänsä hyvä homma, sillä näin tuli mentyä syvemmälle nykyisen mökkeilyosoitteen metsiin joiden ohi olin kyllä ajellut vuosikaudet, mutta en juurikaan samoillut sisään. Paikallistuntemus on lisääntynyt syvyyssuunnassa huimasti sammaleiden ja saniaisten seassa tarpoessa, ja onpahan tullut siinä sinänsä yksinäisessä lajissa saatua tuntumaa myös muutamiin muihin lähialueiden mökkeilijöihin.

Uuden kokemuksen mukavuutta on lisännyt tietenkin se että nämäkin metsät osoittautuivat ainakin marjojen suhteen antoisiksi. Lähes joka reissulta parin viikon aikana olen palannut mukanani mustikan lisäksi metsämansikkaa (tai siis ahomansikkaa, kuten juuri lapsi kirjasi yhdessä askartelemaamme kasvioonsa…) ja/tai villivattua. Tämän coctailin tuoksu kopassa tai poimurissakin on aivan huumaavaa, sitä haluaisi pullottaa talven varalle varastoon muutamat kymmenet putelit!


Niin, aivan, poimurit. Aiemmin vannoin siistin, tai ainakin perkauksen kannalta siistin käsin marjastuksen nimiin, kunnes viime kesän mustikkatulvassa tartuin liiterissä olleeseen poimuriin ja hurahdin. Tänä kesänä aloitin käsin, mutta aika äkkiä löysin itseni paikallisen taajaman supermarketista poimurihyllyn edestä. Tunnustan: tässä lajissa minäkin harrastan välinevarustelua!!! Kun näkisitte marjastusasuni, niin olisitte samaa mieltä kanssani että tekstiiliurheiluun en sentään vielä ole hurahtanut…

Poimureissa on myös se mukava puoli, että niiden avulla nuorison saa ainakin kertaalleen metsään. Kun hankkii poimureita perheen nuppilukua pienemmän määrän, niin kilpailutilanne ruokkii hetken marjastusintoa: ”Mami, saanhan mä tänään käyttää puimuria? Mun vuoro!!!”  Hymyssä suin on mukava myöntää lupa, ja hiekkatiellä matkalla metsään sitten kertoa teinillekin ero poimurin ja puimurin välillä…

Mustikat ovat kauniita sinisenä varvustona sammalmättäillä, mutta kyllä ne kummasti silmää hivelevät puolen litran satseihin pakattuina pusseissakin matkalla pakastimeen tuomaan iloa pimeän talven keskelle. Ja kuten kuvistakin jo näkee, niin eihän toki kaikki pakkaseen asti ikinä päädykään, onneksi!  Mikä voisi olla juuri herkullisempaa kuin uunilämmin mustikkapulla tai marjasekoitus aamujugurtin ja myslin kruununa? No, hyvältä ne maistuvat vohvelinkin kanssa...


Terveellisen herkullista elokuuta sinullekin!
Ja tervetuloa mukaan herkuttelemaan...


torstai 2. elokuuta 2012

Hurjan tärkeä tunnustus

Ystävä tuli eilen viettämään kukoistamatta, tai ylipäänsä viheriöimättäkin jättäneen Gloriosan muistotilaisuutta. Toi tullessaan juhlatarjoilutkin. Ihanaa ja eläköön luova hulluutemme! Toi myös asiasta seuraavaan liittyen mulle bränikän rintapieleen. Hurjan tärkeän tunnustuksen, hyvän mielen ja hilpeän hymyn suusta silmäkulmiin saakka.



Toiset neuloo mitä osaa, mut mie neulon mitä vaa…

Niin ihanasti sanottu! Mähän en ole mikään neulojakonkari, vaan päinvastoin melko noviisi tai ainakin uusnoviisi, niin kauan se laji oli mulla jäähyllä, ja nyt taas hiljalleen lämmitellään sitäkin jaloa taitoa. Keski-ikäiseksi asti piti kasvaa ennen kuin palmikoitakin uskalsi alkaa opetella neulomaan. Mutta nyt nekin sujuu kuin tanssi – kumpikin taitoja joita aloin harjoitella vasta viime keväänä…

Taitoa enemmän miellänkin tämän liikuttavan tunnustuksen tahtoon tai yritykseen. Kun jotain saa päähänsä pälkähtämään, niin sehän pitää toteuttaa! Ei sillä niin väliä vaikka taitoa ei olisikaan, tahdolla pääsee pitkälle. Eikä silläkään ole niin kauhiasti väliä mikä se lopputulos on, kunhan tulee valmista! Voipi olla että bränikän lahjoittaneella Villa Villekullan emännällä oli joitain samansuuntaisia Peppi-energia-aatoksia tän hankkiessaan..?

Ihana on! Kaunis kiitos, kannan ylpeydellä tätä suurta kunniamerkkiä!

Ps. Neulomaan, virkkaamaan, väkertämään, oppimaan ja viihtymään voi saapua 9.8.


keskiviikko 1. elokuuta 2012

Arvonta suoritettu!

Kesäarvonnan kopat on nyt arvottu. Uusi hellehattu jäikin vielä loman loputtua mökille viikonloppuisia helteitä odottelemaan, joten kulhon virkaa sai nyt toimittaa vanha samettinen talvireuhka.


Onnettarena toimin ihan itse omassa ylhäisyydessäni, koska aiemmin tähän rooliin kaavailemani siipan puolueettomuus oli tosiaan enemmän kuin epäselvä, ja naapurit tuntuvat vielä jatkavan lomiaan muissa maisemissa. Mokomatkin…

No, tuloksesta osa oli enemmän kuin ennalta-arvattavaa Tiian huimalla etulyöntiasemalla 15 arvallaan :). Arvonnan tulokseksi tuli tämä:


Onnea Tiialle ja Rouva Peelle!

Rouva Pee, panetko tulemaan yhteystietojasi vaikkapa osoitteeseen paivityksia@gmail.com, niin saan pinkin koppasi sinulle. Tiian kanssa voinemme sopia kopan luovutuksen ja ikkunanpesun ajankohdasta… Miten olisi vaikkapa 9.8?

Kiitokset osallistujille! Oli niin hauskaa järjestää blogin historian
ensimmäiset arpajaiset, että taidan uusia jutun joskus toistekin.