Eilen tein

 

Seurailen hauskaa "eilen tein" -nimistä käsityöblogia, jossa esitellään käsitöitä, jotka tosiaan tuntuvat syntyneen eilen. Nimi on niin reteän houkutteleva, että sen perusteella alun alkujaan sivulle eksyinkin.

Mun käsityöt eivät yleensä synny eilen, vaan niitä tuheltaessa menee yleensä useampikin päivä. Poikkeuksiakin on, mutta toooodella harvoin. Nämä pienet pussukatkaan eivät syntyneet eilen, mutta kuitenkin niin nopealla tempolla, että tuo ainakin mut hymyilemään saava sanapari nousi väistämättä mieleen, ja päätyi sitten jutun otsikoksikin.

Käytin pusseissa mummon vanhan, puhkinukutun lakanan kaunista pitsireunusta, jälleen kerran siipan (omasta mielestään) loppuun käyttämiä paitapuseroita ja tyttären vauva-aikaista pussilakanaa. Näillä tarpeilla + kaksipuolisella silitettävällä liimakankaalla, silkkinauhan pätkillä ja tikkauslangalla syntyivät nämä neljä pussukkaa:

Pitsiosuutta kussakin pussissa on tasan tarkkaan saman verran, mutta pussien koot ovat kaikki erilaiset johtuen siitä millaisilla pätkillä olen taustoja tehnyt. Eli siis minkä kokoista tilkkua mihinkin kohtaan oli laatikosta löydettävissä. Ei sen suureellisempaa suunnittelua.

Pitsien viereen leikkasin ja silitin liimakangasta apuna käyttäen sydämet, jotka  tikkasin käsin ihan vaan ronskeilla harsinpistoilla kiinni. Sivusaumoihin pujotin silkkinauhat ennen kuin ommella hurautin saumat kiinni.

Tähän pussukkaan on päässyt anopin vanhasta lakanasta ommeltua taustaa myös vauhtiviivoiksi etupuolen kylkiinkin. Pussukka päätyi jo viikonloppuna uuteen kotiin kuvassakin näkyvine täytteineen. Muhkuraisia ja kovin kovia viemisiä oli pehmeässä pussissa. Eikös se silti melkein ole niin kuin pehmeä paketti???

Pusseista pienin on rinsessallisin. Takaa löytyy pinkki kaitale kruunuboordia. Tähän ei mahdu tiara, mutta muita jalokiviä siellä voisi ihan hyvin jemmailla...

Ja last but not least. Tämän pussin herkullisella täytteellä sai äiti. Ihan sillä että kyseinen ruutukangas on ollut hänen lempipaitansa. Tai siis siipan paita, jonka  silityksestä vuosia vastannut äitini julisti lempparikseen. Paikkasi vielä puhkikuluneen kyynärpäänkin. Mutta eihän nykyaikuiset halua kulkea paikatuissa vaatteissa, toisin kuin lapsemme. Me saimme niistä kiintiön täyteen jo lapsina olosuhteiden pakosta, meidän lapsille paikat ovat eksoottista herkkua, tuunausta...