Maailman helpoin pipariresepti

Näin otsikoi sokerifirma joulupiparireseptinsä pari vuotta sitten. Pakkohan sitä siis oli kokeilla, varsinkin kun pakastetaikina oli alkanut maistua puuduttavalta pikkuhiljaa vuosien varrella, ja mielessä väijyi lapsuusmuistot, joissa taikinaa tehtiin emalinen pesuvati kukkuroilleen. Sieltä sitä sitten käytiin taikinan tekeytyessä verottelemassa salaa jo hyvissä ajoin ennen leipomispuuhiin pääsyä. Halusin suoda omillekin muksuille saman ilon ja joulumuiston…

Kävi ilmi että otsikko piti paikkansa, ja tätä nykyä meillä tehdään muutamaankin kertaan ennen joulua taikinaa. Sehän on hommassa melkein herkullisinta; kuuman siirapin, sokerin ja mausteiden muodostaman kiehuvan liemen tuoksu on ehdottomasti yksi herkullisimmista ikinä! Tuoksu vie lapsuusmuistoihin muutenkin; juuri tältä maistui Sipin äidin meille tekemä tsinuski eli kinuski, jota hopealusikoiden varret kaarelle taivutellen vuoltiin leivinpaperilta suoraan suihin.

Tämän osaa siis jopa joulutonttu: 1 dl tummaa siirappia, 1 dl (vähempikin riittäisi…) sokeria, 2 tl kanelia, 1 tl inkivääriä ja 1 tl neilikkaa kiehautetaan. Lisätään 125 gr rasvaa (voilla tulevat ihanan rapeiksi!) ja hämmennellään kunnes se on sulanut. Sitten jäähdytellään satsi haaleaksi (hätähousut nostavat kattilan hankeen tai ainakin parvekkeelle).  Haaleaan siirappiliemeen sekoitetaan 1 muna ja lisätään 5 dl vehnäjauhoja, joihin on sekoitettu huolella 1 tl soodaa. Satsi on suht siro, joten teen sen yleensä suosiolla kolminkertaisena. Sekään ei vielä vedä vertoja lapsuuden vadilliselle, mutta sopii paremmin nykyisiin sokerin- ja kanelinsyöttösuosituksiin…

Sitten vain sekoitellaan taikina tasaiseksi, ja nostetaan peitettynä kylmään yön yli tekeytymään. Leipomiseen kaivetaan esiin talon kaikki piparimuotit, jauhotetaan pöydät ja vahingossa lattiatkin, ja haalitaan omat ja lainatut lapset kaulimen varteen. Pienten ja isompien taiteilijoiden teoksia, siis niitä mihin taikinaa jäi kaiken syömisen jälkeen, paistetaan 200 asteessa 7-12 minuuttia piparien koosta riippuen.

Jäähtyneet piparit koristellaan vielä tietenkin hulppean upeiksi, juuri sellaisiksi joita naistenlehdet ovat taas täynnään. Tää on mulle se vaikein kohta… Koristeiden kuivuttua piparit ladotaan kauniisiin, suvun vanhoihin perinteisiin tai muuten vaan mukaviin rasioihin, pannaan kansi hetkeksi kiinni, avataan se ja hotkitaan herkut jokaisesta suullisesta nauttien. Nämä nimittäin maistuvat aivan erilaisille kuin ne pakastetaikinasta työstetyt. Jopa pipareita inhoava anoppi soitti ja kehui makua, joten ovat todistettavasti hyviä muidenkin mielestä!

 Makeaa joulukuuta!