keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Hurlumhei


Tältä näyttää meidän pakastimen ovi. Vanhempien arjesta selviytymisen kannalta siinä on kaikkien ihanien magneettien lisäksi aivan ensiluokkaisen tärkeitä asioita:
  • parin luokan lukujärjestykset, joista toinen vaihtuu kuuden viikon välein ja toinen puolivuosittain
  • pari kertaa vuodessa vaihtuva jumppa-aikataulu salille jos toisellekin ja ennen kaikkea
  • taulukkolaskentaohjelmaa työkseen pyörittävän mamin askartelema harrastuslukkari
Naurakaa vaan! Tai ainakin siihen saakka kunnes omaatte riittävän monta lasta, jotka rakastavat harrastuksia, ja puolihuomaamatta haalivat niitä illat täyteen. Ja kun vielä harrastatte siinä sivussa itsekin. Kun edellä kuvatun lisäksi nämä lapset, tai ainakin osa heistä, ovat sen verran pieniä, että läheskään kaikki harrastuskulkemiset eivät todellakaan hoidu omatoimisesti, niin harrastuslukujärjestys on arjen pelastus! Miten muuten voisi pitää yhden tai kahden aikuisen ennestäänkin ylikuormitetuilla kovalevyillä kunkin perheenjäsenen riennot, niiden alkamis- ja loppumisajat, suorituspaikat ja osin tarvittavat välineetkin. Ei ainakaan mun päässä enää pysyneet, ja sillä tällainen tuli tehtyä. Taulukko on ihana, suorastaan täydellinen, ja mä täysin riippuvainen siitä!

On huojentavaa käydä iltaisin pakastimella (huom! ei siis jääkaapilla...) ja tsekata seuraavan päivän nuotitus, sopia kuka vie ja hakee, varustaa reput ja treenikassit tarvittavalla välineistöllä. Ei tarvitse sitten aamun lähtötohinoissa alkaa etsiä puuttuvia juomapulloja, nuotteja, vaatteita, avaimia, ratikkalippuja. Stressitasoa laskeva funktionaalinen taulukko siis! Pitäsiköhän mun hakea tälle ihan patentti..?

Kun harrastusten suorituspaikka-akseli kulkee etelä-pohjoissuunnassa Ullanlinnasta Malmille, ja itä-länsisuunnassa Kallahdesta Taivallahteen, niin kuskikin saa ajoittain painaa kaasua jo ihan urakalla. Kun laulu Meritullissa lakkaa samaan aikaan kuin Taivallahdessa pitäisi jo olla treenikamat päällä, niin kuski tietää tasan tarkkaan nopeimman reitin ja on varustanut takapenkin välipalalla. Treeneistä kotiin saa sitten kuljetella yhdestä neljään väsynyttä ja hikistä miestä. Näiden paluukeikkojen ajatusten vaihto ja juttujen taso on kuulemma aivan omaa luokkaansa...

Joskus väsymyksen hetkinä olen miettinyt että mistä haetaan mitaleja urheille, lapsiaan harrastuksissa kannustaville vanhemmille? Ei vaan, vaikka kieltämättä pää on ajoittain aivan pyörällä tämän kaiken hurlumhein ja rientämisen lomassa, niin selkeästi myös tiedostamme tämän vaiheen olevan ruuhkavuosien parhautta. Itku meinasi tulla siipan muutama ilta sitten todettua ettei iltasatujakaan enää kauaa tule luettua. Ja ne vievät sentään vain joitakin minuutteja illassa! Mitä me sitten tehdään, kun ketään ei tarvitse enää saattaa / odottaa / hakea? Kun kenenkään soittoläksyjä ei tarvitse muistutella eikä reppuja pakkailla? Kun kenenkään matseissa / konserteissa / soittajaisissa ei enää istuta eturivissä rinnat rottingilla? Ei hittolainen, eihän sellaista eloa kestäis erkkikään...

maanantai 28. tammikuuta 2013

Lämmintä

Pyry on vuorannut työhuoneen ikkunantakusen kunnon kinoksella.
Ei tule mieleenkään avata akkunaa, tehdä lumitöitä ja tuuletella huonetta.
Kerrankin vanhan talon vintillä on ihanan lämmintä pakkasen paukkuessa ulkona.
Minä ja pahat pojat otamme ilon irti tästä lämpöluksuksesta!
 



 

torstai 24. tammikuuta 2013

Rakkaudentunnustus

Lapsikin tuntuu tajuavan koska äiti on piristyksen ja hellyyden tarpeessa. Näin ihanan rakkaudentunnustuksen sai tämä mami kesken pimeän ja kylmän tammikuisen illan. Säveltäjä-sanoittaja oli sanasensa kirjannut nuottiasteikon korkeimmalle kohdalle, ja kovaa + korkealta tämä soi maminkin sydämessä.


Kyllä lapset sitten ovat viisaita! 

perjantai 18. tammikuuta 2013

Perhepotretti

Meidän poppootahan ei saa samaan kuvaan mahdutettua, aina on joku kameran takana tai muuten kuvasta ja tilanteesta poisjuossut. Perinteisiä perhepotretteja ei tule usein otatettua, koska tilanteen "outous", se että ollaan kaikki samassa kasassa ja paikallaan edes hetki, vetää naamat niin vieraan jäykille virneille, että sitä ei voi kutsua edes pessimistin perusilmeeksi.

Olenkin alkanut tyytyä vaihtoehtoisiin perhepotrettikuviin. Kyllä nyt tästäkin kuvasta jo ihan hyvin käy ilmi perheenjäsenten ikä-, tyyli- ja sukupuolijaukamaa. Ja että välillä ollaan vähän reissussa rähjääntynyttäkin jengiä. Mutta silti ollaan yhtä mittaa ihanan tiiviisti yhdessä, ja kaikkien tossut samaan suuntaan eteenpäin menossa. Sillä pärjää hyvin!



Vauhdikasta päivää!


keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Jaffat tulloo!

Mummo huutaa hurjassa vauhdissa että "Jaffat tulloo, jaffat tulloo!", ja muut väistävät alta pois. Yksi ehdottomista parhaimmista tv-mainoksista, ehkä suorastaan paras ikinä! Lapsena huvitti ja edelleen huvittaa seurata potkukelkkailevaa mummoa, ja yhä uudelleen jännittää päätyykö appelsiinilasti kelkassa perille vai vasta penkan kautta.

Vielä saadaan hetki odotella herkullista mummoa ja mehukasta lastiaan. Etelämpänä äsken piipahtaessamme otimme kyllä jo vähän varaslähtöä asiaan... Ajatella jos mekin saisimme ostaa jaffamme lehtien kera! Tai edes mandariinit. Aah ja nam,nam!


Minä harjoittelen loppuviikon traktorilla ajoa, perävaunun kiinnitystä siihen, ja koko kookkaalla komeudella tai kauheudella vielä peruutteluakin. On siinä kaupunkilaisella opettelemista ja muilla ehkä väistelemistä! Voinen korkealla lasihytissä samaistua potkukelkkamummoon...




maanantai 14. tammikuuta 2013

Väliaikatietoa

Olen ilmeisen piilokalenteriorientoitunut virkaaja, sillä huomasin juuri että päivälleen kuukausi sittten 14.12.2012 raportoin tästä samasta virkkausprojektista. No, sitä täsmäaikaista väliaikatietoa siis, tältä näytti työ lauantai-iltana:


Kuukaudessa viimeisinkin kahdestakymmenestä pinkki-ruskea-harmaa-kermanvaaleasta, ennätyssuuresta Seiskaveikkaisesta isoäidinneliölapusta on valmistunut, ja saanut vielä kuorrukkeeksi kolme kerrosta pylväitä vaalealla Janne-langalla. Päätin nimittäin kesken työn, että haluan peittoon enemmän vaaleutta, ja koska säkillinen tuota lankaa suorastaan odotti projektia kohdalleen, niin siitähän sitä sitten koukkua heiluttelemaan.

Paloja jo tovin yhdisteltyäni tajusin että pystysaumasta tulee nyt kyllä melkoisen tuhti harjanne. Näinhän pääsi käymään, koska en tohinoissani muistanut enää valkoisten pylväiden päälle virkkailla kerrosta valkoisia kiinteitä silmukoita, vaan virkkasin sitten isoja lappuja reiluilla koukkauksilla yhteeen nurjat puolet vastakkain pylväsrivistöjen lomasta. Jossain vaiheessa tehdessä se hieman hirvitti ja harmitti, mutta lopputulos onkin ihan jees. Jos on laiskalla isot laput, niin olkoon sitten saumatkin!

"Retrokuva" on syönyt väreistä suurimman herkullisuuden, mutta onneksi livenä värit ovat ennallaan. Nyt virkkaan koko peiton ympärille sen aiemmin unohtuneen kerroksen kiinteitä silmukoita, sitten arvon millaista nirkkoa ryhdyn pykäämään loppusomisteiksi. Sillä kun on nirkkojen makuun päässyt, niin eihän sieltä nyt noin vain palata pelkistetymmän maailman pariin. Pehmeää ja romanttista tuleman pitää! Ja siihen romanttiseen taas liittyneekin se seuraava postauspäivämäärä tästä peitosta. Mikäpä se muukaan nyt voisi enää olla kuin 14.2.

Valentinea odotellessa, virkkuukoukkua heilutellessa...
 
 

lauantai 12. tammikuuta 2013

Café gourmand

Miksei meillä ole kahviloihin kopioitu ranskalaisten superihanaa erikoisuutta, café gourmand'ia? Siis pientä kupillista kahvia ja suurta lautasellista vaihtelevia herkkuja? Pari kertaa ehdin tämän riemun kokea joulun jälkeen kinkkujen ja laatikoidenkin vasta vielä lanteille laskeutuessa.

Siihen parempaan versioon kahdesta mahtui herkullisen kahvin lisäksi mantelikakkunen, pari macaronia, pieni omenaleivos, keksi, suklaata ja panna cotta pistaasihöysteellä. Täydellistä! Ja hinta Montmartrella about kahdeksan euroa. Kun pelkkä kahvi maksoi paikassa reilut kolme euroa, oli suorastaan taloudellisesti kannattavaa tilata koko setti... Mitä enemmän söi, sitä enemmän säästi. Tai jotain sen suuntaista...


Suora käännös ahmatin kahvi ei houkuttele, mutta Suomeen tämän voisi rantauttaa vaikka herkuttelijan kahvina. Siipan mielestä käännös englanniksi olisi coffee fat ass. Hirveän epämyyvä nimi näin hirveän hienolle idealle, sikäli mikäli jos minulta asiasta kysytään!

perjantai 11. tammikuuta 2013

Ekat

Tämän "kevään" ekat tulppanit ovat rantautuneet kotiin, jipijajee!
Miten näissä voikin olla vuosi toisensa perään aina niin suuri uutuuden hohto?
Lapsellisen rajaton ilo ja riemu kimppua ruokakaupasta kotiin kantaessa.
Johtuuko se kauniista kukista itsestään vai hurjan paljon suuremmasta jutusta,
merkistä kevään tulosta?
 
 
Kaunista viikonloppua!
 
 

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Pallero fortunella

 
Ystävältä lahjaksi saatu pieni sitruspuu oli muutaman vuoden ihan vain sitruspuu. Se kasvoi pituutta ja leveyttä, kukki kauniisti ja teki pieniä oransseja hedelmiä, joita ihmettelimme ja maistelimme. Joulun alla löysin puolivahingossa kasville oikean nimenkin, jota ei voi lausua hymyilemättä. Pallero fortunella. Kuulostaa onnen pallerolta, ja sekös hykerryttää vielä lisää.
 
Samassa yhteydessä löytyi hoito-ohjeet pallerollemme. Kesän auringossa ajoittain kuumallakin lasitetulla parvekkeella vietettyään pallero oli palannut syksyn mittaan sisätiloihin, ja alkanut keskuslämmityksen kuumuudessa ja kuivuudessa pudotella lehtiään lepokauteen siirtyessään.
 
Kirjasta luin että pallero talvehtii parhaiten +5 asteessa ja valossa. No, keskivertokerrostaloasunnossahan tämäkin on jo haastavaa kasville järjestää. Kaiholla ajattelin vanhojen talojen viileitä rappuja leveillä ikkunalaudoilla, porstuoita ja lasikuisteja. Niiden puuttuessa siirsin sitten palleron naapurien ihmetykseksi rappukäytävään, mutta ei sielläkään lämpötila laskenut kuin viitisen astetta kotioloista.
 
Onneksi keksin että taloremontin yhteydessä pihalle rakennettu kulkureitti päätyy lasioveen, joten hilasin palleron kellarin rappuun muutaman metrin päähän ovesta. Ei suoraan vetoon, mutta viileään ja valoisaan. Ruukun juurelle rustasin lapun naapureille ja siivoojalle, jossa kerroin että pallero talvehtii ja huilailee viileässä, ja palaa kyllä keväällä kotiin kukoistamaan.
 
 
Siivoojaa piti asiasta ehdottomasti informoida, koska pallero on sitten kuvanoton jatkanut lehtien pudottelua edelleen, ja asiasta mahdollisesti mitään ymmärtämätön saattaisi luulla sitä juuri nyt ehkä jopa hylätyksi rangaksi...
 
No, kuukauden tai ainkin parin päästä asia on taas aivan toisin! Jännityksellä odotan saako tämä meidän puumme ensimmäinen kylmävaihe aikaan suuria muutoksia sadontuotantoon. Kellarissa on useampikin kori varastoituna ja valmiina sitrussadonkorjuuseen...
 
Jännityksellä odotan myös mahdollisia naapureiden kommentteja kasvin talvisäilöön. Jos negatiivisia sellaisia ei satele, niin parvekkeeltamme löytynee ensi kesänä useampikin viileässä talvehtiva kukkalaji, ja syksyllä pihan rapussa on tunkua!
 
Kevättä kohden, kevättä kohden!
 
 
 
 

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Oikea rinsessa

Jouluisella Pariisin-matkalla ihanan boheemilla Montmartrella silhuetinleikkaaja pysähtyi viereemme, ja alkoi sen kummemmin kyselemäti ja kommetoimati hymyssä suin leikata kuvaa neidistä. Ihailun ja ihmetyksen vallassa seurasimme hänen saksiensa nopeaa toimintaa pikaisten vilkaisujensa lomassa. Varsinaista käsityötaidetta on kyllä tämäkin laji! Viereen seisahtui hetkeksi toinen ranskalaismies katselemaan taiteilijaa ja tämän mallia, ja kommentoi iloisesti hymyillen mallista että ”hän on oikea prinsessa”. Äiti on samaa mieltä <3


Eilen illalla rinsessan raivoamista naapurihuoneesta kuunnellessani katselin kaunista kuvaa yöpöydällä, ja yritin säilyttää mielentyyneyteni sen voimin. Viime päivien mediakeskustelussa on kohistu siitä onko ulkomaalaistaustaisella rinsessalla mennyt herne nenään vaiko eikö. Luulen että meidän ulkomailla piipahtaneella rinsessalla ainakin meni ja kovaa. Varmasti ihan hyvä että nyt loppuu loma, alkaa arki ja rutiinit + sosiaaliset kuviot loksahtavat taas normimoodiin.
Leppoisaa Loppiaista!

tiistai 1. tammikuuta 2013

Uudenvuodenlupaus

Sain ystävältä tällaisen hykerryttävän ja mieltä lämmittävän kortin. Se päätyi yöpöydälle nostattamaan hymyä huulille aamuin, illoin.  Alun naurujen jälkeen sanoma sai lisääkin painoarvoa. Jäin miettimään sitä kuinka tulee itseä kehua ja kiitettyä. Muille kyllä jakelen niitä, mutta me and myself tuppaa unohtumaan siltä listalta. Tein uudenvuodenlupauksen: huolehdin itsestäni. Siihen osana kuuluu kehun ja kiitoksen jakaminen itsellekin silloin kun sen paikka on!


Halikaa ja kehukaa tekin parasta kaverianne!