tiistai 26. helmikuuta 2013

Silmänruokaa

Ystävä muutti Malesiaan ja latasi fb-sivuilleen ihanan ihanan kuvan Angry Birds -syömäpuikoista. En vihaisista linnuista muuten niin hirveästi perusta, mutta juuri sellaiset puikot minäkin halusin! Selvyyden vuoksi vielä pari tarkennusta:
1) toki tunnen suurta kansallisylpeyttä tipujen huimasta suosiosta
2) juu, kyllä feikkikamakin ois kelvannut nyt...

Sitten muutti kummityttö toviksi Indonesiaan. Hyvää matkaa hälle toivotellessa ikävöintikyynelten jo kimallellessa silmänurkissa kehotin häntä etsimään mullekin sellaiset puikot. Kuukaudet kuluivat ja sain väliaikatietoa: kaikkea muuta kyllä löytyy AB:nä, muttei puikkoja, argh!

Hetki sitten koitti kotiinpaluu ja mitäpä kuoriutuikaan tuliaispussukasta?!? Puikkoja tietenkin! Ei niitä vihaisia lintuja, mutta kaikkea muuta ihanaa: Mickey Mouse, Hello Kitty, Cars, Winnie the Pooh ja Tiku + Taku, keitä he nyt olivatkaan englanniksi...


Puikot ovat kuvioinnin lisäksi myös kooltaan lapsille mieluisia, eli normia lyhyempiä ja helpompia käsitellä. Mä tosin olen jo varannut Mikki-puikot seuraavalle sushiaterialleni! Ainakin mikäli syön sen kotona. Toisaalta, äkkiäkös sitä surauttais kivan pussukan puikoille jossa vois kuljetella niitä näpsäkästi mukanaan kaikkialla...



Hyvää ruokahalua, niin silmillä kuin suulla syöden!


lauantai 23. helmikuuta 2013

Mantelileipää

Löysin jo muutama vuosi sitten tämän yksinkertaisesti maanmainion Myllyn Parhaan mantelivuokaleivän reseptin, ja ajattelin panna hyvän kiertämään. Tämän herkun ehtii aamuvirkku leipoa aamiaispöytäänkin kanssaheräilijöitä ihastuttamaan ja ilostuttamaan. Takuuvarmasti maistuu hyvälle myös iltateen kyytipoikana. Eikun menox ja nyrkit taikinaan:

5 dl grahamjauhoja
4 dl vehnäjauhoja
1 dl ruskeaa sokeria
4tl leivinjauhoja
1 muna
n. 3 dl rasvatonta maitoa
1,5 dl manteleita
1 tl suolaa 

Yhdistä ainekset. Levitä taikina voideltuun / paperoituun vuokaan. 
Paista 175-asteisessa uunissa ohjeen mukaan n. 40-50 minuuttia, 
meidän uunilla tunnin verran.


Anna voin sulaa leipäviipaleen päälle, syö ja nauti! Vähän kuin pulllaa söis, 
paitsi että on parempaa ja tuoksu tuvassa uskomaton.

torstai 21. helmikuuta 2013

Dumlebumlebumps

Käväisin teinin kanssa pitkästä aikaa ruokaostoksilla. Roolijako on meillä selvä: hän kokkaa ja mamma + pappa betalar. Sopii mulle! Oli ihanaa seurata tulevan kokin kaupan hyllyjen ja tiskien lomassa sukkulointia ja vain työnnellä kärryjä, jotka täyttyivät vauhdilla herkuista. Huvitimme toisiamme katselemalla kammoten kaupan valmispastapaketteja ja mumisemalla tyyliin hyi hittolainen, kuka nyt niitä syö kun voi itse tehdä paljon parempaa... tai syödä toisen tekemää... Olin niin ylpeä osaavasta ja innostuneesta lapsukaisesta <3

Yksi tiplu mallisuoritukseen kuitenkin tuli: Fazerin Dumle-donitsit. Näyttävät kyllä kivalta ja söpöltäkin perintökristallille aseteltuna, mutta olisi jo pakkausta katsoessa pitänyt arvata mitä tuleman piti...


Dumlet ovat herkullisia, mutta kun niihin lisätään rasvainen donitsi ja litra säilöntäaineita, niin makuelämys ei ollut elämys. Makeannälkä näillä kyllä lähtee, ihan jo parilla haukulla, joten riittoisia ovat...


Ostakoon ken lystää, me olemme nyt nämä jo kokeneet!

tiistai 19. helmikuuta 2013

Hengissä...

...vaikkei kuvassa siltä näytäkään! 1½ kuukautta viileää lepoa sai nyt riittää Pallero fortunellalleni, niin kertakaikkisen surkealta tämä lepäilijä nimittäin alkoi näyttää siellä kellarin rapussa että armahdin ja päästin takaisin kotiin.


Nyt se saa tottua viikon verran taas lämpimämpään ja runsaampaan kasteluun, pudottaa siinä shokissa loputkin kuivahtaneet lehtensä. Sen jälkeen se pääsee uusiin ravinteikkaisiin ja salaojitettuihin multiin virkoamaan. Sitten sen kyllä kelpaakin lykätä uutta lehteä elävinä säilyneisiin oksiin!

Ajatelkaa jos meidätkin tuupattasiin pimeimmäksi talviajaksi kellarin rappuun huilimaan! Saisi vaipua horrokseen, ravintodieettillä pudottaa kaikki ylimääräiset kilot kaikessa rauhassa, olla möllöttää vaan. No, tukka vois mennä takkuun ja kynnet kasvaa pitkiksi. Toisaalta myös vahvoiksi, kun ei niitä tarvitsis lohkoa ja katkoa tiskirättiä ja imuria heilutellessa.

Kuukauden tai parin päästä meidät kannettaisiin kotiin heräilemään, tarjottaisiin alkuun mietoa ravintoa ja hellyyttä, joilla pikkuhiljaa lempeästi heräillä. Viikon jälkeen sais vitamiinipommeja vaikkapa herkullisina smootheina ja ihon- ja hiustenhoitotuotteina, siis tietenkin muiden tehdessä nämä meille. Sen jälkeen sulta odoteltaisiin vain keväistä ihmettä, sitä että alat kukoistaa! Sen tehtyäsi joku huokailisi tyytyväisenä ja sua ihastellen, samalla kun jatkaisi hoitoasi taas seuraavaan talveen...

Mä luulen että kadehdin Pallero fortunellaani. Ihan vain ajoittain ja pikkuriikkisen.
Mut kyllä mä olisin valmis kokeilemaan roolin vaihtoa...

 

maanantai 18. helmikuuta 2013

Kotialttari

Itsekseni hihitellen nostin Indiskasta viime vuoden puolella hankkimani valosarjan perhepotretin päälle. Perhepotretti puolestaan roikkuu seinällisellä kuvia perheenjäsenistä... Mietin että varsinainen valaistu kotialttari nyt koristaakin kotoamme, heh heh.


Nyt on silmä tottunut ja ajattelutapa muuttunut; juuri näinhän tän pitää ollakin! Seinä saa täyttyä rakkaiden, kaikkein tärkeimpien kuvista ja olla jopa valaistu, sillä siellä on esillä kaikkein suurin parhaus, mitä olen eläissäni saanut aikaan. Nyt jo tiedän että mitään tämän upeampaa en tule enää tekemään, vaikka yhtä sun toista aionkin vielä vuosien varrella puuhailla.

Voi sitä perhettä siis syystä vähän palvoakin, tai ainakin kovasti rakastaa ja ajoittain hemmotella kaardemummapannarilla, joka sekin on muuten aivan parasta pannukakkua mitä olemme ikinä syöneet!

Posti toi meille äskettäin suloisen kortin jossa luki näin: "On ihmisiä, jotka tekevät maailmasta paremman vain olemalla olemassa". So true! Pätee myös kortin lähettäjiin <3



Tässä hämyssä on hyvä nukahtaa onnellisena ja turvallisin mielin.
Kauniita unia!
 
 

lauantai 16. helmikuuta 2013

Be happy!

Näin kehoitti suklaakääre, ja sitä yritän parhaani mukaan noudattaa. Kaunis ja viisas kääre oli osa herkullista ystävänpäivälahjaa, jonka tilkkupiiriystävältä sain. Arjen suuria onnenmurusia saada yllättävä muistaminen <3

Tilkkuillessa nauroimme iloisesti kauniille paketille: minkäpälaisia muitakaan namuja tilkkuilija voisi toiselle antaa kuin sellaisia, joissa paketti itsesään on jo kaunis tilkkutyö! Tämähän näyttää pätkältä suloista vauvanpeittoa!


Suklaatilkku oli kääritty pirteällä rusetilla, jolle välittömästi aloimme miettiä seuraavaa käyttöä, ja lupasimme piirissä esitellä työt joiden osaksi rusettimme pääsisivät.

Kotona paketin avattuani ihastelin vielä uudelleen kääreitä ja kasasin namut pinoksi. Eikö tämäkin vaan näytä aivan kangaskaupan pakkavalikoimalta??? Kyllä ainakin mun silmissä!


Tovin jo pelkäsin ettei näitä raaski lainkaan syödä, mutta mutta...
Kiitos Ulla, ovat superherkullisia!

torstai 14. helmikuuta 2013

Mansikkaista ja suklaista ystävänpäivää!

14.2... Ystävänpäivä, Valentines Day, hurjan makeasta mansikkavaahdosta ja suussa hauskasti rapsahtelevasta suklaakuoresta muistuttelevan Neekerinpusu-peiton äärettömän virallinen, lähes ennalta ilmoitettu (ainakin vihjailtu) julkistamispäivä. Tällainen pehmeän romanttinen lämmike tästä tuli:



En sittenkään järjestä vielä tällekään peitolle suuria valmistujaisbileitä, sillä keskityn tulevana viikonloppuna juhlimaan superrakkaan kummitytön valmistujaisia.Miten näin nuorella ihmisellä voi kummityttökin jo olla maisteri??? Lapsinero...

Saatan tosin illan mittaan viettää peiton alla ihan vain kahden hengen bileet, jos siippa sattuu samalle soffalle. Toivottelen teillekin rakkaat ystävät filtin uumenista ihanan makeaa, pehmeää, lämmintä ja romanttistakin päivää sekä iltaa!

Puss puss, kuten Solsidanissa sanotaan!

 

tiistai 12. helmikuuta 2013

Aprikoosia pistaasilla

Joulupukin luottotonttu tilasi mulle lahjaksi ihanan sympaattisen kotoliving-lehden, jonka sivuilta löytyi kaiken muun kivan lisäksi herkullinen aprikoosi-pistaasileivän resepti. Usein resepti tulee repäistyä talteen ja haudattua kansioon, jonne se sitten unohtuukin. Nyt ei käynyt niin! Lehdessä nimenomaan kehoitettiin repimään sitä palasiksi, mutta enhän mä raaskinut, vaan kannoin koko komeuden kyökkiin ja ryhdyin leipomaan. Leipoessa lehden ihanan karheille sivuille putosi muutama vesipisara, ja sekin jo harmitti, joten repimisestä ollaan vielä aika kaukana...


Yllä valmis leipä, alla sattumista sakea satsi vasta tekeytymässä. Nam nam.


Tein taikinan kaksinkertaisena luullen saavani siitä kaksi vuokaleipää, mutta eipäs tullut kahta, vaan tuli kaksi suurta leipää ja yksi normivuokaleipä. Voisi siis luulla olevan riittoisaa, vaan eipäs ole! Aamulla paistoin leivät, ja illalla ei ollut muruakaan talossa jäljellä!


Asiaan tosin vaikutti sekin että lohisoppakattilan ympärille kokoontui iso pöydällinen nälkäisiä laskiaismäenlaskijoita, ja kotiin lähteissä saivat rakkaat vielä lämpimäislimpun kainaloonsa. Hiukka muuten vimpan päälle mätsätty yhdistelmä; aprikoosit ja lohet sopivat keskenään sävyyn aivan yhtä hienosti kuin purjot ja pistaasit. Samaan settiin uppoaa vielä bouillabaissen liemi ja valkkari... heh heh.

Anyhow, kokeilkaa itsekin ihmeessä! Tällainen on ohje yksinkertaisena:

5 dl vettä
2 rkl hunajaa
1 tl suolaa
50 gr hiivaa
2 dl karkeita jauhoja
n. 8 dl vehnäjauhoja
12 kpl kuivattuja aprikooseja
1 dl pistaaseja

Liuota kädenlämpöiseen veteen hiiva. Lisää hunaja ja suola. Lisää karkeat jauhot ja sekoita vispilällä vellimäiseksi seokseksi. Lisää joukkoon paloitellut aprikoosit ja kevyesti pilkotut pistaasit (kuvista keskimmäisessä tämä vaihe). Lisää pikkuhiljaa loput jauhot. Vaivaa taikinaa kunnes siinä on hyvä sitko, eli se alkaa irrota kulhon reunoista. Taikina saa jäädä hieman löysäksi, jolloin leivästä tulee kuohkeampi. Anna taikinan kohota liinalla peitettynä puolisen tuntia. Kaada taikina vuokaan ja anna kohota vielä vartti. Kostuta leivän pinta juuri ennen paistoa. Paista 200 asteessa (mieluiten kiertoilmalla) noin 25 minuuttia.

Syö, nauti ja tiskaa!





maanantai 11. helmikuuta 2013

Ylös, alas, ylös, alas...

Niin täällä mennään, muutoinkin kuin rapuissa. Välillä vauhti huimaa päätä ja kolina on kova. Sitten taas heti perään pistää puuskututtamaan ja pitää hidastaa, ehkä hieman jopa levätäkin.


Välillä tekisi saletisti hyvää pysähtyä ajan kanssa 
ihan vaan ihastelemaan näkymiä.


On tää taas niin tätä.

perjantai 8. helmikuuta 2013

Pää pyörällä

Sillä lailla superihanasti. Sain nimittäin niin kaunista ja vilpittömän kuuloista palautetta blogistani tilkkupiiriystävältä, että aivan häkellyin. Jotenkuten sain ompelukoneen takaa änkytetyksi kiitokset kauniista sanoista, vaikka osa kiitoksesta saattoikin hukkua yleisen rupattelun alle. Toivottavasti edes osa päätyi korviin, joille se oli tarkoitettu.

Härregyyd, eihän meillä koto-Suomessa ole tapana kiitoksia jakaa eikä harvoin saaduista sellaisista juuri kiitelläkään. Kynttilää vaan pidellään tiukasti vakan alla... No, minä en pitele, vaan usein kärjistän tilanteet täysin toisin päin. Oma kehu on parasta kehua on mulle opettaneet vanhat ja viisaat pilke silmässä, ja sen yritän muistaa. Kovasti kun omia kupruisiakin tuotoksiaan kehuskelee, niin saa ympäristönkin hymähtelemään, hymyilemään ja parhaassa tapauksessa jopa nauramaan mukana. Oletettavasti mukananaurajat ymmärtävät tilanteesta riippuen niin mun kehuun liittyvän sarkasmin kuin onnellisen tyytyväisyyden.

Kun aikansa on itseään opetelleut kehumaan ja kiittämään, osaa sitä tehdä jo ympäristöllekin. Sen osaan jo. Uudenvuodenlupauksessa sen sijaan lupasin opetella kiittelemään itseäni, joten tässä tulee taas jotta pläjähtää:

On se hienoa että olen löytänyt ympärilleni Eevan kaltaisia aurinkoisia ihmisiä!

 
Hilpeää perjantaita niin sinulle Eeva, kuin teille muillekin ihanuuksille!
Pää pyörällä kohden viikonlopun rientoja.
 
 

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Askartelua paskartelua

Kuka arvaa mitä näistä on tulossa?
Kymmenkunta pahvista kuusikulmiota leikattuna
ja about sata vielä leikkaamatta. Blaah...


Ja mitäs sitten tapahtuu, kun kaikki on leikattu?
 
 

maanantai 4. helmikuuta 2013

Man tar vad man har...


... ja loihditaan niistä sitten juhla-ateria! Simple as it is.

Isä oli luvannut lapsille hampurilaislounaan, mutta tämä mami ei ideasta lasten tavoin innostunutkaan, vaan totesi mieluummin syövänsä tällä kertaa "jätteitä". Jätteiden käsittelystäpä vaan kehkeytyi melkoinen juhlahetki:

Sain palata jumpasta hiljaiseen ja puhtaaseen kotiin. Kodin olin siivonnut jumpan alkulämmittelynä, ja perhe oli siellä Mc D:ssa. Keräsin jääkaapista kaiken viikon varrella syömättä jääneen ja latasin niitä pannulle.

Vispasin jämien päälle keskenään kaikki kaapista löytyneet kolme munaa ja kolme ruokalusikallista vettä. Hetki hauduttelua kannen alla ja herkullinen munakas (tai noh, puolikas riitti) oli nostettavissa salaatin kylkeen.

Päälle rouhaisu pippurimyllystä ja keko savuporosoossia. Lasi vielä puolilleen kylmää valkoviiniä. Viinikin oli teemassa "man tar vad man har", sillä sitä ei oltu itse hyllystä huolella valkattu, vaan saatu lahjaksi loma-asunnon vuokranantajalta. Juotiin siis mitä eteen tuotiin...

Lautanen ja lasi kyökistä ruokapöydälle ja kynttilöihin tulet. Nautin ylellisessä hiljaisuudessa ja siisteydessä niin maukkaan aterian, että väitän päihittäneeni muun perheen annin 10-0, vaikka itse kehunkin. Treeneistä illalla palannut juniori sai samanlaisen satsin toisesta puolikkaasta munakasta ja poroa, ja hyvin tuntui hällekin maittavan.

Alkuasetelma oli kieltämättä melko karmiva:


Jo muutaman päivän jääkaapissa pyörineet jämät pikkuperunoita, Lindströmin mureketta, kasvispyöryköitä ja tuota savuporozydeemiä, mutta lopputulos oli sitäkin maistuvampi ja jumpan jälkeen superpalauttavakin. Viinin osalta rentouttavakin. Kokemuksen perusteella suosittelen lämmöllä makumatkoja jääkaappien uumeniin!

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Aamukaffetta

Mun kone kyllä vaatii vähintään kupillisen kahvia käynnistyäkseen aamuisin. Eikä mitä tahansa kahvia, vaan kahvia runsaalla maidolla. Tai kuten siippa vitsailee: maitoa kahvilla... No, oli kofeiinin ja maidon suhde sitten niin tai näin, niin muksutkin osaavat olla iltaisin hörimättä maitoja loppuun. Useampaankin otteeseen olen kuullut pienen ihmisen neuvovan toista iltasella kyökissä kaakaota laitellessaan kommentilla "jätä sitten äidille aamukahvimaito". Hellyttävää! Ja kieltämättä kait kantapään kautta opittua, sillä piruhan on irti jos joudun kahvini aamusella juomaan tummana...


Viime aikoina olen sen sijaan havainnut itsessäni kasvua kait aikuiseksi. Makea ei maistu enää aamuisin! Eikä edes suklaa saa enää aikaan ylimääräisiä kauppareissuja! Outoa ottaen huomioon ettei siitä nyt niin kauan ole kun kokonaisen Fazerin levyn pystyi heittelemään huiviin sen suuremmitta ongelmitta. Nyt täytyy toivoa että olotilan muutos on pysyvä, aikuismaisen kypsyyden ja rationaalisen ajattelun kristallisoituma, ja suunta elossa kohden jotain uutta. Kohden vaikka tuollaista kuulaan hehkuvaa ihoa, joka kuvan tätsyllä on. Mulla kahvi ja suklaa ovat saaneet aikaan aivan päinvastaista kehitystä.

Anyway, lienee syytä tyytyväisyyteen koska suklaa ei ole asia
jonka vuoksi aamuisin haluan nousta ylös!

 

perjantai 1. helmikuuta 2013

Macaronimammat fiestaa

Kesken eilisen fiesta-tunnin palasin mielessäni Pariisiin, ja siellä Montmartrelle pieneen ja tyylikkääseen macaroni-puotiin. En sillä että jumpatessa himoitsisin makeita herkkuja, pois se minusta. Päinvastoin himoitsen hapanta!!! Harvase jumppa saan kesken hikoilun suuhun vahvan makumuiston kovasta ja rukiisesta Jälkiuuni-leivästä, ja melkein tunnen kovan palan kielen päälläkin. Sitä tuli lapsuudessa syötyä ja paljon. Mitäköhän piiloviestiä alitajunta yrittää mulle lähetellä kerta toisensa jälkeen??? Kärsinkö kenties foolihapon puutteesta? Vai mistä moinen, pitääkö lähteä penkomaan lapsuutta?

Anyway, tällä kertaa mietin poikkeuksellisesti myös macaroneja. Salin takareunasta kun aukeni varsin kirjavat näkymät! Jumppareiden paidoista löytyi limeä, sahramia, lakritsaa, sitruunaa, minttua, vadelmaa, mustaherukkaa, pistaasia, vaniljaa, persikkaa, maitokahvia ja mansikkaa. Aivan kuten macaroni-tiskistä!


Me mustalla alaosalla ja fuksialla yläosalla varustautuneet olimme kolmen hengen enemmistö. Luulin ettei kyseinen punasävy edes olisi mun väri, ja muistan kuinka paidan ostaessani vielä mietin että "kokeillaan nyt kerrrankin jotain uutta, vaikken tästä edes pidä..." No, jumpan jälkeen illalla punaista pyykkiä viikkaillessa tajusin värin kyllä solahtaneen melko vahvasti niin omaan kuin tyttären vaatekaappiin...


Oli muuten huippua vierailla macaroni-puodissa; valita mieleisen kokoinen rasia ja kertoa tiskin taakse millaisen väripaletin toivoo koottavaksi tuliaisiksi rakkaille. Ihanaa arjen ylellisyyttä, tervetullutta vaihtelua meikäläisten kahdelle jättiketjulle, joissa itse itseään palveltuaan myyjänkin löytää vasta rahastuksen hetkellä kassalta.

Vaadin kivijalkapuotien paluuta!