tiistai 30. huhtikuuta 2013

Vappukukkia

Vappukukkia rintapielessä, lakin reunuksessa tai  vaikka suussa.
Kukin nauttikoon niistä ja vapusta itselleen mieluisimmalla tavalla.


Meillä juhlittiin tänään vappuheilailun 19-vuotispäivää unisilla aamupusuilla. Jos vaikka ensi vuonna vähän suureellisemminkin huiman täysiä vuosikymmeniä?

Ei mulla muuta kuin että klara vappen, kamut!

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Suklaista

Jos ihminen rakastaa suklaata hurrrrjan paljon, niin on kaikkien etu (no ei kyllä oikeasti) että sitä saa mitä erilaisemmissa muodoissa. Jopa tennareina.

Sain elämäni ekat Converset joululahjaksi Pariisin-pukilta. Ihan itse sain niitä puodissa Montmartrella sovitella jalkaan. Tulipahan varmasti oikeaa kokoa ja varmasti mieleiset. Näiden nimi on Chocolate Red ja nää on niin ihanat!


Vihdoinkin lumi suli, kadut kuivuivat ja sain joululahjani viimein käyttöön. Pieni ristiriita hihityttää mua näillä dallaillessani: en voi mitään sille että nuorison suosiman kengän kuosi tuo mulle mieleen senioreiden suosiman Reinon...

Kai tää on ihan jees välimuoto keski-ikäiselle eukolle.

torstai 25. huhtikuuta 2013

Ulkoilua

Meillä ulkoillaan. Kuudetta päivää kanniskelen taimia aamulla ulos parvekkeelle aurinkoon, ja illalla sisään aulaan lämpimään. Minkäänlaista karaistumista en ole vielä havainnut, mutta terhakkaasti nää kasvaa porskuttaa. Jopa siinä määrin terhakkaasti että alkaa jo rassata tää ees taas kanniskelu, ja tekee mieli lyödä taimet partsilla ruukkuihin ja koreihin tilavampiin multiin vallan vehreytymään. Joskos jo viikonloppuna sen tekis?


Naapuritkin voisivat tulla hakemaan tomaatintaimensa omille parvekkeilleen kukoistamaan! Tiedoksi vaan että tänä vuonna teillä kasvatellaan pensastomaatteja...

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Onnea, ihana Arabia 140 v!

Olin aikoinaan lukenut Arabian tuovan 140-vuotisjuhlansa kunniaksi tuotantoon nostalgisen lautassarjan, mutten ollut perehtynyt lautasiin sen tarkemmin. Ihmeellistä leväperäisyyttä astiafriikiltä ihmiseltä... Kunnes sitten sain lahjaksi yhden näistä kahdestatoista sinivalkoisesta lautasesta, jipijajee!

Tuli kiirus surffata lisää aiheesta, vaikka lahjanantaja olikin hyvin tyhjentävästi kertonut sen minkä mm. täältäkin luin: http://www.arabia.fi/Web/iittalanews.nsf/0/7D9232B95B7460D0C2257B05002D6E58/$File/Lehdist%C3%B6tiedote%20Arabia%20140%20v%20lautassarja%202013%20_1212.pdf

Olipas hekumallisen palkitsevaa lukea lautassarjan suunnitelleen taiteilija Johanna Kuneliuksen kommentti " Ajattelen, että arki on yhtälailla juhlaa, eikä hienoja astioita kannata piilotella kaapeissa, vaan käyttää rohkeasti." Juuri näin minäkin mietiskelin kun vuosi sitten siirsin parhaat lasit ja astiat arkikäyttöön. Juhla on juhlaa vaikka kertakäyttöastioillakin, arkeen sitä juhlan tuntua tarvtsee niin paljon useammin! 

Uusi ihana lautaseni on "Ulla" Arabian pitkäaikaisen ja suositun suunnittelijan, Ulla (Ulrika) Procopén kunniaksi. Lapsuudessa söin murkinoita Ullan Ruska-lautasilta, ja viimeksi pyöreitä täyttäessä toivoin ja sain lahjaksi äidiltä Ullan sinivalkoisen Valencia-sarjan suuren tarjoilulautasen. Äiti oli samaisen lautasen saanut itse joitakin vuosikymmeniä aiemmin vastaavaksi lahjaksi, ja nyt se siirtyi meille hedelmälautaseksi. Arjen kaunistajaksi. Anoppilassakin teet juodaan Ullan Valencioista, ja tämän seikan hyvin varhaisessa seurusteluvaiheessa huomatessani uskoin merkiksi sen oikean löytymisestä ;)

Ulla on siis ollut tärkeä vaikuttaja lapsuudestani saakka, vaikkakin ehti kuolla muutama vuosi ennen syntymääni. Ullalla on ollut pienenpieni sivurooli onnellisessa parisuhteessanikin. Nyt Ulla taas hypähti kuvioihin ja astiastoomme juhlalautasen muodossa. Erityisen hauskaksi jutun tekee se ettei ystävällä ollut hajuakaan mun ja Ullan historiasta, vaan valinta lienee alitajunnan tepposia. Tai todennäköisemmin ihanan aurinkokuvion ansiota..?!?


Lautanen on taivaallisen ihana! Lähipäivien ohjelmassa lienee astiakaapin raivaus noin yhdelletoista lisälautaselle... Tai ainakin mulla on nyt tiedossa lahjatoiveita hurjan monta eri kappaletta! Onneksi olkoon myös Arabialle, hieno pitkä historia takana ja toivottavasti vähintäänkin samanmoinen edessä!

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Korismamman kyökissä

Korismamman kyökissä leivotaan urakalla. Kaksi poikaa pelaa koripalloa, joten buffetvuoroja kertyy vuosien varsille runsaasti. Luulisi leipomusrepertuaarinkin siis olevan laaja, vaan eipä ole! Ei edes suppea, vaan vain ja ainoastaan yksipuolinen. Meillä nimittäin tykätään piimäkakusta kuin hullu puurosta, joten omien urheilijoiden makumieltymysten mukaisesti saan leipoa vuodesta toiseen piimäkakkumuffinsseja. En valita, homma on niin helppoa ja menee niin rutiinilla! Ja maistuuhan ne mullekin...

Puoliammattimaisuutta lähentelevä buffet-leivonta on lisännyt kyökkikamavarusteluani yhdellä tarvikkeella. Suurella valkoisella pesuvadilla... Eli se siitä välineillä koreilusta!!! Vatiin on helppo heittää pussillinen jauhoja, soodat sekä mausteet, lopuksi vielä loraus öljyä ja koko litran pönikkä piimää, ja kauhalla vain sekoitella sotku tasaiseksi taikinaksi.

Juniorista on kehkeytynyt melkoinen mestarikokki, ja häntä mielelläni lellin kantamalla kotiin hienoja ja hintavia varusteita, mutta mulle tärkein juttu on euron vati ikivanhojen muffinssipeltien lisäksi. Okei, okei, kyllähän mäkin vähän pientä varustelua harrastelen, välillä vähän liikaakin...

Viime peleihin olemme muksujen kanssa hihitellen koristelleet muffinssit. Näillä muffareilla syötettiin musta-puna-valkoisen Namikan lisäksi vihreä-keltaisen Espoon Hongan väkeä. Ja kuinka pääsikin noi nompparellit ropsahtamaan noin että Namikan väreille osui kultaa ja Hongan väreille hopeaa..? Kyllä mä pieniä omantunnotuskia koin jo kyökissä, ja enemmän vielä lopputuloksen kuultuani. Oli mun ylpeys kalahtanut lapseni nilkaan, ja voitto mennytkin Hongalle.


Seuraavaan peliin otimme sitten suosiolla reilun urheilijamaisen ja maltillisen linjan: päätimme että kaikki ovat tähtiä, suuria tai pieniä.


Namika voitti ja mamman piimäkakkupoika teki voittokorin! Sai poitsu suosiolla pistellä poskeensa kaikki myymättä jääneet muffarit. Oli ansainnut herkkunsa.
 
 

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Himmeli jos toinenkin

Nassukirjapäivitykseni toissaillalta: "Vappuhimmeleitä ja vappukukkia... ja Pätkis-kakkua, sillivoikkareita, skumppaa, simaa, suklaata, pöydänympäryksellinen ihania naisia, kikatusta. Varaslähtö vappuun."
 
Referaatti ihanasta illasta, jolloin yhdeksän naista (illan edetessä myös yksi mies ja pari muksuakin...) askarteli pitkälti toistakymmentä upeaa himmeliä. Opettajanamme toimi himmelikonkari, käsityönopettaja ja rakas ystävä, joka työkseen opettaa eskarilaisia ja pieniä koululaisia askartelunkin saloihin. Niinpä meilläkin oli käytössä upeat opetustaulut ja havainnollistavaa mallimateriaalia, sekä ennen kaikkea pedagogiset taitonsa huippuun hionut kärsivällinen ja aina niin iloisesti kannustava ope. Kiitos <3 Jokainen onnistuimme elämämme ensimmäisten himmeleiden teossa upeasti!
 
Pöytä lastautui illan mittaan herkuilla ja sittemmin pillien ja kalastajalangan palasilla. Illan edetessä jutut kulkivat, kikatus kiiri ja kattolamppumme alkoivat saada vappuisen värikkäitä taideteoksia, joista ohessa osa:
 
 
värien runsautta vappuhimmeleissä
 

takuuvarman tyylikästä mustaa eleganssia
 


paksuja pillejä kaukaa Thaimaasta
 

 
 elämäni eka, vaan ei vika himmeli
 
Nyt kun innokas piipertäjäryhmämme on päässyt tällaisen extreme-tuunailun makuun, onkin jo paljon haastavampaa sopia teemaa ja miettiä aikataulua seuraavalle tapaamiselle. Ideoita otetaan kernaasti vastaan alla olevaan kommenttiboxiin, kiitos!

 
Uuden oppiminen on kivaa, ja ihanassa seurassa aivan superia!
 
 

torstai 18. huhtikuuta 2013

...taimi olen sun tarhassas...

Kevät on edennyt ulkona vasta pari päivää, kiitos edes muutaman lämpöasteen ja jopa kaivatun vesisateen. Takapihalla alkoi eilen lumen alta pilkistää jo yksi matala havu ja nökäre multaa istutusaltaan reunalta, mutta narsissien ja helmilijojen nousua ja kukintaa saanee odotella ainakin vappuun. Käsittämätöntä että se on jo alle kahden viikon päästä!!!

Kotona sentään kevät on edistynyt; villavaatteet on pyykätty, kevyempiä kenkiä otettu esiin ja toppavaatteita nosteltu talviteloille. Myös ikkunan alla viheriöi. Lähes kuukausi sitten panin multiin persiljan, basilikan, ruusukvittenin ja pensastomaatin siemeniä. Sekä tietenkin hernettä. Neljä laatikollista herkullisen makeita versoja on pistelty poskiin jo kolmena tai neljänä satona, ja viljelys on jo ehditty uusiakin.


Yrtit alkavat jo olla sitä kokoa, että kovasti tekisi mieli saada ne parvekkeelle tilavampiin multiin vahvistumaan, mutta toi talven loputtomuus sotki nyt tänkin viljelijän aikataulut. Orvokit ja liljat saavat toistaiseksi rehottaa keskenään ulkosalla. Jospa jo tulevana viikonloppuna pääsisi näitä ulkoiluttelemaan. Se onkin sitten taas ihan oma rumbansa...

Ystävä muisti mua hauskalla taimiloodakuvalla, ja hetihän piti tyhjenevät tölkit ottaa uusiokäyttöön. Pohjaan tein pienen viillon, jotta ylimääräinen vesi pääsee valumaan muorin vanhalle peltitarjottimelle. Ruosteen määrästä päätellen näin on käynyt ennenkin. Tässä tilannekuvaa ajalta about hieman alle kuukausi sitten ja nyt:




Persiljat itivät hitaimmin ja pysyivät "vauvalassa" muovin alla pisimpään. Syksyllä saaduista viidestä ruusukvittenin siemenestä neljä oli hiekan seassa jääkaapissa muovipussissa talven vietettyään itänyt, ja vaaleat hennot taimet pääsivät multiin (ylemmän kuvan alin tölkillinen). Alemmasta kuvasta niitä on turha yrittää tunnistella, sillä 3 kuoli heti kättelyssä ja neljäskin nuupahti hetken päästä. Taas oli usko tulevaan ammattiosaamiseen ihan pirun tiukilla...

Pensastomaatit onneksi posottavat terhakkaasti ja lounasrasioista rakennetussa "kasvihuoneessa" suorastaan villiintyivät parissa päivässä huimaan pituuskasvuun.


 Olen päättänyt että tänä syksynä meillä
vihdoin syödään omia tomaatteja!!!
Prkl!




keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Korkattu!

Ja hyväksi havaittu! Mun uudet Angry Birds -syömäpuikot nimittäin. Malesian agentti taisi menettää jo ruokahalunsa, kun kadehdin hänen upeita puikkojaan ja armahti mut lähettämällä mulle valkoisen linnun. On näillä niin ihana syödä herkkuja, pätkääkään ei tule vihaiseksi olo!


Muksuja lähinnä saattaa kiukuttaa, koska vielä ei ole koittanut se hetki jolloin he pääsisivät näitä äiteen puikkoja testaamaan. Onneksi heilläkin on iso nippu ihania uusia puikkoja. Uusi ruokailurituaali onkin tätä nykyä syöntiä edeltävä puikkojen valinta, valkkaus ja päätöksen muutos...

Kiitos ihanat maailmanmatkaajat S&S!
Ajattelemme teitä lämmöllä herkutellessamme.
 
 

tiistai 16. huhtikuuta 2013

I have a dream...

Ja vaikka sekin on suuri, on se vapaata maailmaa paljon pienempi! Mun unelma on oma istutuspöytä! Oma rouhea työpöytä, jossa saisin mullalla ja vedellä sotata ja lotrata sieluni kyllyydestä ilman että pitäisi sanomalehdellä suojailla paikkoja, ja keittiön työpöydältä sekä kylppärin lattialta olla kiireellä luuttuamassa pois ympäri kotia leviävää sotkua, joka auttamatta syntyy kun ruukkuihin vaihdetaan multia, taimia kasvatellaan tai vaikka pannaan vain rairuohon siemenet multiin itämään.

Olen tällaista pöytää varovasti kaipaillut jo aiemminkin, mutta nyt kun olen koululla päässyt sellaisen makuun, niin kynnys kyykkiä epämukavasti ja lääppiä paniikinomaisesti sotkuja koko työn ajan on huomattavasti noussut. Ihana homma vaan on niin ärsyttävää epämukavasti sitä puuhastellessa!

Koska mulla ei ole plantaasia eikä edes omaa pihaa, tulee istutuspöytäni mahtua parvekkeelle. Ja sehän asettaa muutaman varauksen pöydälle mm. koon ja ulkonäön osalta. Vaikka parveke äskettäin laajeni mukavasti kodin remontin yhteydessä, niin kaikki tullut lisätila on jo täyttynyt. Kumma juttu! Ja koska parveke on olohuoneen päässä, niin onhan silläkin väliä että mitä soffalta tai ruokapöydän äärestä ulos katsellessa silmiinsä saa.

Olen siis katsastellut valmista tarjontaa istutuspöydistä ja todennut kaikki tähän asti näkemäni vaihtoehdot joko liian heppoisiksi / liian mataliksi / liian pieniksi tai liian kalliiksi. Ei siis hyvä.

Seuraavaksi löysin itseni kiertelemästä kirpputoreja ja mallailemasta hoitopöytien tuunattavuutta istuspöydäksi. Pieniä taimiahan kummassakin tapauksessa siellä hoideltaisiin. Ystävä tarjosi jopa vanhaa hoitopöytäänsä mulle ja mainosti vielä mukana tulevaa ammetta. Hetken jo visioin kastelun helppoutta altaassa altakastelulla ruukkuja imeytettäessä. Sitten totesin hoitopöytävaiheen elämässäni jo olleen ja menneen - pariinkin otteeseen. Ei siis hyvä.

Viikonloppuna löysin sen, tulevan istutuspöytäni! Kävelin puutarhamessuilla pöydän ohi ja olin aivan myyty saman tien! Måste få, måste få, måste få! Ehdottomasti messujen parasta antia!!! En ajatellutkaan ostavani pöydällä tarjolla ollutta messutuotetta, joten en kehdannut pyytää kuvauslupaakaan, vaan napsasin pikaisen otoksen, josta tähän kuvaan on karsittu pöydän eteen pyrähtänyt mummeli pussukoineen.


Puolikkaastakin kuvasta näkyy idea, toisen pään kuormalavan ja pöytätason sekä hyllyn laudat osannee jokainen kuvitella jatkuvan saman verran toisenmoisen pätkän... Siipalle tosin ehkä vilautan alkuperäistä kuvaa mummonsäärineen, jotta saan varmasti hänetkin tajuamaan mitä odotan hänen keräilevän lähikulmien raksoilta taas ja mitä niistä mulle timpraavan taas.

Parvekkeeltamme löytyyy jo entuudestaan kolme kuormalavaa joista tuli yrttikorien korokkeita. Kaksi ajoi asiansa sinällään, kolmatta piti timprata matalammaksi ja tasoa vähän leventää. Pöytä on pari astetta entistä haastavampi työ...

"Onneksi" siippa on juuri suurensuuressa kiitollisuudenvelassa, koska minä, verinäytteenotossakin pyörtynyt ihminen, olen joutunut hyppäämään kotisairaanhoitajattaren puukenkiin. Tai crocsejahan ne tätä nykyä taitavat olla... Ilmoitin heti homman alkumetreillä hänen kuittaavan velkansa joko toimittamalla rouvalle ajoon katumaasturin tai hankkimalla kasvihuoneen (joka siis edellyttäisi myös pihan hankintaa...). Ehkä mä nyt lievennän toiveeni ihan vaan istutuspöydäksi. Kyl mä sit oon reilu, kohtuullinen ja rakastava vaimo!

Edelliset kuormalavat odottavat ilmojen lämpenemistä jotta pääsisin ne maalaamaan harmaiksi, mutta kun kerran maalaushommiin ryhtyy, niin samalla sotkulla kannattaisi sitten maalailla enemmänkin. Pitää pyytää siippaa kiiruusti etsimään lavoja ja hankkimaan lautoja...



maanantai 15. huhtikuuta 2013

Keijun käsveska

Vaikka käyttäisin kuinka pientä laukkua, ja täyttäisin sitä aivan minimaalisesti, niin aina on avaimet tai puhelin tai matkalippu tai huulipuna hukuksissa pussin pohjalla. Argh!

Viime viikolla askartelimme koulun puutarhalla metsänkeijulle käsveskan. Laukku on risua, niittykukkia ja sammalta (ainakin leikisti) ja sieltä ei matkalippua löydy!

Laukusta pursuaa siihen lennellessä tarttunutta murattia, ja sieltä pilkistää keijun laukkuun nappaama kaunis ja makeasti tuoksuva ruusu, Rosa Jade. Syvältä laukun pohjalta saattaa löytää pienen nyssykällisen tähtisumua, jos oikein kovasti malttaa kaivella...


Keijunkeveyttä ja sadunhohtoa päivääsi!
 
 

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Varaslähtö Kevätpuutarhamessuille

Pari päivää olen elellyt ihan messumaailmoissa! Eilen koululla rakentelimme koulun esittelystandille materiaalia oppilastöinä ja näyttötutkinnon osana. Työtä oli valmisteltu helmikuusta asti suunnittelemalla, käymällä pariinkin otteeseen kukkatukussa ja muuttamalla suunnitelmia useasti muuttuneiden määritteiden mukaaan. Työn tilasi opinahjomme, ja me oppilaat esittelemme koulua Helsingin Messukeskuksessa Kevätpuutarha 13 -messuilla loppuviikon.

Tänään kävelin Messariin sisään rakentajakortilla. Huima tunne! Hallit näyttävät niin erilaiselta rekkojen, pakujen ja bobcattien seassa puikkelehtiessa kuin itse messuvieraana ruuhkaisilla käytävillä liikkuessa. Osastot rakentuivat kovaa vauhtia; multaa ja kasveja kärrättiin pitkin käytäviä, ja haravat sekä lapiot heiluivat uutteraan tahtiin. Olisin niin halunnut liittyä uutterien mullanlapioijien riveihin! Paljastettakoon nyt jo että tulevan pihasesongin hitti näyttäisi olevan värillinen lasimurska...


Rakensimme messuosastolle rehevän kukkapuun. Laakea sinkkivati istutettiin täyteen koulun puutarhalla kasvatettavia orvokkeja ja yrttejä. Keskeltä vatia kohoaa koivunoksilla verhoiltu malja, joka kannattelee vanhaa lampunvarjostinta. Puu ja siinä käytetty puumateriaali osaltaan viestii koulussamme opiskeltavista metsätalouden perustutkinnon ja arboristin ammattitutkinnon mahdollisuuksista. 

Varjostinta laajennettiin entisestään koivurisuilla ja maljaan tehtiin asetelma koulun tunnusväreillä pinkillä, sinisellä, lilalla ja limellä koulun symbolin, pallon, malliin. Puun oksilta ja vadin reunuksilta ryöppyää murattia, joka myös on eteläisen maailman tapaan kiertynyt puun rungon ympärille. Puun juurella tuoksuvat herneen versot, basilika, tilli, korianteri, timjami, mäkimeirami, sitruunamelissa ja mirrinminttu. Kasvimaalle ajatukset vievät nimikyltit tulevat vielä puun juurelle helpottamaan yritten tunnistamista.


Koulun puutarhallekin jätimme messutunnelmissa näyttävän kukkakaaren. Kaaren puuosat on punottu ja sidottu ohuemmista ja paksummista pajun oksista, tuoreessa kaariosassa on vielä hennot ja hellyttävät pajunkissatkin koristeena. Pajupylväiden päihin teimme kukka-asetelmat limen vihreästä krysanteemista, jänönputkesta, marjakuismasta, vaaleanvihreään taittavasta ruususta ja ryöppyävästä karhunheinästä ja muratista. Kaaren kiedoimme muratilla ja marjakuismalla. Kaaren juureen teimme keijukaisen siihen jättämän käsilaukun, josta löytyy murattia ja ruusu. Mitäpä keijut muuta käsveskoissaan kanniskelisivat...


Pikkuriikkinen standimme opinahjojen torilla oli nopeasti pystytetty ja odottelee luonnonvara-alasta kiinnostuneita potentiaalisia opiskelijoita ja kaikkia muitakin vieraita. Mieli on tyytyväinen, mutta myös haikea kun kaikki ihanat kukkatyöt ovat valmiina. Näiden töiden tekeminen parin kivan tiimiläisen kanssa on aina yhtä juhlaa! Aivan samaa ei voi sanoa töihin liittyvästä kasvien tieteellisten nimien opettelusta... Onneksi siippa suhtautuu avuliaan kärsivällisesti hitaasti eteneviin latinanopintoihini ja jaksaa kiltisti kuulustella sanastoa <3


Nähdään ständillä tai muualla messuhulinassa, lupaan kertoa
 näiden kasvien nimet sulle niin suomeksi kuin latinaksi!



perjantai 5. huhtikuuta 2013

Roskiksella

Olen saanut nauttia tämän viikon heleistä auringoinpaisteista kasvihuoneen katteen läpi. Sisällä on +29 Celsius-astetta ja ihanan kosteaa, eli kyllä tarkenee vaikka aamulla on vielä tarvinnut skrapata auton laseja ja ulkona kinokset eivät ota sulaakseen.

Trooppisen mehevän ilmanalan vuoksi koululla on kivaa hengata ja dyykkailla roskiksia. Kyytiin on lähtenyt kukkivia tulppaaneja ja narsisseja sipuleineen sekä leikkotulppaaneja, jotka eivät koululla ole jaksaneet aueta, mutta kotona maljakossa heräilevät kukkimaan.


Aina ei ole raaskinut dyykata, on voinut vain ihailla roskiksella. Tämä on ehkä kaunein koskaan näkemäni roskasaavi...


 Kaunista ja aurinkoista viikonloppua, ystävät!


 

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Muoria muistaen

Muorini oli aivan erityinen. Sen tosin olenkin jo kertonut mm. täällä ja täällä :), mutta aina sitä voi uudelleen toistella! Toivottavasti moni meistä voi olla tasan tarkkaan samaa mieltä omasta muoristaan, ukistaan tai muusta läheisestä ja tärkeästä ihmisestä.

Muori oli innokas käsityöihminen, ihminen joka minutkin onneksi innosti käsitöihin. Opettaja ja äiti olivat jo lannistua vasenkätisen lapsen erilaiseen tapaan tehdä perinteisiä asioita, mutta muori jaksoi kannustaa ja auttaa. Muori oli sota-aikana ottanut tarvittavat lisäkädet käyttöön opettamalla silloin pienen pojan, sittemmin isäni, neulomaan villatakkia pikkusiskolleen. Samaiset opit isä opetti minulle, kun nuo mainitut kässämaikat ja äiti eivät osanneet vasuria opettaa neulomaan. Muori totesi tyytyväisenä työni jäljen olevan aivan sama, vaikka tekniikat erosivatkin toisistaan. Aloitteleva neuloja ei olisi voinut juuri parempaa kannustusta ja kehua saada!

Mieleenpainuvin tapaus konkreettisesta avusta on se kesäinen ilta, kun olin puhelimessa kertonut 15 kilometrin päässä asuvalle tuolloin päälle seitsemänkymppiselle muorille olleeni päivän kutomassa ruutukuvioista mattoa, ja työn keskeytyneen virheen vuoksi. Mystinen loimista kumpuava ja kuviossa toistuva virhe, jota en osannut omin avuin ratkaista. Muori kysyi että olenko illan kotona ja päätti puhelun pikaisesti. Meni puoli tuntia ja muori kaarsi Tunturillaan pihaan, hyppäytti mutkin fillarini selkään ja yhdessä poljimme vielä pari kilometriä paikkaan jossa olin mattoa kutomassa. Saimme loimet oikeaan järjestykseen, ajoimme takaisin kotiin, joimme iltateet ja muori lähti polkemaan kotiinsa. Supermummo <3 Antoi lähteissään luvan soittaa vaarille ja ilmoittaa että on tulossa kotiin, jos vaari sattuisi poissaoloa ihmettelemään, muori kun ei ollut kiireellä lähtiessään huomannut mainita mihin oli suuntaamassa.

Muorin muutettua palvelutaloon purimme eräänä pääsiäisenä hänen kotiaan. Oli erikoista ottaa talteen lapsuudesta tuttuja esineitä, ja kertoa sitten muorille valinnoista ja perusteista niille. Muoria nauratti jotkin niistä, ja toisten osalta nyökkäili siihen tyyliin että juuri niin hänkin oli asian ajatellut.

Muorin lennettyä tuota pääsiäistä seuranneena syksynä palvelutalosta mummojen taivaaseen oli vielä vähän palvelutalossa ollutta irtaimistoa jaettavana. Minä otin ilolla vastaan lisää kauniita pitsireunaisia lakanoita. Niihin oli palvelutalossa kirjattu ankealla mustalla tussilla muorin nimikirjaimet AL, jotta jokainen asukki varmasti saisi pyykkinsä takaisin oikeaan huoneeseen. Nykyään lakanoita kolme viikkoa muorin poismenon jälkeen syntyneen kaimansa sänkyyn pedatessa herkistelen kerta toisensa jälkeen noille tussikirjauksille.

Kenellekään meistä ei meinannut kelvata rullalla ollut pieni ryijy, jota en ollut aiemmin edes nähnyt. Tätini, joka tuota yllämainittua villatakkia aikoinaan käytti, kertoi muorin tehneen sen sota-aikana, ja pula-ajan kurimuksessa kasvivärjänneen itse langatkin työhön. Työn koon oli sanellut tasan tarkkaan käytettävissä olevien lankojen määrä. Johan kelpasi työ minulle! Aluksi se pääsi muorin ja vaarin rakentamaan mökkiin makuuhuoneemme seinälle parin muorin tekemän savityön kanssa. Sittemmin mökistä luovuttiin, ja työ päätyi kaupunkiin. Onneksi ryijytkin tekivät samoihin aikoihin paluun ainakin sisustuslehtien sivuille, ja siinä nosteessa tämäkin työ päätyi meidän olohuoneen seinään. Kotoa ei ollut juuri oranssia ja vihreää löytynyt sitä ennen, mutta ryijyn myötä sekin asia on muuttunut: sohvalta löytyy vihreä tyyny ja sohvan vierestä vähintäänkin vuosikymmenen ajan himoitsemani Jacobsenin Muna-tuoli muorin ryijyn lämpimän oranssina.


Ihanasta tuolista kelpaa katsella ryijiyä, ihmetellä sinisen värin alkuperää (mustikka..?) ja muistella muoria. Katsellessa tosin huomaa senkin että työtä kannatteleva rautatanko on vääntynyt ja jonkun pitäisi asia korjata. Sitten joskus...

Muori oli toimelias ja peloton tapaus, joka tarttui tarpeen vaatiessa "härkää sarvista". Niinpä hän aikoinaan mullekin varoituksen sanana kertoi vanhojenpiikojen joutuvan Kyöpelinvuorelle. Olinhan tuolloin jo 24-vuotias ja perheetön, huolestuttavaa muorin mielestä! Tämäkin mieleen jäänyt asia osui pääsiäiseen, jota seuranneena vappuna alkoi meidän perhe muodostua...

Kyllä mä oon sitten kiltti tyttö: muori kun uhkailee trulliudella, niin meikäläinen löytää unelmiensa miehen (joka tosin pokasi mut) ja pääministeri kun kehottaa hankkimaan lisää lapsia, niin tämä täti pyöräyttää kaksoset!

Tarviiko mun enää tämän kiltimpi ollakaan,
oisko mun kiltteyskiintiö  jo täynnä???
Trulliudessakin ois puolensa...