keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Huominen vielä

... aikaa osallistua arvontaan. Käykääpä kirjautumassa lukijoiksi, 
jotta saadaan vielä viimehetken jännitystä ilmaan! 
Ruusuntuoksua teidänkin päivään ja 
ei muuta kuin huomiseen!






tiistai 29. lokakuuta 2013

Klassikkohyvä

Jipijajee, lapsuuden suosikkiherkku Hopeatoffee on tehnyt jo tovi sitten comebackin! Täysin syystä! Hassusta nimestään huolimatta niin suussasulava. Ja maku oli onneksi pysynyt vanhana tuttuna ja hyväksi havaittuna. Vain muoto ja pakkaus oli muuttunut patukasta pussiin pakatuiksi karamelleiksi.  


Sopiva myönnytys modernisoinnille. Ja kieltämättä paljon myyvempi todennäköistä kohderyhmää, meitä noin 70-luvun lapsia ajatellen. Ei mun tulis ostettua patukkaa napopalaksi. Näin tää on tosi aikuismaista.

 

En mä kyllä totuuden nimissä tätä pussia ostanut itse, vaan sain ystävältä lahjaksi. Mut niin hyvää oli että varmasti ostan jatkossa ihan itse lauantainamiksi tai elluevääksi. 


Yks asia mua tosin häiritsee. Se että tosta logosta tulee mieleen toinen suomalainen kulttituote, se jota tislataan Koskenkorvalla. Psyyke tuo heti ikävän lisämaun lapsuuden herkkuun. Muutenkin oon tosi tarkka siitä että namit, jädet ja viinakset pidetään erillään eikä mennä sotkemaan niitä ällöyhdistelmiksi. Jokaista voi nauttia ihan itsenään maun ja kulloisenkin huvituksen mukaan. Eikä sitä huvitusta Kosanderin osalta ole koskaan, joten ton pussin fontin vois kyllä muuttaa. Täytyypä jupista asiasta Fazulla työskentelevälle kaverille kans!



sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Farkut jalasta

Olen keräillyt omasta ja pesueen käytöstä poistuneita farkkuja kaappiin jemmaan odottelemaan jotain tulevaa ja hohdokasta uusiokäyttöä. Haaveilin päällystäväni soffan niillä, kunnes tajusin ettei meidän huusholliin mahdu yhtään lisäsohvaa, nykyiseen valkoiseen olen oikein tyytyväinen juuri tuollaisena, lapsiperheeseen sopivana. Sopivana kuin nyrkki silmään. Vesipestäväähän mentiin ostamaan se pesuasia päällimmäisenä valintakriteerinä, ja kuivapestävän kanssa lähdettiin kaupasta, hupsheijaa vaan. Mutta se on ihan oma turinansa.

Soffan jälkeen aloin haaveilla juniorin rahin päällystämisestä. Vaikka olenkin isoperäinen, niin en ilmeisesti riittävän, koska ei mun farkkukeräyksen saldossa löytynyt riittävää leveyttä koko rahille. Oishan noita pökiä saanut halvalla kaiken maailman uffeista, mutta eihän se mulle käynyt. Omia piti olla!

Kesällä tuli raahattua sen verran suuria lakana- ja pyyhepinoja ees taas milloin missäkin nyssäkässä, että päätin askarrella suuren säkin tähän puuhan. Sivistyneen version Ikean sinisestä. Ennen oli muuten vaan Fazerin sinistä...

Farkut kaivettiin esiin ja kassin mitoitus tehtiin sillä mitalla mitä farkuista löytyi. Vuorikankaaksi valikoitui romanttista kesäkukkaa. Väliin tikkasin ohutta vanua. Kassille tuli siis kokoa ja painoa ihan jo tyhjilläänkin. Tilkkuterapiassa vitsailimme että siitä tulikin mun untuvatäkinkuljetuskassi. You never know, saattaa tää sellaisenakin palvella joskus.


Kaikki perstaskut ja sivutaskutkin on hyödynnetty, joten taskuja kassissa riittää. Se tosin ei nopeuta puhelimeen vastaamista eikä ovien aukomista, jos tarvittavat apuvälineet löytyvät kopeloinnin päätteeksi vasta sieltä noin kymmenennestä taskusta...


Seuraavaa yökyläreissua odotellessa pakkasin kassiin noi kuusi rippijuhlia varten ompelemaani tyynynpäällistä tyynyineen. Ei tehnyt edes tiukkaa, joten säkissä tosiaan löytyy kokoa! Tyynytkin tuli eilisissä ihanissa juhlissa jo koeponnistettua ;) Pakkaamista helpottaa kahteen suuntaan eli kumpaankin päätyyn aukeavat vetoketjut. Joiden päihin sitten pipersin vielä vuorikankaasta huolitteluläpykät, jotka näkyvät juuri ja juuri tässä viimeisessä kuvassa. 


Laukkua ompelin pitkään ja hartaasti, mutta nyt se on valmis ja kangaskaapista kaikki siniset farkut ommeltu pois. Hallelujah! Nyt sitten vain odottelen pesueen kanssa yökyläilykutsuja, jotta pääsee laukkua ulkoiluttamaan...


maanantai 21. lokakuuta 2013

Satumetsä












Perjantaina vietettiin satujen päivää. Niin Sadun kuin tarinoiden. Unohdin lähettää ystävälle nimpparionnittelut hektisen haravoinnin ja laudankannon lomassa, mutta muuten taisin päivästä inspiroitua. 

Painuin mökillä metsikköön. Kotiinpalattua meidän parvekkeelle rakentui sitten satumetsää kolean syksyn iloksi. Ketunleipien, babykotkansiipien, hevoskastanjoiden ja sammaleiden seassa saavat päivänsäteet, menninkäiset ja muut mörököllit valssailla! Korien väliin pääsivät vanhat lasiset säilöntäpurkit kynttilälyhdyiksi. Testattu on jo: hyvältä näyttivät illan pimeydessä!












Juu, on siellä vähän halloweeniakin. Jollei ilmassa niin ainakin korissa. Itse pellolle istutettuja ja sieltä korjattuja kaunokaisia. Parveke on valmis niin juhlakauteen kuin talveen ylipäätään!




lauantai 19. lokakuuta 2013

Hallallaa!




Viime yönä saapui pakkanen.
Tänään tulivat rakeet.
Huiman hulluna pyörteenä järvenselältä.
Rantaan lyödessä ei erottanut lunta vaahtopäistä.

Haravointiin kyllästyneet hihkuivat innosta,
nakkasivat haravat maahan 
ja juoksivat pyryn perässä pitkin rantoja.
Terassin rakentajat eivät hihkuneet 
rakeiden seassa konttaillessaan!!!

Lumi tuli ja kasteli kaiken.
Vaatteet, kasvot, laudat, työkalut, haravat ja lehtikasat.
Pienet haravoijat saivat hinkumansa vapautuksen töistä. 
Yksi innokas jatkoi kasalta toiselle kunnes
 ei enää pimeässä erottanut kasoja maasta,
eikä harava riipinyt lehtiä irti jäisestä nurmesta. 

Nyt kolottaa paikkoja, mutta pihalla näyttää 
siltä että jotain on tullut puuhailtua. 
Lumi lähti, halla jäi.

Syyslomaterveiset mökkirannasta!


torstai 17. lokakuuta 2013

Real English gardening

Siipan hylkäämistä paidoista osa päätyi tyynyiksi, osa vielä uusiokäyttöä odottelemaan ja yksi jakautui kahtia. Kauniin pinkki-, sini- ja ruskearuudullisen paidan selkämys päätyi neidin työpöydän tuolin istuinpäälliseksi, ja loppuosa paidasta mulle työpaidaksi. Auringolta ja kasveilta suojaaviksi pitkiksi hioiksi kevyen topin tai teepiksen päälle kuumaan kasvihuoneeseen tai auringon poltteeseen avomaalla.


Eteen voi solmun lisäksi sipaista myös Caritalta saadun ihanan puutarhurin lyhyen essun, niin kevyet työkalutkin kulkevat näppärästi mukana. Ehkä paidan label vaatii myös päähän olkihatunreuhkan ja ympärille ruusutarhan, kukaties kupposen teetäkin huvimajaan puutarhan perälle, ja johan voi tämä puutarhuririnsessa tuntea itsensä engelmanniksi ladyksi...


Hupsu haaveilu auttaa taas kestämään tämän 
yllättäen pirun kylmäksi vetäneen syyssään!


maanantai 14. lokakuuta 2013

Kerrankin näinpäin!

Iso muki, pieni maitokahvi.
Iso lautanen, pienenpieni muffinssi.
Silmänruokaa Helkasta kalorien sijaan.


Suunta on jo oikea, mutta muffinssittomaan
tai muuten mussuttamattomaan eloon 
on vielä matkaa työstettävänä!
Miten te hoidatte tällaiset caset?



perjantai 11. lokakuuta 2013

Kauppalappu

Nuorempana mua tai meitä muksuja huvitti äidin tapa repiä lähes kaikki jätepaperi ja -pahvi kauppalapuiksi ja muistilistatarpeiksi. Se oli aikaa ennen post-it -lappuja, puhelimen muistioita ja myös aikaa jolloin äiti oli vasta jäänyt pois työstään paperitehtaalla meitä kaitsemaan. Paperitehtaalta, jossa hänen vanhempansakin olivat työskennelleet vuosikymmenet. No, hänen lappunsa olivat sitten joko kauniita kalenterien valokuvalehtiä, joiden kanssa oli ihan ilo mennä ostoksille ja muistella minkä kuun kuva se olikaan, tai noloja Corn flakes -pakkauksen harmaita pahveja. Ajattelin silloin että tohon en kyllä ryhdy! Sen mitä tarttis, sen muistais...

Niin monta sellaista reissua ettei muista mitä muuta pitikään vielä taas samalla ostaa on kauppaan tai keskustaan nyt kuitenkin tullut tehtyä, että erilaisia listoja alkaa multakin pukata. Kunhan vaan muistan niitä kirjoitella silloin kun tarve iskee.

Päätin ottaa asiaan takuuvarman lähestymistavan. Tämä muistivihko ei mulla jää koskemattomaksi! Suklaata sinne ei myöskään koskaan tarvitse kirjata...


Miten sä hoidat asian, käytätkö listaa, muistisääntöjä tai jotain muuta kommervenkkiä? Jos aina ihan vaan muistat kaiken, niin älä vaivaudu sitä kommentoimaan! Rajansa kaikella, myös mun venymisellä tän ikääntymisen mukanaan tuomien lieveilmiöiden kestämisen suhteen.





 Välillä suklaa vaan pehmentää eloa. Monellakin tapaa. 

Ai niin! Muistamisesta puheenollen:
muistakaa osallistua loppukuun arvontaan!


tiistai 8. lokakuuta 2013

Koko Suomi leipoo!

Mulla oli keväällä ilo hääriä aurinkoinen aamupäivä kyökkipiikana parin sadan vuoden takaa, käyskennellä pitkin aurinkoista Tuomarinkylän kartanon pihaa matkalla kanalasta kyökkiin, vatkata siellä varpuvispilällä muutama tunti munia kuohkeaksi vaahdoksi, ja kattaa kaffepöytään lämpimäisiä kartanon herrasväen herkuteltavaksi.


Tämä kaikki tai tuotantoyhtiön ilmoituksen mukaan ainakin jotain siitä on nähtävissä MTV3:n syksyn hohdokkaimmassa ohjelmassa, jossa tämäkin piika viuhahtaa muutaman sekunnin verran muinaisaikaisten leipomusten myötä. Tää on taas tätä mun eloa parrasvaloissa...

Ai että seuraanko itse sarjaa noin kaikki kymmenen jaksoa? Todennäköisesti! Menneet kolme ovat olleet kohtalaisen koukuttavia ja vesi kielellä niitä on seurailtu muksujen kanssa. Tänään tapasimme Kinuskikissa-blogistin Sinin, ensi viikolla tarjolla on sitten särpimiä.

Oma ja parin kollegan viuhahtelu sarjassa tulee siis ulos ensi tiistaina 15.10.2013 klo 20.05 MTV3-kanavalla Koko Suomi leipoo -ohjelman osassa 4:  Klassikkoleivonnaiset. Reseptit tulevat ohjelman nettisivuille ja jakso on varmaan jonkin aikaa Katsomossa.  Niin että voitte katsoa mua telkussa, läppärillä ja vaikka luurista bussissa pari viikkoa uudestaan ja uudestaan...

Kyllä elo on taas niin makeaa!

lauantai 5. lokakuuta 2013

Pikaremppa

Eteisaulassa on jo pidempään häirinnyt pätkä seinää. Valkoiseksi maalattua komeronpäätyä, joka on aika keskeisesti esillä ja silmissä lähes koko ajan. Pinta on ollut röpöinen ja kolhiintunut, eikä remontin yhteydessä useampikin siihen sudittu kerros valkoista maalia poistanut kaikkea remonttimiesten siihen läikyttämää ties mitä. Jotain vaalean violettia, joka ei lähde irti kuin kait kirveellä. Myöhemmät mystisesti sattuneet sisäskeittailut ja fudikset eivät myöskään ole parantaneet seinän vaaleaa pintaa...

Kävinkin loppukesästä jo katsomassa tapettitarjontaa ajatuksella liisteröidä tähän jotain todellista huomion herättelijää. Ajatus liisterin sekoittelusta, tai ylipäänsä jauheen + sudin (on meillä sellainen. Täpötäyden kellarin perimmässä nurkassa...) ostamisesta tapettirullan lisäksi ei vaan napannutkaan. Ei myöskaan ajatus vuodan vettymisen odottelusta ja kuvioiden mittailusta + sihtailusta kohdilleen. Eikä liisteriläiskien pyyhintä sieltä täältä. Olen tainnut saada tapetointikiintiöni vuosien varrella täyteen. Rulla jäi siis ostamatta.

Äsken käväisin askarteluliikkeessä, no siis Sinooperissa (mainitsin sitten kuitenkin ja mainitsen myös etteivät anna mulle rojalteja mainitsemisestaan ;)) ihan muilla ostoksilla ja törmäsin täydelliseen juttuun!!!

Olen jo tovin ollut kovin ihastunut intialaiseen kierrätyspuumuotiin, ja jos mulla olisi tyhjä asunto ja ylimääräistä fyffeä (kaksoisutopia) niin kalustaisin sitä tosi paljon niillä mööbeleillä. Koska kumpaakaan ei just nyt satu olemaan, niin työstettiin sitten siipan kanssa kesäloman ratoksi apen vanhaa puutarhakalustoa tuohon moodiin. Siitä tuli ihan huippu, vuosikymmenten takaiset maalipinnat loistavat hauskasti uuden puunsuojan alta.

Nyt siis, kuten jo arvata saattaa, törmäsin taas ihanan värikkääseen kierrätyspuuhun ja päätin siltä seisomalta (oikeasti kävelin vasta kampaajalta tulleena kaameassa tuulessa ja sateessa vielä toiseenkin askartelukauppaan saakka ihan vain kävelläkseni takaisin lähtöpisteeseen ennen kuin joku nappaa aarteen nenäni edestä) eteisen ongelmaseinän koristuvan sillä!


Tuumasta toimeen. Päällystin seinän värikkäällä puulla. Näyttää törkeän hyvältä! Yllättäin nyt entisille paikoilleen rupeaman lopuksi päässeet grafiikanlehdet tuntuvat tulevan esiin paremmin kuin valkoisesta seinästä! En tiedä onko tässä oikeasti jotain väriopillista perää, vai onko tämä puhtaasti psyykkistä..? Ennen remppaa kun oletin asian olevan juuri päinvastainen.

Koska puuta jäi vähän yli seinän, jota en luonnollisestikaan ollut mittaillut, sai eteisen lipastokin kaipailemaani väriä pintaan. Muutamaa päivää aiemmin olin ehdottanut siipalle että maalaisin rähjävalkoisen lipaston kiiltomustaksi. En saanut idealle kannatusta, sain täyden tyrmäyksen. Nyt sain sentään vähän (tai paljon... tai ainakin montaa) uutta väriä pintaan ja keskiovessa olevat lommot piiloon. Myös oven yläreunaan tulleet maalin lohkeilut eivät enää lainkaan töki silmääni, nyt ne suorastaan kuuluvat kokonaisuuteen. Lipasto näyttää kierrätetyltä, ja sitähän se onkin. Ei Intiasta asti, mutta Hietalahdesta Kallion ja Ullanlinnan kautta sentään Punavuoreen. Leipomon takahuoneesta kellariverstaan ja lastenhuoneiden kautta eteiseen.




 Jotain hyvää on siipan reissuhommissa: nyt mulla oli valta päättää asia keskenäni (niin ihanaa olla täysin samaa mieltä asiassa ja jättää kaikki kakkakompromissit ensinnäkin miettimättä ja toisekseen vielä toteuttamatta) ja hoitaa homma ripeästi valmiiksi ennen herran paluuta. Pienellä jännityksellä odotin että kuinka monta päivää menisi ennen kuin huomaa muutokset ja miten reagoisi... 

No, mäpä sainkin täyden yllätyksen: Monsieur ei ollut päässyt iltamyöhällä monen tunnin reissaamisen jälkeen kuin kynnyksen yli sylissään isiä kaivannut muksu yöpissä, kun jo hymyillen ihmetteli ja ihasteli kaappia. Ja kun tovin päästä pääsi tervetuliaiskomitealtaan takkia riisumaan aulan puolelle, ja käveli uusiutuneen seinän ohi, niin ihastuksensa senkun syveni ja arvostuksensa mua kohtaan entisestään nousi. Jos siis sellainen edes ylipäänsä on enää mahdollista, kai sillekin jokin maksimi pitää olla..? 

On se mies ihana ja yllätyksiä täynnä! Edelleen olen kuitenkin satavarma että jos olisin näyttänyt kolmen metrin käärön dc-fixiä ja pyytänyt häntä sisustamaan sisääntuloamme 21 euron kontaktimuovilla, niin tarra ei olisi ikinä taustapaperistaan irronnut...


Ai mistä kummasta mahtoi taas tämäkin kuosi
ja värimaailma pulpahtaa seinään?








Mitä te puuhailette kun saatte olla home alone?


perjantai 4. lokakuuta 2013

Kurpitsahilloa

Isosta kurpitsasta riitti syötävää niin runsaasti, että kaikki ei mahtunut keittokattilaan. Jouduin kaivamaan toisenkin kattilan esiin, ja koska kaapista löytyi vielä hillosokeripussin jämä, niin tästä kattilasta tulikin saman tien hillokattila!

Niin palkitsevaa saada kaapista pois pyörimästä vajaa pussillinen sokeria ja toista kaappia tukkimasta muutama tyhjä hillopurkki! Kaiken äsken mainitun mielihyvän lisäksi sain vielä lähes pari litraa, kolme purkillista, kauniin keltaista makeaa hilloa. Tämä vie tajun, tai ainakin kielen mennessään paahtoleipäin päällä! 

Kattilaan lisäsin kurpitsoihin vain pienen tilkan vettä, sen sokerinjämän (määrästä ei ole tietoa, mutta eipä tullut mitattua kurpitsojenkaan painoa...), ripauksen kaardemummaa ja kanelia. Niitähän mä tunnun lykkäävään kaikkiin hilloihini. Mutta kun kerran tykkään, ja muutkin tykkää eli hyväksi havaittua on. Mitä sitä nyt alvariinsa reseptiä muuttelemaan! Hillo kiehui abauttarallaa vartissa valmiiksi. Hieman näytin sille vielä survinta ja sitten pääsikin jo purkituspuuhiin.

  
Ja hei, nyt mulla on Pisan tornikin kyökissä. 
Yhtään ei tosin helpota Italia-ikävää...
Se taitaa olla krooninen.


keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Ei meinannut raaskia

Millään en meinannut raaskia tätä kurpitsaa kantaa parvekkeen viileydestä kyökin puolille. Kovasti yritin  itselleni perustella mahdollista tarvetta Halloweenina. Samaan aikaan aivojen toinen puolisko supatti mulle järkeä, kertoi kuinka kurpitsa ei säilyisi kuukautta siitä kun sen pellolta poimin, ja ettei toi litteä muoto varsinaisesti kannustaisi lyhtyäkään tästä kovertamaan.

Karaisin itseni, tartuin kinkkuveitseen eli huushollin kookkaimpaan veitseen ja annoin palaa. Voimaa tän pilkkominen vaati jonkun verran.


Yli puolet kurpitsalihasta päätyi keittokattilaan useamman päivän kauniin keltaiseksi evääksi perheelle, ja sosesoppakiintiön tultua täyteen kattilan pohjallinen vielä kasvislasagneen kesäkurpitsojen ja palsternakkojen soossiksi.

Siemenet pesin ja heitin pannulle ensin kuivumaan, sitten vielä sesamiöljyllä höystettynä paistumaan. Rapeita herkkuja on kulhosta hauska napsia suuhun silloin tällöin.

Edelleen mä jaksan ihmetellä luonnon kauneutta. Miten voikin olla jotain vihreää pellolla näin kauniisti serpentiinillä? Ja ennekaikkea: miksi???



Maukasta vasta-alkanutta lokakuuta! 
Olettehan muuten osallistuneet loppukuun arvontaan?