keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Dogimama

Nyt se on sitten tapahtunut! Olen korottanut itseni koiramammojen kastiin!!! Sinnehän ei tepastella sitten miten sattuu, vaan se tapahtuu hyppäämällä toppasaappaisiin. Vuosikausia olen odottanut että lapset kasvavat ulos kuomistaan, ja talvinen kenkävalikoima eteisessä alkaa näyttää houkuttelevammalta. Nyt kun se aika on aivan huulilla, menen ja hankin itselleni karvavuoriset kumpparit!! Tai noh, kumilla tiivistetyt nappanahkamenopelit. Hipsterien Hakkapelitat. Ne joita ilman ei melkein selviä naparet... öö... talvisessa eteläsuomalaisessa kantakaupungissa...

Mikä mulle on oikein tullut??? Mulle on tullut kaksi koiraa ja yksi talvi! Palelevat varpaat ja herkästi kipeytyvä kurkku mulla oli jo valmiiksi. Nyt ei tarvitse enää hytistä yhtikäs pätkän vertaa vanhoissa, kastuvissa kengissä ulkona talutushihnojen päässä seisoskellessa, eikä edes kaikessa rauhassa nuuskutuspaikalta toiselle kävellessä. Nyt kelpaa happea haukkailla kaikessa rauhassa.

 

Musta ei tainnutkaan tulla ihan vielä tämän vuoden puolella divorced woman, mutta musta aivan satavarmasti on tullut dogimama! Tämän andywarholimaisen (kaikkea kivaa sitä uudesta luurista löytyykään...) kuvan myötä saapastelen kohden uutta vuotta 2015 ja toivon meille kaikille sinne huisin paljon väriä ja lämpöä, pehmeyttä ja helliteltäviä <3



maanantai 29. joulukuuta 2014

Mitä eroa on..?

Mitä eroa on vaimolla ja koiralla? No, kaikkihan me tiedämme joko omakohtaisen kokemuksen kautta tai kaupungilla kuultuna että vaimoa voi kusettaa puhelimessa, mutta koiran kanssa moinen temppu ei onnistukaan.

Oma rotunsa onkin sitten me tulevat ex-vaimot. Meillä kirjallisilla viesteillä ja suullisilla valheilla kusetuksen kiintiö on tullut jo täyteen, eikä yhtään enempää tarvitsekaan sitä lajia sietää tai hyväksyä. Kaiken maailman meriselitykset, juonenkäänteet ja kotiinpäinvedätykset on tullut jo niin koettua!

Kaunis kiitos kohdalleni osuneista ihanista ja taitavista juristeista! Mielihyvin jaan tarvitseville heidän yhteystietojaan niin lasten tapaamisoikeussopimuksiin, elatusmaksuihin kuin osituslaskelmiin ja -sopimuksiin liittyen.

Kiitos heidän tämä Päivityskään ei nyt kerro ruuhkavuosien onnenmurusista, eikä edes armopaloista, joita mulle on euroina viime aikoina yritetty tarjoilla. Nyt on kusetus loppunut, on melkeinpä vuoltu kultaa, onpa käyty kipeästi kukkarolla ja lähes tuikattu tikariakin sydämeen (lue: pankkitiliin). Tätä vanhaa rakkia ei aviomies kuseta enää puhelimella eikä meileillä!


Kuva on, kuten kuvasta selvästi näkyy, napsaistu jo syksyllä. Silloin henkinen kusetus alkoikin jo jäädä pienempään rooliin hyvin aktiivisen fyysisen kusetuksen rinnalla. Tässä viime viikkojen pyörityksessä ei hankikuvia niin koirista kuin lapsistakaan ole vielä ehditty napsia. Kohta lähdenkin taas viivana ulkoiluttamaan pienen pienet, suloiset piskimme. Katsotaanpa josko saisin mukaan matkaan vielä kusetuskaverinkin.
Puristus on päättynyt.
Pakkasesta huolimatta on helppo hengittää.

tiistai 23. joulukuuta 2014

Hassunhauskaa joulunaikaa!

Vuosi on ollut rankka ja mullistuksia täynnä. On lennetty rähmälleen, valuttu kyyneliä ja räkää, mutta noustu myös tukevasti takaisin jaloilleen, kuvan kertoman mukaisesti ajoittain saatu jopa jalat irti maasta ja päät pilviin. Parasta kaikessa on kuitenkin se että hymy on palannut meidän kaikkien neljän huulille mankelista ulos puristuttuamme.

Joulukin tulee olemaan aivan erilainen kuin mikään aiempi, mutta me pystymme jo nauttimaan siitäkin, toisin kuin kesällä uskoimme. Kun tästä vuodesta on selvitty näin tolpillamme, selviämme kyllä ihan mistä vaan!

 
Hassunhauskaa joulunaikaa ja
onnellista tulevaa vuotta 2015,
ystävät ihanat!
 
 

perjantai 19. joulukuuta 2014

Valon taikaa

Vielä yksi kuva vanhoilta kotikulmilta. Tässä kuvassa, tai siis tilanteessa kuvan ja kameran takaa on taikaa! Mikä onnen humahdus kuohahtikaan pipoon, kun iltalenkillä kulman takaa paljastui tällainen valoelämys!! Viitisenkymmentä askelta kotiovelta heitti mut ajatuksissani kauas eksoottisiin maisemiin. Niin piristävä kokemus vesisateisen kaamoksen keskellä.


No, näkeehän Lintsin Maailmanpyörästikin kauas, mutta mä näin
mielessäni vielä paljon kauemmas ja paljon lämpimämpään.

Kummasti houkuttelevat kumpainenkin.


maanantai 15. joulukuuta 2014

Asioilla on tapana järjestyä

Tämä kyltti Diakonissalaitoksen seinässä pysäytti iltana eräänä entisillä kotikulmilla kesken kaiken koirien lenksutuksen. Puhutteli ja pani ajattelemaan. Ajattelemaan aika syviäkin mietteitä. Tajuamaan että juuri niin se on, ja juuri niin on tässäkin taas käynyt. Muistamaan senkin että sitä saa mitä tilaa!


Elämä on mallillaan, kivasta kodista on muutettu toiseen ja vielä kolmanteenkin kivaan. Uusia ihania ihmisiä on elämässä roppakaupalla, pari kovasti toivottua koiraakin. Kaikki olemme terveitä ja about järjissämme. Elämä on täynnä  huolenpitoa, iloa ja rakkautta.

Joulu ihanine valmisteluineen, koristeluineen, tapaamisineen, juhlineen ja lomineenkin on ovella. Jopa muutto meni rutiinien voimalla helposti, ja kaikille tavaroille löytyi muutto muutolta pienenevässä kodissa paikka. Tosin kellarikomero vanhassa kodissa on edelleen tyhjentämättä, mutta sekin on vain logistiikkaa, uuden kodin kellari kun on vanhaa tilavampi, joten senkun heittää romppeet sisään. Sitten aikanaan, asioilla kun on tapana tavalla tai toisella järjestyä...

Olen järjestyksen ihminen neitsyen tähtimerkin aivan vimmaisallakin voimalla, ja voin todeta tän neitsyeen + pesueensa elämän olevan nyt jälleen oikein mukavaksi järjestynyt!


keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Here we go again!!!



Vaikka joku ajattelisi että mennyt puolivuotiskausi olisi ollut hiljainen, rauhallinen ja seesteinen, niin omalta osaltani voin todeta että SO NOT!!! Puolessa vuodessa tuntuu tapahtuneen melkein enemmän kuin puolessa elämässä!

On unelma(ksi luultu)liitto hajonnut pirstaleiksi
ja perhe jakautunut kahteen kotiin,
on hankittu merenrantahuvila metroradan varrelta
ja raivattu innolla sen pihaa ja pirttiä,
on vierailtu tuntemattomissa lähimaastoissa
ja lennelty kauas itään irtiottamaan,
on koettu muutamien ihmissuhteiden katkeaminen
ja vahvistettu monia vanhoja sekä solmittu uusia ystävyyksiä,
on väännetty soppareita muksuista ja mammonasta
ja keskusteltu räkää valuen itkien tai mykkänä viestien,
on käyty viikkoja erokerhoja pitkin syksyä
ja saatu päihin ja sydämiin paljon hyvää,
on opiskeltu, valmistuttukin puutarhuriksi
ja palattu vintille virkanaiseksi,
on annettu koti kahdelle karvapallolle
ja kiinnytty sänkyyn ruikkiviin pikkukoiruuksiin,
on etsitty hädissään pikaisesti kotia
ja löydetty kiva Kalliolta kukkulalta,
on etsitty uudelleen hitaasti kotia
ja koettu pettymyksiä ja perään isoja iloja,
on muutettu heinäkuussa yhden puiston laidalta
ja muutettu joulukuussa toisen puiston laidalle.

Elämä on (laiffia),
 ja se maistuu nyt juuri sille mille sen kuuluukin maistua.
Namille.


maanantai 8. joulukuuta 2014

Sweetheart

Ihana tilkkuopemme Jenni toi vuoden viimeiseen tilkkuiluun pikkujouluherkuksi käsin tehtyjä vaahtokarkkeja. Asia jonka olemassaolosta olin ollut autuaan tietämätön koko tähänastisen eloni, ja kokemus, jota en voine unohtaa loppuelonani! Niin suussasulavia, möhkälemäisiä herkkupaloja, että härrekyyd ja oksat pois! Makeita kyllä, mutta aivan eri sfäärillä kuin muksujen sokeriset herkut. Näissä maistui maut, jota väritkin lupailivat!


Heti ensipalat maisteltuamme tenttasimme Jenniltä puodin osoitteen ja päätin sinne itsekin pian suunnistaa. Näin teinkin, kun oli sinne oikein asiantynkää... Herkullinen lahjaidea ratkaistuna! Karkkikauppa Sweetheart sijaitsee Etelä-Helsingissä osoitteessa Uudenmaankatu 32, ja on auki arkisin klo 11-18 ja lauantaisin klo 11-15. Menkää, menkää!

Astuminen sisään liikkeeseen oli samalla astuminen herkkutaivaaseen! Niin kauniisti esille aseteltuna niin paljon herkkua. Vaahtokarkit sai poimia sellofaanipussiin ihanista, ylellisistä lasikulhoista. Makuina ovat kuvan salmiakin, vadelman ja passionhedelmän lisäksi myös ainakin minua jouluunvirittävät sirtuunakaardemumma ja omenakaneli. Slurps!

Kaupasta saa mitä erilaisimpia herkkuja niin omaan karkkipäivään kuin mukavan ylellisiksi lahjoiksi. Palvelu on ystävällistä ja miljö kaunis. Namien lisäksi valikoimista löytyy muitakin herkkuja, käykääpä itse valitsemassa mieleisenne!

Hieman nolostuin kuullessani entisillä kotikulmillani toimineen kaupan olevan jo 3-vuotias. Mun kannalta tosin ihan hyvä, että kuljin yleensä matkani maailmalle kaupan toiselta laidalta ja vältyin kanta-asiakkuudelta... Nooh, helsinkiläinen, käsintehty merisuolakidetoffee saa mut kyllä palaamaan puotiin ensimmäiseksi, ja niitä toisia ja kolmansia syitä on tarjolla hyllyt notkuen!


perjantai 5. joulukuuta 2014

Koira tuli taloon

Itseasiassa koirat tulivat taloon! Mäkun olen viimeiset vauvatkin saanut tuplana, niin miksen sitten hauvatkin?!? Varsinkin jos sellaisia meille tarjotaan tuplana. Varsinkin jos kolme lasta ovat kaikki aika ajoin mankuneet koiraa meidän perheeseen. Otetaan sitten useampi samalla rytinällä!

Helppoa se on tehdä silloin kun koirille on sovittu palautusaikakin, ainakin kuukauden tai vuodenajan tarkkuudella. Kun emäntänsä on lentänyt kauas lämpöön ja valoon snorklailemaan voimme me harjoitella koiraperheen elämää. Räntäsateisessa marraskuussa, pimeässä joulukuussa, kylmässä tammikuussa ja ehkä vielä kylmemmässä helmikuussa ennen loskaista maaliskuuta. Siinä ehtii ottaa kunnon tuntumaa asiaan ja selvittää onko meistä koiraperheeksi.

Koirat ovat nyt asuneet luonamme vajaat pari viikkoa, ensin treenautumassa puolin ja toisin, ja nyt jo ihan pysyvämmin. Kaksosia ei ole enää ollenkaan vaikea saada aamulla hereille hommien kutsuessa heitä; toisen pisuttaessa koirat toinen laittaa pöperöt kuntoon ja huuhtoo suun murkinan päälle. Lapset ovat myös hoitaneet suurimman osan ulkoilutuksista kaikkina päivinä ja täysin nurisematta!!! Kauanko tämä ilmiö yleensä kestää???


Minäkin ulkoilen nykyään hyvin säännönmukaisesti, jopa ihan kellon mukaan tyttöjen kanssa iltayöpisuillen. Suloisten, ihanien karvapalleroiden kanssa. Sellaisten joita aiemmassa elämässä kieltäydyimme kotiimme ottamasta, sellaistenkin joita lapset kesällä mankuivat isin tyhjäksi jättämään tilaan kodissamme ja jopa sellaisten joita en aio enää ehkä emännälleen palauttaakaan...  

Näin me neidin kanssa aamupalapöydässä 
tänään kaavailimme <3


maanantai 1. joulukuuta 2014

Joulupuu on ommeltu




Joulupuu on rakennettu, joulu on jo ovella.
Namusia ripustettu ompi kuusen oksilla.

Kuusen pienet kynttiläiset valaisevat kauniisti.
Ympärillä lapsukaiset laulelevat sulosti.

Kiitos sulle, Jeesuksemme, kallis Vapahtajamme,
kun sä tulit vieraaksemme, paras joululahjamme.

Tullessasi toit sä valon, lahjat rikkaat, runsahat.
Autuuden ja anteeks´annon, kaikki taivaan tavarat.

Anna, Jeesus, Henkes´ valon jälleen loistaa sieluumme
sytytellä uskon palon. Siunaa, Jeesus, joulumme.

Säveltäjä: suomalainen kansansävelmä
Sanat: G. O. Schöneman


Joulupuita on tosiaan rakennettu! Tilkuista tällä kertaa. Vuodenalun ompeluinnossa ja silloisissa joulun jälkimainigeissa ompelin leveitä vihreitä ja kapeita punaisia kaitaleita yhteen, ja leikkelin ne sitten kolmioiksi, joulunauhakoristeisiksi kuusiksi. 

Marraskuussa kaivelin jotain aivan muuta kangaskaapista, kun törmäsinkin kuusiin. Päätin että nehän eivät muuten jää kaappiin happanemaan yli joulun, vaan pääsevät paraatipaikalle joulupöytään! Ajatus jouluisista tyynyistä muuttui siis melkein vuoden muhiessaan suunnitelmaksi jouluisista tableteista.



Kuusiin tikkasin ronskilla siksakilla pussaamaan patistavat misteli-koristepallot. Tikkasin puut vihreällä, tiiviillä siksakilla punaruudulliseen puuvillaan. Samaista nostalgista kuosia löytyi lapsuuskodin leipäkoriliinoista. Kuuset koristelin vielä vapaatikillä surautelluilla ohuilla kultaköynnöksillä ja latvatähdillä. Reunoihin ompelin kaitaleet mistelikangasta.

Taustakankaiksi päätyi neljää erilaista punavalkoista puuvillaa. On tähteä, kukkaa, ruutua ja mollaa. Ajatus on että tabletit toimittavat virkaansa myös näin toisinpäin. Kuusiblokin ja taustakankaan ompelin pussiksi, jonka väliin tuli tukevaa markiisikangasta.



Ompelukset viimeistelin parilla tikkauskierroksella ja kääntöaukon ompelin kiinni käsin. Ai että se on tuskaa mulle kerta toisensa jälkeen! Nyt kelpaa jouluisia murkinoita mättää, kun on pöytä pantu koreaksi!


Ihanaa joulunodotusta, ystävät! 
Väijykää tonttuja ikkunoiden takaa...


torstai 27. marraskuuta 2014

Taas tyynyjä!


Olen saanut tilkkuterapiassa jo pari vuotta huutia ainaisista (eipäs!!!) tyynyompeluksistani, ja nauruisia ihmettelyjä siitä mihin aion kaikki tyynyni asetella. No, nämä kaksi ompelin sitten melkein salaa, eli suurimmaksi osaksi kotona, ja vastaus kyselijän kysymykseen on se että nämä päätyvät mökille, unelmien Villa Mörskälle. Lasikuistille näitä tyynyjä varten jo rakennetulle sohvapenkille! Seuraavaksi saankin ehkä vastailla kysymykseen hankinko mökin sen vuoksi että kaikki tyynyt johonkin mahtuisivat... No comments!!

Tyynyihin käytin vuonna 1 ja 2 tekemäni kukkataulut. Vihertävän kukan ja sinertävät taustakankaat olen itse värjännyt kankaanvärjäyksessä käytettyjen värien jämillä, eli panemalla vielä toiset kankaat muovipusseihin väriliuokseen varsinaisten värjättävien värjäännyttyä kirkkaiksi vihreäksi ja siniseksi. Kukat taittelin ja ompelin, keskustaksi tälläsin vielä kukkanapin. Tårta på tårta... 


Kukat pingotettiin valmistuttuaan ensin huteriin ja huojuviin rimaviritelmiin, ja sitten tauluina mökin seinälle. Mökki on nyt myyty, huterien ja huojuvien timpraaja häipynyt omille teilleen ja taulutkin aikansa eläneet. Niinpä päädyin viiltelemään kankaat irti kehyksistä odottelemaan uutta tulemistaan. Kehykset lensivät kaaressa roskiin. Terapeuttista, suosittelen ;)

Äidin ja muorin kapiolakanoiden reunapitseille käyttöä jälleen kerran mietiskellessä ryhdyin sommittelemaan niitä kukkablokkien ympärille, ja niinhän siinä sitten kävi että hupsheijaa vaan taas alkoi tyynyä pukata.


Käytössä vuosien varrella jo hieman ohentuneet ompeluskankaani päätin ommella kiinni tukeviin valmiisiin tyynyliinoihin, joita askartelukäyttöön oli tullut aikoinaan hankittua. Varsinaista kaapintyhjennystä siis tämä työ! Ompelin tilkkuilut käsin paksulla vaaleansinisellä muliinilangalla tyynyliinaan ja siinä se; taas tuli valmista!

Kunhan nyt päästään muutamasta joulukuisesta projektista ja itse joulusta, niin voikin alkaa jo odottaa mökkikautta. Sitä ennen pitää tosin odottaa ja saada sen verran lämpimiä kevätpäiviä, että mökille pääsee maalauspuuhiin ennen ihanaa ihanampia sisutuspuuhia. Tyynyjen asettelua, ah...

 

 

maanantai 24. marraskuuta 2014

Kaksikymmentä vuotta

Vietän jo toista 20-vuotispäivää yhden ja saman vuoden sisällä! Vappuna oli tarkoitus juhlia parisuhteen 20-vuotista onnea, ja juhlapaikaksi oli valittu mukamas romanttinen Rooma. No, siellä käytiin ja se siitä reissusta ja parisuhteesta. 

Tänään taasen on kulunut kaksikymmentä vuotta siitä kun jäin puoliorvoksi. Kun ohitusleikkauksesta toipuva isä oli myrskyisenä aamuna mökkitiellä kaivanut auton takarontista moottorisahan, ja pistellyt pätkiksi tuulen ison tien poikki kaataman rungon, jotta koululaisten bussi pääsisi turvallisesti jatkamaan matkaa ja lapset ajoissa kouluun. 

Sahuri oli siirrellyt parrut siististi tien syrjään ajatuksella kenties tulla peräkärryn kanssa myöhemmin hakemaan polttopuut parempaan talteen. Hypännyt autoon ja ajanut auki raivaamaansa tietä niin pitkälle kuin oli ehtinyt. 

Riittävän pitkälle hälle itselleen. Mutkaan josta näki jo päädyn mökistämme, tuon ateistin maanpäälliseksi paratiisikseen kutsumasta paikasta. Sitten oli sydän tehnyt stopin. Oven isä oli vielä ehtinyt avata, muttei enää edes auton valoja sammuttaa. Housut olivat sahanpuruissa ja saha matkustajan jalkatilassa, kun illan pimeydessä miestään kotiin kaipaavan äitini hälyttämä etsintäpartio oli päässyt paikalle, ja nähnyt jo kaukaa mäen päältä auton valojen loistavan tiellä. Asia oli tullut etsijöille täysin selväksi jo ennen kuin pääsivät perille.

Isä oli istunut rauhallisen oloisena penkillään koko päivän. Mikään apu ei mökkitielle olisi ehtinytkään ajoissa kammiovärinän tullessa ja viedessä nopeasti rakkaamme. Lohtuna meillä lohduttomilla oli tieto siitä että isä pääsi lähtemään toivomallaan tavalla "saappaat jalassa" ja rakkain paikkansa silmien edessä. Halvaantunutta kaveriaan vuosikausia sairaalassa tervehtimässä käydessään hän jaksoi aina kotiutuessaan sieltä toiveensa pikaisesta lähdöstä ääneenkin kertoa. Silloin se tuntui turhalta jorinalta, mutta isän lähdön myötä se konkretisoitui ja toi sen lohdunkin.


Kaksi tähänastisen elämäni tärkeintä miestä ja kaksi 20-vuotiskautta. Toisen heistä sain pitää rinnallani vähän yli puolet tähänastisesta elostani, toisen vähän alle puolet. Toista heistä ajattelen lähes päivittäin, viikoittain nyt ainakin. Toista heistä en viitsisi ajatella enää edes viikoittain, mutta lasteni isänä käytännössä vielä kait vuosia lähes päivittäin. 

Kumpikin heistä on vaikuttanut vahvasti minuun, ja tehnyt osaltaan minusta sen joka nyt olen. Kummallekin heistä olen siitä kiitollinen. Toista heistä saan kiittää kahdesta sisaruksestakin, toista kolmesta lapsesta.  

Kaikki viisi tietysti parasta laatua mitä maa päällään kantaa ;)


keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Sato korjattu

Meduusachilisato parvekkeen sadoista viimeisenä. 
Yhdestä hennosta kasvista tuli 
purkinpohjallinen palkoja kuivumaan. 

Muutamat pääsivät puskasta suoraan pannulle 
maustamaan kasvissoossia pastan kylkiäiseksi. 
Siitä tulikin sitten juhla-ateria, koska kesken ruokailun 
muistin teinille mainita päivän olevan valmistujaispäivänikin.  


Mitäpä sitä muuta puutarhuri suuressa juhlassaan 
nauttisikaan kuin kasviksia?


sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Koivikossa



 Jos metsään haluat mennä nyt, näät sammalet myllätyt.
Kas, pienet karhut vekkulit on nyt käyneet suureen joukkiohon.
On päivä teddykarhujen villin retken!

Vain kiltit, iloiset karhut saa noin retkellä temmeltää,
saa herkut makeat maiskuttaa ja leikkiä ryöstäjää.
Nyt nää ei muut kuin metsien puut:
käy kuurupiiloon hunajasuut.
On päivä teddykarhujen villin retken!

Retket pienten karhujen niin pörröturkkien
on hauskoja kerrassaan.
Karhun hippaa kurkkien käy alta oksain
hiljaa katsomaan!
Hurjat nallet teutaroi niin että tanner soi;
on olo niin huoleton!
Vaan kello kuusi isät ja äidit vie nallet nukkumaan,
ja uupuneet pikkukarhut on.

Jos metsään haluat mennä nyt, saat varoen tehdä sen.
On siellä kekkerit villityt ja töminä tassujen.
Kas, pienet karhut vekkulit on
nyt käyneet suureen joukkiohon.
On päivä teddykarhujen villin retken!

Metsään tekee mieli mennä useastikin. Aina välillä taas pelkät asiat menevät sinne, vaikka kuinka mielisin ihan muuta. Mutta meilläpä pääsee koivikkoon suoraan kyökissä! Pienet vekkulit ne siellä keittiössäkin pyörivät, ja useimmiten olo on huoleton täälläkin. Kekkeritkin on meilläkin välillä villit ja töminää lähtee silloin useistakin tassuista! 


Olo ei ollut ihan huoleton muuton aikoihin, kun näin keittiön seinän ja tajusin jollain edellisellä asukkaalla poran päässeen karkaamaan tosi pahasti käsistä. Ainakin kymmenen jättimäistä poratulppaa törrötti keskellä valkoista seinänpätkää! Heinäkuun helle, 130 muuttolaatikkoa ja seinän pakkelointi hiontoineen ja maalauksineen ei vaan yksinkertaisesti tuntunut mun jutulta! Kiskoin tulpat irti ja lätkin peitoksi valkoisia osoitetarroja. Mittasin seinän, marssin askarteluliikkeeseen ja ostin määrämitan koivikkoa, omaa mettää. Kotona sitten kiinnitin kontaktin paikoilleen ja olin pirun tyytyväinen itseeni. Kyllä nainen on sitten kekseliäs lajiyksilö!

  
Taitaa nallet muuten viihtyä kuusikossa koivikkoa paremmin..?




perjantai 14. marraskuuta 2014

Säilytin II

Keväällä ompelimme tilkuissa säilyttymiä. Jossain määrin kankeasti edenneestä hommasta huolimatta innostuin siitä siinä määrin että päätin jatkaa säilytintehtailua vielä toisellakin kopalla. Ompelin sitten samaisista Piuskilta saaduista kangasmalleista taas toisetkin laidat, joihin aplikoin raidallisesta puuvillasta sydämiä yksin tai kaksin kappalein/sivu, asetin ohuen vanun kahtia taittamani kankaan väliin, tikkasin sydämet pienellä siksakilla kiinni ja muuten kappaleet suoralla ja tiiviillä pystyraidoituksella paininjalan etäisyydellä toisistaan jäykiksi seinämiksi. Myös pohjakappale sai tiiviin tikkauksen hipiäänsä.

Sitten pläjähti perhepommi päin näköä, ja käsityöt jäivät täysin vaiheeseen puoleksi vuodeksi. Syksyn mittaan olen pikkuhiljaa (hyvin hiljaa) itseäni niiden äärelle palautellut. Viime tilkkuterapiaan kaivelin ylähyllyn kätköistä jotain jouluisia kankaita, ja käteni osui laatikkoon, jossa keskeneräiset työt majailivat. Säilyttimen osaset, jonkun jouluisen työn aihiot ja ison peiton blokit. Päätin tarttua kahteen ensimmäiseen ja väkertää ne kukaties valmiiksi ihan jo yhden ja saman syntymävuotensa aikana.

Ompelin taas seinät yhteen. Esikoisen jo moneen otteeseen esillä olleen sydämellisen vauvalakanan jämistä silittelin vinonauhaa metrikaupalla. Sillä sitten huolittelin sivusaumat ja yläreunan. Yläkulmaan tikkasin Sarin antaman Handmade-lapun, pätkän hauskasta nauhasta.

Sitten kävin pohjakappaleen kimppuun. Keväällä sen asian kanssa taistelin niin suunnattomasti, että tämän päätin vain surauttaa kiinni. Panin silmät kiinni ja painoin kaasua. Kaikki mitat täsmäsivät ja kappale asettui kauniisti paikoilleen!!!



Jotten kuitenkaan olisi sortunut tilkkutöiden emävirheeseen, täydelliseen lopputulokseen, sain hoidettua homman kunnialla kotiin alareunan kanttauksen kanssa. Sekun ei mennytkään kuin Strömsössä. Vähän tuli runttaa sinne ja irvistelyä tuonne, mutta silmäneulalla ja asettelulla homma aseteltiin tyydyttävään lopputulokseen ja ennen kaikkea työ valmiiksi. Hallelujah!

Tilkuissa naureskelimme jälleen alkuperäisidealle munakorista kopan melkoisen runsaan koon vuoksi. Kotona mietin millä sen täytän kuvaushetkeksi. Nappasin vaatehuoneesta korillisen villasukkia ja kumosin ne säilyttimen sisuksiin. Parikymmentä paria paksuja sukkia täyttää juuri sopivasti kopan. Hetken mietin montako pääsiäismunaa veisi saman tilan, mutta sitten totesin etten osaa laskea niin pitkälle.




Kuvauksen jälkeen sukat eivät päässeetkään enää takaisin entiseen koriin, vaan jäivät tähän. Ovat niin hauskannäköiset pehmeät sukat pehmeässä kopassa, kuin sisustuselementti. Tosin tämä elementti ei päätynyt ainakaan vielä huolettomasti sohvan tai kuistin oven viereen kutsumaan tarttumaan sukkiin kirpeänä pakkaspäivänä hoyryävää glögiä siemaillessa palattuamme rekiretkeltä ulkoa posket punaisina vastakaadettu kuusi kainalossamme keikkuen... Tämä koppa päätyi nyt sinne samaiseen vaatehuoneeseen vanhan kopan paikalle. Iloa se tuottaa sielläkin, vaatehuoneessa kun tulee pyörittyä ihan päivittäin sitä ihailemassa ja vähän muutenkin.

Nauratti kun luin tuon keväisen postauksen toisesta säilyttimestä ja aprikoinneista millä sitä täytellä. Kuvausrekvisiittahuivit ovat siitä siirtyneet vielä näkyvämmin lipaston kulmalle, mutta projekti huivin käyttö ei taasen ole edennyt edelleenkään yhtikäs minnekään. Sen toisen kopan olen aikapäiviä sitten täyttänyt langoilla ja tämän nyt sitten sukilla. Näin se alitajunta on taas työstänyt asian mulle valmiiksi!


Lämmintä ja pehmeää päivää, ystävät!

maanantai 10. marraskuuta 2014

Nupulle

Ompelimme tilkkuterapiassa Nuppu-peittoja Naistenklinikan teho-osastolla elämäänsä aloitteleville kullannupuille. Toimme jokainen kotoamme taustafleecejen sävyihin sopivia kankaita, joita sitten saattoi yhteisestä hyvästä käyttää kukin makunsa ja valitsemansa mallin mukaisesti. Opetttajamme Jenni vie kaikki peitot joulun alla osastolle.


Minulla ei onneksi ole kokemusta vastasyntyneiden teho-osastosta, vaikka sitä riskiraskauden aikana useaan otteeseen väläyteltiinkin mahdollisena vaihtoehtona, ja vaikka kolmesta lapsesta se pienikokoisin ylitti keskosrajan vain voinapin painolla. Yksi vauvoistani ei alkuun jaksanut ryhtyä syömään ja kaksi olivat keltaisia, mutta Kätilöopiston ihanat ammattilaiset hoitivat niin lapset kuin vanhemmatkin kuntoon ihan tavallisissa perhehuoneissa.

Sen verran ajatus tuosta tehohoitovaihtoehdosta ehkä jäi alitajuntaan peloksi, että ompelin selvästi peittoni pojalle. Pojat ovat lapsistani olleet ne potrimmat, neidin selviytymisen kanssa on tehty töitä alussa vähän enemmän. Ilmeisestikään en halunnut tällä ompeluksella palata niihin muistoihin ja tunnelmiin.



Peitto syntyi pitkistä kaitaleista. Yhdestä sydämellisestä ja kahdesta kukallisesta kuosista, viisi senttiä leveistä kaitaleista toinen toisiinsa kiinni pitkäksi nauhaksi. Nauhan silitys ja leikkuu pätkiksi. Pätkät sitten askelmakuosiin asetellen ja ommellen. Taakse ihananpehmeä ja sydämellinen fleece, jonka ompelin pussiksi etukappaleen kanssa.



Tilkkupinnan tikkasin taustaan tummimpia askelmia pitkin ja lopuksi reunakaitaleita pitkin. Nopea ja yksinkertainen työ. Silti toivottavasti myös työ, tai peitto, joka osaltaan antaa lohtua ja toivoa heikommilla eväillä alkutaipaleella olevan lapsen vanhemmille ja lämpöä sekä pehmeyttä tuolle pienelle taistelijalle. Peitto, joka ehkä aikanaan päätyy tuon pojan vauvamuistojen laatikkoon, ja jonka hänen äitinsä, sittemmin tuore mummi, kiikuttaa kukaties vielä poikansa esikoistakin lämmittämään. Miniän kauhuksi tai iloksi.


Aa aa lapsoseni,
tuu tuu tuppuseni,
nuku nuku nuppuseni,
lennä unipilveen.

Paina pääsi pilven syliin,
pilvi vie sinut tähtien kyliin.
Jo sinne muutkin lapset meni.
Aa aa lapsoseni. 

Kirsi Kunnas


lauantai 8. marraskuuta 2014

Viikonloppuja

Entisessä elämässäni viikonloppuja odoteltiin kuin kuuta nousevaa. Niihin kasattiin asioita, velvoitteita, nautintoja ja odotuksia. Rästihommia, viikkosiivouksia, ruokaostoksia, herkutteluja, saunomisia, visiittejä, rientoja, matseja ja löpöilyä. Täyteen tekemistä, niin kivaa kuin keljumpaakin, mutta kuitenkin enemmänvähemmän melko pakolliseksi miellettyä.

Sunnuntai-iltaisin olo oli ajoittain tympeä: aina ei ollutkaan ollut niin ihanaa kuin koko viikon oli odottanut, ja aina oli arki ja viikonlopun odotus edessä taas ihan just sillään.

Nykyisessä elämässäni kaikki on toistaiseksi toisin, viikonloppuisinkin. Kotiäiti hoitaa rästihommat ja ruokaostokset pitkin viikkoa, koti imuroidaan kun jalkatila pöydän alla alkaa käydä vähiin  tai melkein kompastellaan villakoiriin,
vessat pestään ja pölyt pyyhitään kun huvittaa tai siihen on pakottava tarve, ei enää allakan mukaan.

Herkutteluja harrastetaan arkisinkin lasten kotiutuessa poissaolon jälkeen, välillä vähän aamujenkin iloksi heräillessä ja kouluun lähtiessä. Nykyisen kodin saunavuorokin osuu jo viikon varrelle. Visiittejä sovitellaan koko perheen osalta kalenteriin enää joka toiselle viikonlopulle, asia joka onkin aikaansaanut aikakäsitteeseen ihan uuden venymispakon

Matsit aikatauluttavat meidän viikonloppuja enää vain laukun  pakkauksen ja lounaan aikatauluttamisen verran. Löpöilyä harrastetaan aina kun siihen suinkin
 sauma löytyy.

Vielä tämän kuun arki eroaa viikonlopuista lähinnä sillä että herättelen lapset aikaisin kouluteille ja palaamme myöhään harrastuksista. Muuten elämä tuntuu yhtämittaiselta viikonlopulta tai lomalta.  No, lomaahan tämä onkin, mutta kohta alkaa arki minullakin.

Nykyään tunnen iloa ja helpotusta joka lauantai, kosken enää suhaa Cittariin ahtamaan takaronttia täyteen sapuskaa suurperheelle, raahaamaan kasseja kerroksiin ja tunkemaan jättimäisiä ostoksia kylmäkaappeihin.

Huokailen helpotuksesta viikkosiivous-termin kadottua aktiivisesta sanavarastostani, ja välttelen imuria kuin ruttoa viikonloppuisin. En sytyttele enää kynttilöitä illallispöytään fileen valmistumista odotellessa, koska kukaan ei enää meillä sellaista paistele. Mennään ravintolaan jos huvittaa, tai eletään kuin pellossa vaikka kaardemummapannukakulla. Kukaan kun ei enää meidän kodissa nalkuta ravintoarvoista.

Luulin etukäteen että musertuisin joka toinen viikonloppu,  eli ajat jotka joudun viettämään erossa lapsista. Näin ei kuitenkaan ole käynyt, ja nyt kehtaan jo kertoa asian todellisen laidan:  
nautin niistäkin viikonlopuista valtavasti!

Ensimmäistä kertaa elämässäni minulla on kokonaisia viikonloppuja ihan omaa aikaa! Joka toinen viikonloppu! Huippua! Niitä ei enää ohjelmoi äiti, puoliso eikä lapset. Vain minä! 
Tuntuu todella aikuismaiselta, jihuu!

Vuosikausia kuskasin viikonloppuisin kortitonta rientoihinsa tai annoin omien toiveiden ja menojen jäädä muiden perheenjäsenten ohjelmien jalkoihin. Joko menin muiden mukana, tai sitten olin taustalla mahdollistamassa perhelogistiikan toimivuutta ravinnonhankinnalla ja sen valmistuksella, pyykkäyksellä ja siivoamisella. Pirun tylsää puuhaa, kyllä nyt harmittaa! 

Nykyään seikkailen, lusmuilen, jumppaan ja löpöilen omat viikonloppuni. Vaikka olisin yksin, en ole yksinäinen. Seuran laadun ja määrän pystyn määrittämään tasan tarkkaan kulloisenkin fiiliksen, jaksamisen ja huvitukseni mukaan. 

Voin rientää koko viikonlopun pää kolmantena jalkana riennosta toiseen, tai voin viettää viikonlopun kotona hiljaisuudesta nauttien käymällä vain lähikaupassa hakemassa viikonlopun ruokatarpeet.  Jätskipaketti, fetapurkki ja pussi mandariineja kulkeutuvat kotiin  vaikka sylissä ilman ensimmäistäkään kauppakassia,  ja se tuntuu kuulkaa kaiken vuosikausien raahaamisen jälkeen lottovoitolta! Yhdeltä eron hyvistä puolista. Nautin siitä jokaisella kauppareissulla, piipahdus Siwassa onkin mulle uusluxusta!

Omat viikonloppuni eivät koskaan ole samanlaisia. Kesällä ja alkusyksystä täytin tietoisesti kalenteria riennoilla ja tapaamisilla yksinoloa välttääkseni. Sitä pelätessäni.

Nyt tiedän pärjääväni ilman tiivistä ohjelmointia. Silti sitäkin on huippua tehdä välillä, koska yleensä se myös on jotain uutta, kuten viime viikonloppuna:

Matkustin tuolloin bussilla ystävättärelle yökylään. Matkaan meni huimat puolisen tuntia. Viimeksi olen yökyläillyt hänellä asuessamme vielä lapsuudenkodeissa, ja välimatkan ollessa tuolloin paljon pidempi. Olen aina haaveillut pääseväni pyjamabileisiin. Sovimme tämän visiitin olevan sellainen.

Joimme alkumaljoina kuplivat skumpat ja herkulliset vihersmoothiet. Illan pimeydessä ja pakkasen kipristäessä neniä kävelimme rivakan lenkin kauhistellen banaalit jouluvalot. Nautimme lempeät löylyt ja puimme yöpit. Kokkasimme herkkupastaa ja korkkasimme viinit. Istuimme aamuyöhön sohvalla ja turinoimme.


Aamiaisen jälkeen jatkoimme lenkkeilyä sadetta uhmaten. Pyhäinpäiväviikonlopun eksoottisena numerona kävimme sammuttamassa  tulipalon hautuumaalla (taas yksi "ekaa kertaa eläissäni" -kokemus). Lenkin jälkeen minulle laskettiin sitruunaruohoinen vaahtokylpy, käsiin lyötiin lasit vichyä ja punaviiniä, ja toivotettiin mukavaa päivää. Vaivuin nirvanaan.

Kotiinlähdön koittaessa pystyin rakasta, ihanaa ystävää kiittelemään sydämen pohjasta ja kertomaan juuri sen miltä tuntui: takana niin nautinnollinen viikonloppu, että tuntui kuin olisi ollut kauempanakin kotoa, ja etten missään tapauksessa vaihtaisi kokemaani minkään valtakunnan kylpylälomaan.  
Olin saanut niin paljon enemmän!

Tämän isänpäiväviikonlopunkin vietän omillani.
 Jälleen aivan erilailla kuin edellisen:

Peruutin parit varatut jumpat ja klampsin tihkussa kirjastoon. Keräsin kassillisen luettavaa viikonlopuksi. Kaiken painavan parisuhdeteorian päälle kevyttä parisuhdehömppää.  
Vaihtelu virkistää.


Hain kaupasta pari syötävää juttua, jotta pärjään huomisenkin jolloin lähikauppa on kiinni, ja kauemmaksi ei ehkä huvita kävellä. Kiersin Töölönlahden juoksemisen sijaan kävellen ja hain kotiutuessa Iltiksen, jossa on juttu mökkinaapurista (= tämän viikonlopun se melkein sosiaalinen osuus...).

Olen tooooodella väsynyt, joten vetelen tupluureja suosiolla aina kun en enää jaksa lukea. Vaikka useammatkin päivässä. Voimaannutan itseäni tulevaan arkeen näinkin, kun se kerran on tälläkin tavalla mahdollista. 

Aamulla herätessä en enää ampaise laittamaan perheelle aamiaista ja käynnistelemään siivousta muiden hädin tuskin herättyä, vaan noukin vaikka lattialle yöllä pudonneen kirjan ja jatkan lukemista kohdasta josta kirja on auki.

Jos huomenna olen energinen, menen pariin varattuun jumppaan. Jos en ole, peruutan ne. Fiiliksen mukaan. Sekin on ihan huimaa uusluksusta mulle, ja otan uutuudenviehätyksestä kaiken ilon irti!

Olen onnellinen.


perjantai 7. marraskuuta 2014

Peikonpähkinää

Annoin ystävälle ison ja painavan kaapin, ja hän mulle vaihdossa kauniin kimpun peikonpähkinäpensaan oksia pihaltaan. Parin pakkasyön jälkeen lehdet olivat vielä kauniina, ja silmut pulskina tässä sangen erikoisessa suomalaisessa syys-talvi-vaihtelussa.

Oksista olisi voinut leikata pistokkaita, mutten raaski niitä katkoa. Nautin aikani lehdistä, ja niiden lakastuttua nakkaan vedet maljakosta ja nautin kauniin käkkäröistä oksista.

Kimppu oli sidottu aivan ihanalla, kapealla ja käsin virkatulla pitsillä, jonka kietaisin pullon kaulaan. Oksien siirtyessä jossain vaiheessa johonkin muualle pitsikin päätyy varmasti johonkin muuhun käyttöön ompelukoneen paininjalan alla.


Käkkärää, vaan ei känkkäränkkää päivää kaverit!


keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Voi miksei?!?

Autot katsastetaan ja tarvittaessa huolletaan vuosittain, renkaita niiden alle vaihdellaan puolivuosittain tarkistaen aina tuolloin urien syvyydet ja paineet. Hampaita tarkastetaan vuoden tai parin välein, ja tarvittaessa suun tilannetta korjaillaan heti. Tietyssä iässä jopa rintamme pääsevät säännöllisten viisivuotistsekkausten piiriin. Yksityiset lääkärit soittelevat asiakkaidensa perään ja kaupungin terveysvirasto muistaa tekstareilla, jopa postilla kun on koittamassa aika ajatella omaa hyvinvointiaan.

Miksei tällaisia pakollisia, tai jopa muiden muistuttelemia check pointeja ole parisuhteillekin? Miksi ensikertalaisten noviisienkin annetaan kaikessa rauhassa asiaa itse edes välttämättä tiedostamatta ajautua arkipäivän rutiineihin, roolimalleihin ja lapsiperherumban syövereihin??? Onko aivan pakko vetää rähmälleen havahtuakseen, ja usein vielä liian myöhään? Eikö tällainen pitäisi lailla kieltää lapsia hankkineita aikuisilta? Olen totisesti saanut oppia ettei siinä karusellissa kauheasti pysähdytä pitämään parisuhteen tilan tarkastuksia, ei varsinkaan jos parisuhteen laajennus, perhe-elämä, pyörii mallikkaasti!

Avioero-oppaita lueskellessani olen käsittänyt perheen olleen minulle jo vuosia parisuhdetta paljon, paljon arvokkaampi yksikkö. Pikaisella keskusteluotannalla muutaman ystävättären kanssa olen myös kuullut etten suinkaan ole ainut nainen jolla asiat ovat näin. Luolanaiset meissä ovat pitäneet huolen siitä että poikaset pärjäävät, kun äitien rooli on vienyt voiton rakastajattarien roolista. Tiedostan tekoni, mutten kadu sitä. First things first!

Suren sitä etten ole ymmärtänyt opiskella parisuhdeteorioita jo parisuhteessa muinoin elellessäni. Katua en tätä asiaa voi, koska tuolloinen tietoisuuteni ei nähnyt asiassa ongelmaa jota pitäisi ratkoa. Olen hyvä äiti, perhe-elämä oli hyvää ja se riitti minulle. Parisuhteeni toiselle osapuolelle se taas ei riittänyt, ja ymmärrän sen. Olemmehan me kaikki onneksi erilaisia ja tarpeemme myös.

Kun nyt olen lueskellut teorioita, on moneen asiaan löytynyt myös vastaus tai selitys. Ymmärrän aviomiestäni, hänen tuntemuksiaan ja ratkaisujaan,  huomattavasti paremmin kuin puoli vuotta sitten. Suren että asioista ei ajoissa puhuttu. Asiat kun eivät olekaan vain meitä koskettavia, vain meidän elämämme pirstaloivia, vaan niin klassisia mokia, että niistä on voitu kirjoittaa pitkät listat moniin opuksiin!

Lueskelen juuri Rachel Sussmanin Erokirjaa, jossa hän käsittelee (s. 167) yleisimpiä syitä parisuhteiden kariutumiseen. Syitä ovat tutkimusten mukaan nämä:

- uskottomuus
- taloudelliset ja uravaikeudet
- intiimiin kanssakäymiseen liittyvät ongelmat
- riippuvuudet
- sitoutumista koskevat erimielisyydet
- ikäkriisit
- emotionaalinen ja/tai fyysinen hyväksikäyttö
- vanhemmuuteen liittyvä stressi
- yhteensopimattomuus, kasvu erilleen
- rakastuminen jonkun potentiaaliin
- liiallinen riitely, likainen tappelu
- perheen/suvun sekaantuminen

Ensivilkaisulla ajattelin ettei sieltä montaa juttua omiin nilkkoihimme kolahda, kunnes luin lisää ja yllätyin. Niin moni asia sopi sittenkin meillekin, loppujen lopuksi vain pari kohtaa listasta ei rasittanut kohta päättyvää avioliittoamme. Arjen rutiineissa ja asiaa eläessä sitä vaan ei ollut tajunnut tai muuten pysähtynyt analysoimaan. Nyt opintovapaan viime rippeillä minulla on aikaa asiaa opiskella, pohtia, analysoida ja valaistua... Surra sitä ettemme osanneet ajoissa tehdä asioille korjausliikkeitä, ja kenties pelastaa jotain ainutkertaista.

Jokainen listan kohdasta on kirjassa laajasti aukikirjoitettu ja analysoitu, esimerkkitapauksilla konkreettisiksi höystettykin. Jos siis olet koskaan omistanut ajatustakaan parisuhteesi tilalle, tai nyt välttelet eroavia / eronneita tuttujasi  pelätessäsi avioeropöpön tarttuvan, niin etsi pikaisesti kirja käsiisi, lue ja ota opiksesi!



Minulta kysyttiin vähän aikaa sitten millaisen parisuhteen haluan seuraavaksi. Hämmästyin hieman ja totesin etten välttämättä minkäänlaista, kerroin olevani tyytyväinen tähän itsenäiseenkin elämään. Entä mitä mietin vastausta seuraavan viikonlopun lasten ollessa poissa kotoa??? Sitä että olen väsynyt pärjäämään, että haluan Pekka Ruuskaa mukaillen elämääni jonkun lyömään tauluilleni koukkuja seinään! Aika vähän pyydetty ottaen huomioon että vain viimeiset kolme taulua ovat vielä jääneet multa ripustamatta...  

Hitot moisen kysyjälle!!! Järkytti mielenrauhaani! Taisin tosin minäkin järkyttää häntä vastauksella, joka sisälsi myös näkemyksen siitä että mahdollinen tuleva suhde olisi aivan erilainen kuin mennyt, koska "siinä suhteessa mun ei enää tarvitse olla toisen osapuolen lasten äiti, riittää että olen rakastajatar!" 

Tuo näkemykseni ei ole viittaus villiin yöelämään, vaan kertoo jotain rooleista ja niiden raskauttavasta vaikutuksesta parisuhteissa. Riittää että olen äiti kolmelle, ja sen roolin aion jatkossakin kantaa rakkaudella ja ylpeydellä ilman että se rasittaa parisuhdetta.




tiistai 4. marraskuuta 2014

Huputettu

Ompelukoneeni nimittäin. Syksyn mittaan on tullut askarreltuapaskarreltua sille alkuperäistä sievempi huppu. Koska alkuperäinen on kermanvaalea, keinonahkainen, vuosien varrella vähän jo revennyt ja nuhjaantunut Singerin logolla varustettu rähjäke, ei kauneusarvon ylittämiseen paljoa vaadittu. Silti sen ylittämiseen kului aikaa niin maan perusteellisesti nysvätessäni. Uusi ompelutyylini, nysväys...

Ompelin hupun äidin ja muorin vanhoista kapiolakanoista, puhkinukutusta vaaleansinipohjaisesta pussilakanasta ja anopin äidin kangaskätköistä löytyneestä kankaasta, jonka seminole-harjoituksissa väsäsin valkoisen lakanakankaan kanssa siksakiksi vauhtiraidaksi.


Kapiopitsien alle ompelin kaitaleet pussilakanakangasta. Näin kauniit pitsit nousevat paremmin esille ja tikkausvanu jää piiloon. Vuoren ompelin samaisesta sinisestä kukkakuosista kuin reunanauhankin. Toki helpompaa olisi ollut vain kääntää vuorikangas oikealle puolelle... Olisi ollut jos olisi asian miettinyt vuorikangasta leikellessä. Mutta kun ei niin ei. Lopputulos näyttää samalta, vaikka aikaa sai tähänkin taas hetken lisää kulumaan.

Etuosan ja hupun pääliosan tikkasin vapaatikkauksella sydänköynnöksillä, jotka piirtelin kankaaseen violetilla taikatussilla. Muutamassa kohtaa on tussi viivähtänyt kankaassa turhankin pitkään, eikä piirrosjälki ole parissa viikossa täysin haihtunut ilmaan. Katsotaan mitä tykkää seuraavaksi ohjelmassa olevasta pesukonepyykkäyksestä...


Takapuolelle päästessä oli ällöromanttinen sydänkuosikiintiö jo tullut täyteen, ja tikkasin sen ja päätykappaleet erittäin vapaalla ympyrää ja soikiota tavoittelevalla tikillä, jossa kohtaa aivotkin sai panna narikkaan. Suits me!

Toiseen päätyyn tähtäsin äidin nimikirjaimet. Kuvissa huppu on vähän mytyssä ja vinksallaan. Se taas johtuu vain ja ainoastaan siitä että huppu on tilkkuterapiassa käyttämäni koneen, ei siis oman koneen päällä ja kuvat otettu luokassa vauhdilla ennen kuin pakkasin valmistuneen työn kassiin kulkeutumaan kotiin.



Oli ihan pakko kuvata huppu heti valmistumisen jälkeen, kun ei ole minkäänlaisia takeita siitä koska oma kone nostetaan pöydälle ylähyllyltä, jonne se muuttokuormaa purkaessani kesällä pääsi...

Tule, tule hyvä kakku... eikun siis ompeluinto takaisin!

 

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Rakkaus on ikuista


Mä piirtelin lapsena sakuroilla, ja luulin öljykriisin keskellä pakkasia villasukissa pidellessä oppineeni öljymainostarrasta puhelimen englanniksi, kun oletin kuvan vieressä töröttävän tekstin hot line tarkoittavan puhelinta.

Mun lapsellakin on sakurat, muttei ne tuolla taiteilijalla juuri käytössä kulu. Kieliäkin oppii ihan melkein vaan kuuntelemalla. Uusin värikynäpaletti löytyikin yhtenä kotoa poissa vietettynä viikonloppuna luurista. Taideteoksen saattoi lähettää bitteinä mamin iltaa piristämään.



Maailma muuttuu, mutta rakkaus on sittenkin ikuista!


perjantai 31. lokakuuta 2014

Syyskoisot

Tai noh, lyhtykoisoja nämä oikeasti ovat, 
mutta mulle nämä ovat syksy ja kurpitsajuhlat.



Kurpitsajuhlia vaan ei meillä tänä vuonna vietetäkään, 
koska muksut ovat poissa kotoa, enkä halua juhlia yksin.

Hauskaa Halloweenia kaikille kuitenkin!
Karkeilla tai kepposilla...





keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Kuuma tuoli

Eroseminaariryhmässä oli leikitty "kuumaa tuolia" lomaillessani trooppisessa kuumuudessa. Muutama muukin ryhmäläinen oli ollut reissuillaan, joten meidät istutettiin arkeen ja ryhmään palattuamme kuumaan tuoliin. 


Oletteko leikkineet sitä? Ideahan on että muut henkilöt kirjaavat lappusille kolme positiivista asiaa sinusta, ja vuorollaan sitten kertovat ne sinulle ääneen, nimesi lausuen ja silmiin katsoen. Perustelevat vielä mielipiteensä. Saavat sinut punastumaan, hymyilemään, nauramaan, nyökkäilemään, ilveilemään ja kyynelehtimään. Leikki jota suosittelen kaikille ja ihan mihin vaan tilanteeseen!

Ryhmämme on suuri ohjaajan ja tukihenkilöiden täydentäessä meidän seminaarilaistenkin suurta lukua. Mitä luulet miltä Sinusta tuntuisi saada positiivista palautetta 15 henkilöltä, joista ketään et ollut vielä viime kuuta aiemmin edes tavannut?

Yllä kertomani lisäksi myös häkellyin, liikutuin, ilahduin ja lähdin leijailemaan kuullessani nämä mielipiteet itsestäni:


iloinen nauru
säkenöivät silmät
miellyttävä olemus

aistit auki
näyttää tunteet
puhuu rohkeasti kokemuksistaan

iloinen "halki, poikki ja pinoon" -persoona
ratkaisu- ja tulevaisuussuuntautunut
avoin ja itsestänsä antava

avoin
herkkä
sinnikäs

ihana nainen, sielun sisko <3
huumorintajuinen selviytyjä
suloinen ja kaunis

olet ihana henkilö
mutta myös jämerä joka pystyt jakamaan
osaat artikuloida

luonnonkaunis
määrätietoinen
spontaani
iloisen räväkkä

positiivinen
tilannekomiikka hallussa
tunteellinen

keskusteleva
selviytyjä
kaunis

avoin
tunteellinen
hauska

ironinen rehellisyys
voittajan älykkyys
huumori

avoin ja rehellinen, positiivinen
dynaaminen!
rohkea, voimakas itsellinen nainen!

touhukas organisoijanainen
vastuullinen
huolehtivainen
ulospäinsuuntautunut

iloinen ja nauravainen
ulospäinsuuntautunut
empaattinen

superiloinen
tosi aurinkoinen
tunteellinen

Seminaarissa olemme kirjallisesti sitoutuneet luottamuksellisuuteen, siihen että muiden asioita ei riepotella ryhmän ulkopuolella. Tämän postauksen uskaltauduin tekemään, koska käsittelen tässä, kuten muissakin jutuissa itseäni ja omaa elämääni, johon liittyy vaihteleva joukko muita kanssaeläjiä vaihtelevin tavoin elämääni vaikuttaen. Tässäkin jutussa on mukana lisäkseni 15 muuta yksityishenkilöä, joiden nimiä en mainitse kuten en muidenkaan sellaisten jotka eivät halua tulla täällä mainituiksi, tai joita itse en halua mainita.

Tämä listaus teki minut valtavan onnelliseksi sen kuullessani. Paperilaput kaivoin taas esille kun tarvitsin tukea, lohtua ja uskon vahvistusta. Uskoa omaan itseeni kun taivaalta (tai noh, onneksi vain luurista ja meilistä) sataa kakkaa niskaan. 

Taidan toteuttaa leikkimielellä heittämäni kommentin, ja käydä ostamassa ison kehyksen. Sitten teipata laput kehyksen lasin alle, naputtaa taulukoukun sängyn viereen ja lukea laput läpi JOKA ilta nukkumaan mennessä. Ehkä uudelleen JOKA aamu ylösnoustessanikin. Tai ainakin silloin kun uskonpuute itseen iskee. 

Se ei onneksi ole jokapäiväistä.