maanantai 31. maaliskuuta 2014

Tsinniasuma

Tykästyin viime kesänä ylen kovin tsinniaan, oppineiden kukkaan. Viikko sitten kävimme neidin kanssa siemenkaupoilla, ja oli selvääkin selvempää että tsinniaakin nyt kyllä kylvetään. Nyt kyllä kylvetään, sanoi likainen puutarhuri...

Puolentoista litran (tyhjä) maitopurkki sai puukosta kylkeensä, hyvää kylvömultaa sisuksiinsa ja päälle pussillisen tsinnian siemeniä. Neiti askarteli vielä tölkkitaimistoomme nimikyltit kaikille kylvöksille.

Kylvön päälle muovi päälle ja joka-aamuinen sumutus ennen pienten viljelijöiden kouluunlähtöä. Välillä tuli suorastaan kinaa sumutusvuoroista <3 Rakkautta siis saivat yllin kyllin ja sillä ehkä viikossa näin topakoiksi varttuivat.


Lauantaiaamuna otin iloa irti keväisestä paisteesta, joka parvekelasin takana oli suorastaan helteinen, ja koulin tsinnioita isompiin ja pienempiin ruukkuihin. Ohjeenmukainen taimiväli on 20 cm, mutta voin kertoa että ihan sellaista lääniä näille ei irronnut meikäläisen parvekeviljelmillä.

Nyt sitten kyttäilen sääennusteita, koska mokomia yöpakkasia onkin taas tiedossa. Vaikka luovuin jo flanellilakanoistakin..! Aamuin illoin käyn parvekkeella tarkkailemassa lämpömittarin lukemaa ja aprikoimassa pitääkö taimet siirtää sisään yöksi, ja aamusta heti varmistelemassa että ovat varmasti hengissä. Viljelyohje kun kehotti siirtämään taimet koulinnan jälkeen valoisaan ja viileään. Mutta missä kulkee viileän ja kylmän raja??

Kunpa olisi jo kesä ja nämä ihanuudet kukassa!

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Kaksysiysi

Sen verran maksoi kymmenen kaunista germiiniä ja palmunoksa Lidlissä. Ei voinut jättää väliin! Ihan väkisin tarttuivat matkaan, vaikka kuinka yritin miettiä että tuolla hinnalla kukkien tuottajalle ei ole niistä kovinkaan kummoista katetta jäänyt, ja juuri silläkin ehkä on ottanut kukkaplantaaseilleen laittoman siirtolaisen nälkäpalkalla ja räkätyöehdoilla puurtamaan.

Palmunoksa mietitytti jo eilen, viittasi liikaa kait pääsiäiseen, mutta päätyi kuitenkin mukana maljakkoon. Aamulla oli sen verran onneksi rupsahtanut, että sopikin paremmin kompostiämpäriin. Sillä päästiin siitä ja hetkeä myöhemmin kolkuttavasta omatunnosta: Ruokakaupassa ostin tänään vain ja ainoastaan suomalaisia vihanneksia.


Maljakollinen pieniä aurinkoja. Paistakoon aurinko huomennakin yhtä heleästi kuin tänään. Kohta valoa kotiin tuovat vain kynttilät, kun kuopus sammuttaa kaikki kodin sähköt. Ihanaa että meilläkin asuu valistunut Earth Hour -aktivisti.

Aurinkoista viikonloppua!


keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Tulla jolkottaa

Kevät. Mansikan taimet heräilevät. Ruohosipuli on jo ainakin viisi senttiä pitkää. Rosmariinin on uskaltanut istuttaa ruukkuun talvella paleltuneen paikalle ja herneet kylvää. Hortensiassa on isot silmut, ja tsinniat itävät komeasti. Tykkään tykkään tykkään.
 



Mansikkamaamme koko komeudessaan:




Tykkään tykkään tykkään.


maanantai 24. maaliskuuta 2014

Niin rinsessallista

Mun elämäni. Just nyt.
Muumi-mukissa siipan keittämää aamukaffetta.
Kotona kaksi joululahjaksi tullutta tehopakkausta 
likaisia ikkunoita kirkastamassa.
Aamuaurinko tulvii puhtaista laseista ympäri kotia.
Suunsa saa kaffittelun päälle pyyhkäistä hemaisevaan serviettiin.


Tältäköhän Vickanistakin tuntuu Hagan-linnassaan 
aina ikkunanpesupäivinä?
Hänkin voi siemailla aamukahveensa Tarzan lahjoittamista muumeista.
Servietit tosin saattavat olla pellavaiset.

Tästä pitää ottaa nyt iloa irti.
Ennen kuin alkaa pyykkivuoren purku, 
kotiin palaavien nälkäisten muksujen ruokinta 
ennen harrastuksiin rientoa,
makkaraleipien teko 125 kuoropojalle ja
fudistyttöjen kuskailu iltamyöhällä.
Juuri ennen väsyneiden ihmisten iltakiukutteluja
läksyistä, pesuista ja nukkuma-ajoista.

Aurinkoista päivää meille kaikille!


Ps. Postaus sisältää tuotesijoittelua: Muki Tunjalta ja servietit Petralta <3


lauantai 22. maaliskuuta 2014

Sirpaleita

Se tunne, kun on pessyt vanhan, kauniin mutta pinttyneen ja talven parvekkeella kynttilälyhtynä palvelleen säilöntäpurkin pesukoneessa, liuottanut vielä vahvassa pesuaineessa ja karhunkielellä hinkannut pohjasta viimeisetkin ruostetahrat pois, huuhdellut ja nostaa ihanuuden altaasta ihan vain kolhaistakseen sen saman käsittelyn läpikäyneeseen isoveikkaansa. Se tunne kun kuulee lasin helähtävän sirpaleiksi, eikä tiedä montako lasiastiaa on huolimattomuudellaan säheltänyt mäsäksi. Siinä tunteessa ei ole pienintäkään hiventä riemuista ja onnen murusista, elon ihanuudesta.


Onnistuin rikkomaan purkeista vain pienemmän, joka tosin sekin on aika iso. Harmittaa niin vietävästi. Kun vielä aloittaa aurinkoisen lauantaiaamunsa tällaisella sähellyksellä, niin ei todella ole tietoakaan riemuista ja onnen murusista, elon ihanuudesta. Saa syyttää vain ja ainoastaan itseään. Sitäpaitsi tällaisten asioiden pitäisi tapahtua räntäsateisina maanantaiaamuina!!!



Kahden lasitehtaan kaupungissa varttuneena en voi ajatellakaan käyttäväni tätä enää vaikkapa kukkamaljakkona, jonka kolhut ja säröt piilottaisin  puskan alle. Onneksi taloyhtiön jätehuoneessa on lasinkeruuboxi, joten en  joudu ulkoiluttamaan rakasta romua kovin pitkälle. Argh silti! Miten sitä voikin ihminen olla niin kiintynyt vanhaan lasiin?

No, kuitenkin aurinko paistaa edelleen ja sirpaleiden pitäisi tuoda onnea. Katsotaan mitä päivä tuo tullessaan! Seuraavaksi haenkin taas yhdeksänkymmentä luomukananmunaa Ruoholahdesta. Saa nähdä montako kotiutuu ehjänä perille saakka.


Että tällainen aamunavaus tänään.

 

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Rinsessalliseen köllöttelyyn


Ystävä pyöräytti jokunen viikko sitten maailmaan pienet kaksostytöt. Tästä innostuneena minä puolestani pyöräytin heille pehmeän köllöttelypeiton. Blokit on koottu kasaamalla kaikki lastenkankaiden jämät yhteen ihan miten sattuu palaset toisiinsa sopimaan. Välissä kulkee Marimekon Nimipäivä-kangas riemunkirjavuutta lisäkirjavoittamassa... eikun siis sitomassa sävyjä yhteeen.


 

Tikkasin neliöt paksuimpaan (150-milligrammaiseen) Eurokankaasta löytyvään vanuun ja taustakankaaseen koneella. Helteistä puuhaa, täytyy sanoa! Tuntui että tällainen about 1*1,2-metrinen peitto oli ihan maksimikoko mun Singerille. 

En todellakaan tajua miten olen aikoinaan heinäkuun helteissä viikon varoitusajalla ommellut siskolle häälahjaksi ison parisängynpeiton melko tiiviillä konetikkauksella! Ja etäisyyttä koneeseen oli tuolloin pakostakin puolisen metriä, koska omat kaksoseni syntyivät alle kaksi kuukautta sen ompelusession jälkeen. Vaikka välillä luulin että syntyvät kesken ompelun..! Vanu on varmastikin ollut paljon ohuempaa. Tai mä olen ollut paljon vahvempi. Tai sitten on vaan apinanraivolla pistelty menemään. Kone kun oli sama jo silloin.


Kokeilin tässä työssä ekaa kertaa mulle uutta sarjatyöversiota ompelemalla kaikki pötköt yhtäsoittoa välikaitaleisiin, ja pätkimällä sitten puolivalmista päällistä poikittaissuunnan pitkien kaitaleiden ompelua ennen. Tehokasta, muttei kyllä tarkinta mahdollista...


Taustakankaaksi valikoitui kaapista kaunis ruotsalainen puuvillakangas kieloilla, lemmikeillä ja esikoilla kuvioituna. Herkkää ja kesäistä vastapainoksi etupuolen väri-ilottelulle, joka toivottavasti pieniä rinsessoja miellyttää. Kuviot on aseteltu ajatuksella että joka reunalla riittää heille ihmeteltävää, ja malttavat antaa äiteelleen hetken hengähdystauon lattialla köllötellessään, ja itseään väreillä sekä kuvilla viihdytellessään...




Reunakäännöksen maltoin tähänkin työhön sentään tikata käsin. Monestakin syystä, mm:
- koska se on niin rentouttavaa ja palkitsevaa
- koska onnistuminen (rypyttömyys / vekittömyys) paininjalatta on näin taattu
- last but not least, koska Helleville tätä jo menin lupailemaan.
Näyttää hyvältä! Oli siis taas väsäämisen arvoista.

Omat kaksoseni ovat kumpikin ilmoittaneet haluavansa tämän omaksi peitokseen. Ei kuulemma ole lainkaan pieni, eivätkä kuviot lapsellisia yhdeksänvuotiaille... Toivottavasti peitto on yhtä mieleinen niille muutamaviikkoisille rinsessoille, joille tämä vastoin omien muksujen pyyntöä tulee nyt kyllä päätymään!

Riemunkirjavaa viikonloppua teillekin, ystävät!

 

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Siksakkia

Sitä on tullut huristeltua. Viime viikon päätökseksi ja tämän viikon alkajaisiksi. Traktorilla ja pitkällä peräkärryllä. Osana puutarhurin ammattitutkintoa.

Viime vuoden tammikuun järkyttävissä paukkupakkasissa otin ensituntumaa traktoriin. Ajelimme koulun harjoituspellolla muutaman päivän ja harjoittelimme hienosäätöä pitkän maatalousperäkärryn kanssa. Hienosäädöksi sitä tosin ei voi kutsua silloin kun ei ole aiempaa kokemusta edes auton peräkärrystä... No, harjoittelimme siis kärryn kiinnittämistä, sen kanssa peruttamista ja kärryn irroittamista.

Tutkintotilaisuus oli tästä kahden kuukauden kuluttua. Sillä välin olin pari kertaa nähnyt traktorin lumenluontipuuhissa jossain kaukana, ja unohtanut ilmeisesti aivan liikaa uudesta taidostani. 

Näyttö kaukana kotoa oli aamukahdeksalta kolmen ihmisen raadille. Yksi heistä saapui paikalle myöhässä. Yöllä oli pakastanut vielä rajusti, ja vetokoukun laskinlaite oli jäätynyt jumiin. Näytön aikana alkoi sataa räntää ja tajusin ettei ollut kirkkaalla paisteella harjoitellessa tullut katsottua miten pyyhkijät ja puhaltimet saisi päälle. Hytti kun alkoi huurtua ulkoisen kosteuden ja myös mun tuskanhikoilun seurauksena. Juuri ja juuri erotin äheltäessäni opettajien surkeat ilmeet. Reputin testin.

Vuoden asia oli levällään. Kesällä ajelin koulun tiluksilla suht' sujuvasti risukuormia omenatarhoilta polttopaikoille ja kukkalasteja kasvihuoneilta istutuspaikalle. Peuttelin kasvihuoneiden välisillä kapeilla käytävillä, omenatarhan puurivien välissä ja yleisellä tiellä. Oli kivaa! 

Viime perjantaina piti opiskelemani omenapuita, mutta ystävällinen ope nappasi pari oppilasta mukaansa pellolle, ja pääsimme palauttelemaan peruuttelun saloja ja jäähdyttimien sijainteja muistiimme. Pari tuntia ajoa tuolloin liejuisella pellolla pani kyllä jalat tutisemaan taas oudokseltaan, kun hytistä lopuksi laskeutui maankamaralle.

Tänä aamuna oli tutkintotilaisuus. Ajattelin rauhoittaa aamun ja körötellä tunnin matkan bussilla koululle. Illalla olin tarkistanut aikataulukirjasta bussin lähtöajan. Vanhentuneesta aikataulukirjasta! Kampissa tuohon aikaan enää kulkematonta bussia kaipaillessa ehti omistaa ajatuksen myös sillekin että kirjan uusiminen ei olisi ollut suuri vaiva... Eikun pikakävelyä takaisin kotiin, auton avaimet käteen ja auto alle. Motarilla oli mahdollisuus myös miettiä bensan riittävyyttä perille saakka, kun ajoin uusissa liikennejärjestelyissä bensiksen liittymän ohi! Riitti kuitenkin ja ehdin perille. En ehkä niin levänneenä ja rauhoittuneena kuin olin kuvitellut, mutta kuitenkin.

Kolmen raati seurasi ajolähtötarkastukseni ja pääsin köröttelemään tallista pellolle. Siellä sitten kiinnitin pitkän peräkärryn traktoriin ja ajoin läpi kartioista tehdyn tiukan siksak-ajoradan. Kaikki hyvin so far! Sitten piti peruuttaa sama siksak. Tuskanhiki pukkasi taas pipon alle ja aikaa kului, mutta tein sen!!! Peruutin kärryn kuvitteelliseen talliin ja irrotin sen traktorista. Sitten kaasuttelin oikealle tallille ja vietin kiduttavan tunnin odotellen seuraavan ajajan ajon päättymistä ja opettajien arvosanakeskustelujen ja -päätösten tulosta. Kieltämättä hermostus oli melkoinen, kun takana oli yksi repuutus eikä nytkään ollut ihan kymppisuoritusolo!


Voi sitä huojennuksen ja onnen määrää, jonka arvosana H2 eli hyvä aikaansai tässä emännässä! Arvosanalla ei sinänsä ollut väliä, pääasia oli läpäisy. Mutta kun sen vielä teki hyvällä arvosanalla, niin jösses! Arvosanasta huolimatta en tosin vieläkään väitä siksak-peruuttelun olevan mulle ihan helppo rasti. Tuskin koskaan tulee olemaan, ja toisaalta saattaa myös olla ettei sitä koskaan enää tarvitse osatakaan. Mutta nyt se on tehty, ou jee!!! Tänään on synttärit, joulu ja valmistujaiset kaikki samaan syssyyn. 

Karonkka vaan pystyyn!

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Sineraaria

Mun uusi lemppari. Piti saada kotiin tuoretta ja kukkivaa. Aamupäivän sidoin tulppaanikimppuja spiraaleiksi koululla, illalla kärräsin korisjunnut treeneihin ja ryhdyin tappamaan odottavan aikaa. Kävelin treenipaikan viereiseen Arabian ostoskeskukseen ja pongasin sieltä Puketti-puodin. Hetken harkitsin aina niin ihania helmililjoja, mutta sitten huomasin tämän kaunokaisen!


Kuin olisi saanut päivänkakkarapilven eteiseen! Kukka solahti somasti Rosalta saatuun ihanaan ruukkuun, ja löysi paikkansa eteislipastolta. Heti ensimmäisenä osumassa meille saapujan silmiin, kukaties myös viimeisiin vilkaisuihin meiltä lähdettäessä.


Kyllä mä niitä tulppaanejakin Arabiasta kotiin kannoin. 
Kotona kukkii <3


tiistai 11. maaliskuuta 2014

Mustikkaista


Olenkohan mä muistanut täällä lainkaan hehkuttaa ihanaa smoothie-apparaattiani? Tilasin Markantalosta Kenwoodin kivan hurisuttimen, jonka supertilavassa 1,5 litran kannussa vääntää herkkujuoman isommallekin porukalle ja vielä santsilasien kera. 

Onneksi tartuin myös tuolloin maksuttomaan kotiinkuljetuspalvelutarjoukseen, sillä vasta laatikon kynnykselle saadessani tajusin että suuri todella pakataan suureen! Loodan kokoluokasta kertokoon se että vehkeen sieltä nostettuani kuopus halusi laatikon Titanicseen. Hyvin mahtui kippari purteensa.

Riittävän suuren kannun lisäksi tässä on tuo kuvassa näkyvä punainen ihana hananuppi, josta lasketella juomaa. Juomanlaskuvuoroista on tullut ajoittain kinaa, niin kivaa puuhaa tämä on. Hanan alle mahtuu suuri lasi, kuvassa jopa jalallinen. 

Nopeussäätö toimii kahdella tempolla painonapeista. On tää niin veikeä! Lisännyt entisestään pirtelöpyöräytyksiä. Kummasti ovat muksujen kaveritkin tykästyneet eksoottisempiin makuihin, kuten nokkoseen vaihtoehtona ikuiselle kaakaolitkinnälle. 

Ainut haittapuoli on kova ääni. Naapuritkin tietävät että meillä pirtelöidään. Shit happens, elämästä kuuluu kuulua ääntä, jotta tietää elävänsä. Tiedämmehän mekin heistä välillä vähän liikaa ihan vaan äänien perusteella...



Ompelupäivän lomassa pyöräyttelen smoothielounaita itselleni. Tällä kertaa inspiroiduin vaihteeksi mustikasta. Kannuun banaani, pieni rasiallinen mustikoita, maca-jauhetta, maustamatonta jugurttia ja loraus maitoa. Sur-rur ja nam-nam.

Herkullinen vaihtelu vihersmoothielle, jonka yleensä teen banaanista, omenasta, kuivatusta lehtikaalista ja nokkosesta, appelsiinimehusta ja vedestä. Herkkua tosin sekin, vaikkei toi kaali sinänsä siihen uskoon valaisikaan...

 Herkkua päivää, ystävät!


maanantai 10. maaliskuuta 2014

Rinsessa Ruususen tyyny

Seminoleja harjoitellessa tuli tehtyä myös punavalkoista nauhaa ruusuista ja ruuduista, ja purettua nauha lopputulokseen  tyytymättömänä. Äsken kaivoin palat esiiin, ja joko parin suuremman työn jatkoa lykätäkseni tai sopivan kevyen välityön tarpeessa hurautin palat takaisin yhteen, nyt vain ihan eri järjestykseen kuin viimeksi. Työn reunoille ompelin vielä muorin puhkinukutun kapiolakanan ruusuisia reunapitsejä.



Tikkasin työn tiiviisti vanuun ja aluskankaaseen kiinni. Takapuolelle ompelin lisää lakanaa pitsillä ja ilman pitsiä. 


Väliin pujotin möyheän 50*50-senttisen untuvatyynyn. Koko ajan ommellessa mielessä oli ystävän punavalkoinen kukkasohva. 


Tyyny päätyikin hyvillä mielin tästä tuolista kuvan oton jälkeen kaappiin, ja kait edelleen sille kukkasoffalle, jahka seuraavan kerran taas suuntaamme heidän herkullisten ruokapatojen äärelle.


Kaapissa seisottamisen arvoista.


lauantai 8. maaliskuuta 2014

Lellimys herkkumus

Naapurin neidit eli kummityttö, veljentyttö, oma tyttö ja tämän kummitäti leipoivat illalla. Saattaa kuulostaa ruuhkalta kyökissä, mutta oikeasti siellä hääri yksi nuori nainen ja yksi pieni tyttö. Neiti oli kummitädillä yökylässä kulman takana kotoa. Käyttivät kummin ihanat pikkukoirat yöpisulla, ja toivat samalla meille lämpimäisiä. Brownie chocolate chip -keksit maistuvat kyllä yöllä yhdeltätoistakin, kun ne uunituoreina kotikynnykselle kannetaan :) Nam nam! 

Voisin niin tottua näihin öisiin lämpimäiskuljetuksiin! Viimeksi kummityttö toi alaovelle puoliltaöin uunituoreet aamiaissämpylät, nyt eteiseen suussasulavia keksejä. Maailman paras kummityttö <3. Herkuttelu niillä jatkui myös muutamia tunteja myöhemmin siipan keittelemän aamukaffin kanssa.



Siippa loihti lounaankin. Salanovapedillä avocadoa, melonia, kylmäsavulohta, granaattiomenaa ja pensasmustikoita. Salaatin lisukkeena lihapullia (no, ne mä olin paistanut aiemmin) ja brietä patongin päällä. Herkut sai huuhtoa alas lasillisella valkoviiniä. Maittoi, voin kertoa!


Jälkkäriksi leppoisa päiväkävely kokin kanssa tuulisessa Kaivarissa nassut vasten kirkkasti paistelevaa ja ihanasti lämmittävää aurinkoa. Kevään aurinkolasikorkkaus suoritettu samalla! Näköaistia helli nämä kauniit luonnonmosaikit.


Ihanaa että on Naistenpäivä.
Ihanaa kun saa olla herkuilla syötettävänä 
ja paisteessa ulkoilutettavana.
Ihanaa olla rakkaiden ympäröimänä.
Ihanaa päivää itse kullekin!

Ja juu, kyllä meillä luetaan Harry Potteria :)



perjantai 7. maaliskuuta 2014

Talvipesässä

Karhut alkavat jo tämän ihanan kevätauringon ja lämmön myötä kömpiä pois talvipesistään. Mä olen aikeissa pysytellä siellä vielä jonkin aikaa! Puolihuolissani vilkuilen sääennusteita, ja katselen kuinka pitkään saan vielä nauttia yöpakkasista. Kun pakkaset hellittävät, luovutan minäkin ja vaihdan pesäni keväisempään versioon. En ihan vielä.

Joulupukki toi muutama vuosi sitten toivelahjana flanellilakanoita. Eihän niitä nyt keskuslämmitetyssä kerrostalossa sinänsä tarvitse, mutta kun kovasti halusin. Niin ihanaa käpertyä iltaisin puolihorroksessa pehmeään pesään, havahtua yöllä ja tuntea pehmeä flanelli poskea vasten ja herätä aamulla venyttelemään pöyheässä pesässä.


Onneksi muutama päivä sitten tuli minimaalinen takatalvi, satoi jopa ohut kerros lunta ja pakkanen peittää vielä katot ja autot öisin kuuraan. Mun talvipesäily voi toistaiseksi vielä jatkua.

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Vihkisormus leipäkorissa

Ajoittain kuulee tarinoita kuinka ihmiset löytävät kihlasormuksia shamppanjalaseista tai jälkiruokiin leivottuna. Edesvastuuntonta sanon minä, kauhea tukehtumisvaara moisessa! Mua kosittiin polvillaan meren ääressä (tosin merta ei näkynyt, koska iso laiva peitti näkyvyyden) sormusrasia kauniisti sulhon kädessä. Perinteisyydessään paljon terveellisempi ja muutenkin mukavampi tapa kuin kaivella suusta metallia, nuolla se puhtaaksi taikinasta tai moussesta ja sitten sylkistä sormusta sovitella sormeen haltioituneena...

No, kihlasormuspurkauksesta asiaan eli vihkisormuksiin! Jota en omakohtaisesti otsikosta huolimatta säilytä leipäkorissa, vaan nimettömässä. Leipäkori vaan sai juuri uuden liinan Double wedding ring -tekniikalla toteutettuna.


Kun nyt kerran olin kaavaompeluun ryhtynyt rupeamaan, niin sillä mennä huristeltiin edelleenkin! Tilkkuope oli kaivanut meille netistä kaavat, jotka nopsaan saksin ja lähdin kankaiden leikkuun päälle työtä kasaan pärryyttämään pikaisesti ennen kuin alkaisi liikaa hirvittää. Kieli keskellä suuta ja ajatus kirkkaana palasia saikin leikellä, jotta kaikki varmasti tuli oikein päin ja oikeassa määrässä. Ei onnannut pelkällä yhdellä yrittämisellä :)


Käytin työhön ylläri pylläri siipan paidanjämiä, jotka olivat jämäjämiä Vallesmanni-peitosta. Lisäksi silppusin yhden Helmi-isoäidin jäämistöstä pelastamani käyttämättömän kangasnenäliinan keskustähdeksi ja sivukaitaleiksi, joita meloneiksi kutsutaan. Mulle ei aukea syy tuohon nimeen. Tajuaako tai tietääkö joku muu?


Taustakankaaksi valitsin pitkään säästämäni  aarteen. Ostin tämän ohuen puuvillakankaan aikoinaan kait ajatuksella mahdollisesta keittiönverhosta, mutta eihän mulla ole koskaan keittiössä verhoja, joten nyt pieni pala sitä päätyi leipäkoriin. Loistava valinta muuten, koska säilytän koria korkealla jääkaapin päällä, joten tämä kuvio näkyy hauskasti koripunosten lomasta kun tyhjää koria katselee sammakkoperspektiivistä.


Tikkasin työn suoraan taustakankaaseen kaaria pitkin. Taas jotkin pienet koristetikkauksetkin houkuttelivat keskustaan ja meloneihin, mutta koska nenäliinakangas itsessään oli niin pienikuvioista, jätin tikkaukset tekemättä, silitin liinan ja nakkasin koriin. Siellä se nyt odottelee jotain herkullista täytettä, vaikka croissanteja aamiaispöytään.

Liinaa oli hauska tehdä, ei ollenkaan niin paha rasti kuin alkuun kuvittelin, mutta aika paljon lisäinspiraatiota vaatii jotta lähtisin kokonaista peittoa tällä tekniikalla askartelemaan. Mutta toiselle liinalle olisi kyllä aina käyttöä...




sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Juopon polkua



Nyt on koettu sitten tämäkin, kaarevien muotojen ompelu! Itse oppia pyysin ja hyvää sellaista taas tilkkuopelta sain. Hieman nieleskelin kun kuulin että palat leikataan kaavojen avulla, mutta kun tästä tylsyydestä selvisin, niin hommahan olikin vain ja ainoastaan hauskaa. 

Kaavaleikkuukin oli oikeastaan ihan jees, koska kokeilin siinä ensi kertaa lihakaupan paperia! Siis käärepaperia, joka silitetään kiinni kankaaseen ja sitten leikataan kangas paperin reunoja myöten. Ja taas silitetään paperi seuraavaan kankaaseen jne, jne. Myös kopiopapeririisien kääreet käyvät tähän puuhaan mainiosti vaikkapa sitten kasvisvaihtoehtona... 


Syntyi suht' helposti hauskan näyttävää kiemuraa, juopon polkua eli Drunkard´s path-kuviota. Ompelin työn vanhan kesämekon ja lakanan jämistä. Tikkasin työn vanuun ja vuorikankaaseen (samaa lakanakangasta) koneella valkoisella tikkilangalla valkoiselle pohjalle paininjalan etäisyydelle tummasta kankaasta kuvioiden reunoja myötäillen. Harkitsin valkoiseen osaan jotain koristeommeltikkausta, kaivoin oikein koneen manuaalinkin esille ja perehdyin asiaan, mutta sitten päätin jättää sen vaan hauskasti vanun kohottamana pullolleen.


Muutama päivä sitten sain rakkaan koneen korjaamolta kotiin, ja työ saattoi jatkua. Musta-keltainen ruusukangas tuli nyt reunakaistaleen myötä käytetyksi loppuun, ja koska halusin reunuksen olevan samaa kuosia, en ommellut enää erillistä vinonauhaa työhön (ja ommellut helahoitoa käsin kiinni taakse...), vaan valitsin oikotien onneen. Taustaksi ompelin myös samaa valkoista äidin vanhaa kapiolakanaa, mutta nyt reunapitsillä. Ruusuja edessä, ruusuja takana.


Etu- ja takakappaleen ompelin yhteen käsin tikkaamalla vajaan sentin päästä ulkoreunoista ja sain näin helpon, mutta asiansa täysin ajavan päärmeen (onko se oikea nimi tyynyn reunukselle, vai mikä on?) työhön. Josta siis jälleen kerran syntyi tyyny! Hetken jo huolissani luulin että tämän joutuu myös tuoreeltaan tunkemaan kaappiin sopivaa lahjansaajaa odottelemaan, kunnes tajusin että hiphurraa, sohvallehan mahtuu useampikin tyyny! Päivä pelastettu!



Ihan harmonian nimissä kaivoin sille kaveriksi lado ja leikkaa -tekniikalla aikoja sitten tekemäni, ja pyykeissä ihanan ryppyiseksi muuttuneen Palsta-nimisen työn. Palstaa tehdessä oli mielessä siirtolapuutarhat. Siivittäköön se mua nyt kevään parvekeviljelysuunnitelmiin...




...jotka ovat toistaiseksi melko jäissä, höh ja pöh...