maanantai 27. huhtikuuta 2015

Modernimpi makkarapata

Piti tekemäni pastasalaatti. Salaatti vaan oli päässyt hieman vanhenemaan jääkaapissa kulhoon pääsyä odotellessaan, joten kun siitä oli nyhtänyt rusehtavat osat pois, ei vihreää kulhossa niin järin paljon kummoisesti ollutkaan. Päätin sitten täyttää kulhoa ja perheen vatsoja runsaammalla pastamäärällä. 

Olin ostanut uudenlaisia tuorepastoja pari pakettia niiden siron ulkonäön perusteella, ajatuksena että näyttävät kivoilta juuri salaatissa. En tullut vilkaisseeksi pakettien taakse. Pakkaukset avattuani levisi keittiöön niin outo haju, että muksutkin havahtuivat kyselemään josko jotain kyökissä on jo pilaantumaan päin..?

Kippasin pastat kattilaan kiehumaan, ja tavasimme pakettien pohjasta mitä olinkaan kanniskellut kaupasta kotiin. Hämmästys oli melkoinen, kun vannoutunut makkaraninhoaja tajusi ostaneensa makkara- ja kinkkutäytteisiä pastoja! Härregyyd...

No, pesue oli edelleen nälissään ja ateria-ainekset levällään pitkin kyökkiä, joten eikun improvisoimaan. Salaattikulhoon lensi myös jämäpurkillinen oliiveja, tuhti siivu fetaa, rucolan loput ja kattilallinen makkarapastaa.


Nostin kulhon pöytään ja kehoitin lapsukaisia nauttimaan äiteen tekemästä makkarapadasta. Ensimmäisestä ja viimeisestä. Hyvällä haulla söivät, kehuivatkin. Minäkin sain vatsani täyteen, kiitos herkullisen ja vahvan salaattikastikkeen.


 

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen makkarapata! Olisit jättänyt ne paketin tekstit lukematta, ties miten hyvälle olisi maistunut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tieto lisäsi taas vaan tuskaa...stumista ;)

      Poista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)