tiistai 29. maaliskuuta 2016

Mangoa ja marenkia masun täydeltä

Pyhien alla törmäsin Yhteishyvän nettilehdessä mango-marenkitorttuohjeeseen. Olin arponut pääsiäislounaan päätöstä keväisen juustokakun tai mämmisen jälkkäriherkun kanssa, mutta ohjeen nähdessäni päätin tämän tortun olevan sille seurueelle juuri se passelein päätös voffeliblineille ja grillikautta käynnistelevälle lampaalle!

Koska mango ja myös marenki ovat meidän pesueen suuria herkkuja, en pidä reseptiä mitenkään erityisen pääsiäissidonnaisena, vaan oletan että tätä tulee tehtyä toistekin (koska koko leivonnainen mennä humpsahti saman tien...), ja jaanpa nyt reseptin teillekin kukaties testattavaksenne.


Kaupasta kannattaa kotiin kantaa n. 10 hengen torttuun seuraavia aineksia, ellei niitä jo komeroista löydykin:

 1pakastemurotaikina 

1 - 2 kypsää mangoa
  400 g säilykemangoa
  1 dl sitruunamehua
  sitruunan raastettu kuori
 2 rkl maissitärkkelystä
  0,5 dl sokeria
  keltuaista
  50 g voita

ja marenkipäällyseen varata
 
 valkuaista
  6 rkl sokeria

Koska mangon kuoriminen on mielestäni melkoisen työlästä tai sotkuista puuhaa, otin oikotien onneen, ja korvasin niin tuoreet hedelmät kuin säilykemangot mangokuutiopakasteilla. Ensimmäisen kerran eläissäni ostin pakastettuja hedelmiä!! Tuote jolle vielä tovi sitten naureskelin aivan kuten aikoinaan pakastemurotaikinalle tai vaikkapa sähköpostille.

Kaulin sulaneen taikinan leivinpaperin päällä irtopohjavuoan pohjan ja reunat peittäväksi pyöreäksi levyksi, ja taputtelin vuokaan paikoilleen paperin päälle. Ohjeen mukaisesti peitin taikinareunukset kaksinkertaisella foliokauluksella, ettei reuna valuisi paistamisen aikana. No, kyllä se silti vähän valui, mutta oikeastaan juuri sopivasti. Kypsensin pohjaa 200-asteisessa uunissa 15 minuuttia. Poistin folion ja aloin soveltaa ohjetta oman pään mukaisesti, koska nettikommentit kertoivat pienistä katastrofeista valuvan täytteen kanssa...
 
Pohjan kypsyessä  soseutin yön yli jääkapissa kulhossa sulaneen mangon sauvasekoittimella kattilassa. Lisäsin joukkoon sitruunamehun ja kuoriraasteen, maissitärkkelyksen korvasin perunajauhoilla joita ripottelin ainakin ruokalusikallisen kiehuvaan seokseen samalla keitosta hämmentäen, lopuksi nakkasin mukaan vielä sokerin (vähän enemmänkin olisi voinut sokeroida pakastemangoja...) ja keltuaiset. Kuumensin seosta hitaasti kiehuvaksi ja haudutin hiljalleen koko ajan sekoitellen, kunnes se sakeni kiisseliksi. Siirsin pois liedeltä ja lisäsin voin. Sekoitin ja kaadoin täytteen vuokaan pohjan päälle. Jatkoin kypsennystä vielä 10 minuuttia, jolloin keltuaiset ehtivät perunajauhon lisäksi kiinteyttää kiisseliä täytteeksi.

Tällä välin vatkasin valkuaiset vaahdoksi ja lisäsin sokerin vaahtoon vähitellen samalla vatkaten. Pursotin marengin täytteen pinnalle. Paistoin 200-asteisessa uunissa vieressä haukkana vahtien kunnes marenki ruskistui kevyesti. Vahtimisesta huolimatta hilkulla oli kyllä ylipaistaa se liiankin tummaksi.

Jäähdytin tortun keväisen koleahkolla parvekkeella, en jääkaapissa jottei marenki lässähtänyt veteläksi. Tarjoilin, nautin, vastaanotin kehut ja tiskasin. Seuraavan tortun teen tätä nyt herkuteltua vielä makeammaksi ja ehkä aavistuksen löysemmäksi. Siinähän sitä onkin plääniä tulevaan ;) Juuri tuota pidemmälle ei jaksa nyt asioita pohtia.

 

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Mielelläni

Rubikinkuutioita pyörittelevä lapsukainen askarteli aamupalaksi omaa sovellustamme Eggs Benedicteistä.
"Mami, sun on sitten ihan pakko syödä toi keskimmäinen pala!"


Mielelläni, kultaseni, mielelläni <3

 

perjantai 25. maaliskuuta 2016

Pää, pää, pääsiäistä!



Pääsiäisen onnenhiput:
puput, munat, ruohot, tiput.
Tulppaanin väri ja auringon valo,
 keväinen ajatus jalo.

Niillä mennään nämä pyhät.
Herkullista ja leppoisaa Pääsiäistä!


torstai 24. maaliskuuta 2016

Sitä itseään: munaisaa!

Munaisaa pääsiäiseen laskeutumista teille itse kullekin!
Meillä neiti pääsi koristeiden kanssa aivan valloilleen,
ja munia löytyy nyt kotoa sieltä sun täältä.





Kuvista puuttuvat vielä kovin monet munat. Parit niistä roikkuvat ulko-ovessa (hihihii...) toivottamassa rapussaliikkujille ja pääsiäiskylään saapujille munaisaa eloa, äidin (peltinen) Fabergé-aarre tönöttää työpödällä, kaupasta kotiin ovat kantamatta vielä ne munat jotka vatkataan ylen kovin herkullisen oloiseen mango-marenkikakkuun ja vohveliblinitaikinaan, paistetaan pääsiäisaamuna Eggs Benedict -herkkuleipien sisällä sydämenmallisiksi ja nekin jotka maalataan isovanhempien kanssa taideteoksiksi.

Piilossa ovat vielä myös ne suklaiset munat, jotka tipu käy kilteille lapsille yöllä munimassa. Tipun käyntiä on meillä ääneenkin pohdittu ja kovasti toivottu jo toista viikkoa <3

Käyhän tipu varmasti teilläkin??
 
 


keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Aukko


Välillä kaupunkikuva muuttuu hyvinkin radikaalisti kovinkin nopsalla aikataululla. Näin on käynyt nyt Kasarmitorilla, jonka laidalta on purettu kosteusvaurioitunut toimistotalo paikalle nousevan uljaan hotellin tieltä.


Näky tuo mieleen hammasrivistöstä irronneen maitohampaan kolon. Vaikkakin kokonaisen talon purkaminen talojen välistä tuntuu paljon eksoottisemmalta kuin maitohampaiden putoilu lasten suusta ;)


Liikuin kulmilla myös päivänä jolloin työ oli vasta käynnistynyt. Tunnelma oli pysäyttävä. Talonrauniot kuin pommituksen jäljiltä rauhanaikana! Pisti ajattelemaan virroittain Eurooppaan vyöryviä pakolaisia, joille tällaiset näyt ovat olleet arkipäivää pitkään. Liian pitkään. Pistää myös miettimään eloa jossa ihmiset suunnitelmallisesti tuhoavat toinen toisiaan. Pitääkö meidän tottua terrorismiin tai voiko siihen jopa turtua???



Mieliala tätä katsellessa kulki käs'kynkkää pilvisen harmaan taivaankannen kanssa. Tämä runnottu ja ihmisten toinen toisilleen aiheuttamasta julmuudesta muistuttava maisema on näky jota en kulmilleni kaipaisi. Sydämessäkin tuntuu olevan taas uusi aukko eilisten uutisten jälkeen.

NIMBY...

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Arkkitehtien kesähuvilat

 
 
Viime viikolla luin Hesarista mielenkiintoisen artikkelin Jari Jetsosen valokuvanäyttelystä liittyen arkkitehtien kesähuviloihin. Päätin oitis käydä katsomassa näyttelyn jossain vaiheessa. Juttuhan on niin että elän sellaista todellisuutta, jossa näyttelyt ovat melkoisen pitkäaikaisia, joten en oikein tainnut sisäistää tuota näyttelyn 2,5 viikon aikajännettä...
 
No, eilen palailin kevätauringosta nautiskellen jumpasta saunanpunaisin poskin, tuulihousuissa ja pipo korvilla. Olin jo astunut kotiin vievälle suojatielle, kun selvästikin jonkun itseäni korkeamman tahon saattelemana pyörähdinkin ympäri ja saapastelin suoraan suojatieltä gallerian avoimesta ovesta sisään.
 
Hieman ihmettelin sisällä vallitsevaa juhlavaa tunnelmaa, mutta päiväät nyökättyäni kahistelin reppu selässä ihastelemaan näyttelyn valokuvat. Mietin kuinka paljon innostavampaa ja kaltaiselleni suuria ihmismassoja karttelevalle onkaan inspiroitua hauskoista mökki-ideoista ja -tunnelmista pienessä galleriassa seesteistä musiikkia ja kanssakävijöiden keskustelunpätkiä kuunnellen kuin Messukeskuksen tungoksessa kovaäänisten kuulutusten saattelemana näytösständeille ryysiessä.
 
Vasta kotiin päästyäni ja hikiset jumppakamat repusta purettuani tajusin että olin tutustunut näyttelyyn sen viimeisenä aukiolopäivänä. Hallelujah! Kyllä olisi risonut tällä viikolla tempoa turhaan gallerian ovea! Kokemus oli kieltämättä yksi viikonlopun helmistä, ja suorastaan harmittaa etten pääse siihen tutustumista teille enää suosittelemaan.
 
Tulevaa mökkikautta odotan taas entistä suuremmalla innolla, ja talven aikana muhineet suunnitelmat suorastaan halajavat päästä toteutukseen mitä pikimmiten. Mutta sellaistahan se taitaa olla kaikkien mökkihöperöiden elo, eikös vaan?
 
 

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Kivikkopuutarha

Naapuri oli päättänyt kompostoida parvekkeella talven aikana ruskistuneen sypressinsä, ja samalla luopunut myös sen isosta saviruukusta. Äkkiä korjasin tyylikkään mustan terrakotan jätehuoneesta talteen omalle parvekkeelle. Mullahan on aina ja jatkuvasti tarve isoille ruukuille, mutta niiden hankintaa on viime aikoina hieman hankaloittanut kotiinkuljetus fillarin tarakalla. Tai pelkkä ajatuskin moisesta...

Puuskuttaen sain siirrettyä tyhjän ruukun uuteen osoitteeseen ja nakkasin toistaiseksi täytteeksi pesuvadillisen kiviä. Nythän mulla sitten onkin kivikkopuutarha betoniparvekkeella...


Kuten kuvasta näkyy, olen istuttanut sinne sydämen. Kasvattelen siis ehkä rakkautta, lempeyttä ainakin toivottavasti? Tai sitten mulla on vain vadillinen reissujen rannoilta kerättyjä harmaita kiviä vanhassa peltivadissa. Ei paha vaihtoehto sekään.

 

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Hoh-hoijaa...

Tästä neiti ei pidä! Täytyy miettiä tarkasti miten asian hänelle kerronkaan. Mökkinaapuri Tuuli lähetti kuvia tiluksilta kaupungin metsureiden käytyä harventamassa pusikoituneita nurkkia ja pieliä, kertoi parin paksun rungonkin olevan nurin. Kuvia kännystä tihrustaessa vastailin iloiset kiitokset ja riemuitsin siitä kuinka valoisuus pihapiirissä lisääntyy.


Vasta hetken päästä alkoi tietoisuus raahautua mukana ilossa ja piti sännätä katsomaan kuvat uudemman kerran isommalta näytöltä. Ja juu, niinhän siinä oli käynyt että ne pari paksua runkoa olivat juuri ne pari paksua runkoa!!! Neidin vuosien odotuksen täyttymys: riippukeinunsa kannatinkoivut. Argh...


Siellä ne vasta viime kesänä paikoilleen sidotut ja talven yli puihin jätetyt siniset kannatinköydet pilkottavat! Hetkeksi pelkäsin metsureiden tulkinneen köydet kaatomerkeiksi, itseaiheutetun katastrofin ainekset siis ilmassa, mutta ylempi kuva vahvistaa puiden olleen vaurioituneita ja heidän toimineen ammattitaidon, ei sinisen köyden ohjaamina.

Ihan keveitä uutisia ei olekaan tällä viikolla kotirintamalla lapsukaisille jaossa.
 
 

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Black Monday

Takana pari yöllistä torkahdusta, havahtelu mitä oudoimpiin oivalluksiin ja päässä sierettyneet pandan silmät. Päivän ohjelmassa selviytyminen aivot turvoksissa kaurapuuron keitosta itse itselleni, neuvonpito rakennusmiesten kanssa takuukorjausten laajuudesta + laadusta ja aikataulusta, työpäivä normisäätöineen ja jo huomiseenkin sellaiseen valmistautuminen, lapsen hammaslääkäri, spinning saunoineen, kirjastokäynti, kotiin palailevien mussukoiden vastaanotto suurine kuulumisten vaihtoineen, kouluasioiden patistelua, ruoanlaittoa, ruokakaappien täydennystä, nukkumaanpeittelyjä ja iltarukouksia.
 
 
Tämän päivän päätteeksi uskon olevani piispa Askolan eilisessä Hesarissa mainitsema pystyyn kuollut ihminen. Hän käytti termiä ihan muussa yhteydessä, minä tässä taasen aivan toisessa. Pystyyn kuollut. Vaikka sitten istuisin tai jopa makaisin.
 
 

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Suuria odotuksia ja yhtä tuskaa

Note to myself:
peittojen sijaan patalappuja!!


On se kumma kuinka aina isompaa peittoa tikatessaan vannoo tämän olevan se viimeinen peitto, ja lupailee pyhästi itselleen keskittyvänsä jatkossa vain ja ainoastaan mukavasti paininjalan alla pyöriviin pieniin töihin.

Ja juuri niin sitten tekeekin. Hetken. Sen lyhyen hetken jolloin muistaa oman manailevan lupauksensa ihan itselleen. Kunnes löytää jonkun ihanan mallin tai kankaan, josta on vain yksinkertaisesti pakko saada peitto. Ja löytää itsensä vanhasta tutusta jamasta; hiki niskassa ja kait kainalossakin kääntelemässä ja vääntelemässä suurta kangas- ja vanumassaa pienen koneen pienessä tilassa.

Silti intoa ja suuria odotuksia on ilmassa työn valmistumisen suhteen. Silloinkin kun väsyneenä alkaa ommella ryntäntynttää ja aloittaa taas vanhojen, rikottujen lupausten uudelleenmanailun.

Silloin olisi hyvä pitää kaffepaussi...


perjantai 11. maaliskuuta 2016

Mielenilmaus

Traktorimarssipäivä. Onnekseni istuin aamun Kampissa, josta traktorittomana liikennöin jalan assan kautta Senaatintorille, ja siitä vielä kulman taa työpöydän ääreen. Onnekseni liikenne oli niin tukossa traktoreista, ettei tarvinnut harkitakaan ratikkaan hyppäämistä, vaan kevätauringosta ja upeasta paraatista nauttien sain kävellä traktorien rinnalla niiden määränpäähän torille.






Mieluiten olisin itsekin sinne körötellyt ja jäänyt ajamaan kotimaisen ruoantuotannon säilymisen asiaa. Että voikin ihminen kaivata traktorin rattiin pääsyä!!! Asia joka aavistuksen hämmentää itseänikin, onhan tuo taito niin uusi ja harvinaista herkkua oleva ilo.

Maan tasolta ottamistani kuvista ei näy se kuinka tori ja sen vierustat ovat täpösen täynnä toisiinsa kiinni ajettuja traktoreita. Somessa on saanut seurata iltapimeitä ja aamuöisiä startteja satojenkin kilometrien päästä. Tämä jos mikä on vaikuttavaa ja koskettavaa!

Kyyneleet nousivat silmäkulmaan Mannerheimintien aamuisessa ruuhkassa, kun katselin teinitytön ohiajoa. Kopissa istui hänen vieressä nuorimies neuvomassa ilmeisen jännittävää vaihteiden käyttöä liikennevaloissa, liekö neuvoja isoveli tai sulho. Takana körötteli vanhaherra, vaari kukaties, omalla aivan identtisellä menopelillään. Kummatkin vastapestyt ja puunatut. Arvatenkin olivat matkaan startanneet samasta traktorihallista useamman sukupolven yhteiseltä kotitilalta. Liikutti ja morkkistutti. Jälleen kerran lupasin itselleni suosia suomalaista ruokaa.

Muutenkin kuin eilen hankituista siemenistä itse kasvatettua.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Pistoja lusikoiden

Kauhaa ja kapustaa on tullut heiluteltua männä viikonloppuna kyökissä, mutta lusikankin otin viikolla kauniisti käteen tilkkuopen innostamana, ja ryhdyin ompeluspuuhiin. Tarkemmin sanoen harsimispuuhiin. Laiskan lanka ja tikki olivat pitkiä kun aloin 10 minuutin blokeista kasaamaani peittoa harsia vanuun ja kukalliseen taustakankaaseen. Siis minä, joka usein vannon tässä hommassa hakaneulojen nimeen!! Tai kiikutan työn Töölön tilkkupajaan Soilen työstettäväksi. Tällä kertaa kuitenkin vaihteeksi näin.


Lusikka pyöri hommassa mukana painamassa reunallaan kangaskerroksia alas lyttyyn, ja näin helpottamassa neulan työntöä sormustinta käytellen kerrosten läpi taas esille. Aiemmin olen tämän homman tehnyt kovin kaarevilla räätälinneuloilla, mutta koskaan ne eivät ole käteeni oikein istuneet. Ehkä kosken ole räätäli..? Lusikkaa sen sijaan olen harjoitellut pitämään kädessäni jo vuosikymmeniä, ja silläpä se niin luontevalta tuntuikin. Jopa oikealla kädellä pidellen, joka tälle vasurille on sangen vaativa poikkeustilanne.


Työn aluksi tuhahtelin open hyville neuvolle harsia 15 senttimetrin välein pitkittäin ja poikittain ja vielä kultaisia leikkauksiakin kulmista kulmiin tehden. Mutta kuulkaas niin kävikin että meditatiivinen harsintakokemus vei mut aivan mennessään, ja käytin muutaman tunnin elämästäni johonkin sellaiseen jota jo tehdessä tiesin kohta poispurkavani. Loppumetreillä lähinnä harmitti se etten käyttänyt värillistä tikkauslankaa ja tehnyt vähän pienemmällä tikillä hommaa, jolloin poispurkaminen olisikin ollut turhaa puuhaa kauniin tikkipinnan ilmaantuessa peittoon. Eihän tämä olisi edes ensimmäinen käsintikkaamani peitto ollut, Vallesmanni kun on jo tullut tikattua!
 
Sen nähtyään ystäväni muuten ilmoitti aikoinaan tikkaavansa myös oman peittonsa käsin. Peiton päällinen on ollut jo hetken valmiina odottamassa tikkausta, jota kahden hengen talkoilla alamme loppuviikosta toteuttaa, jee jee! Tällä menolla musta kyllä kuulkaa alkaa kuoriutua esiin vielä innokas  käsinompelija! Uskokooon ken tahtoo. Itse en ihan vielä...
 
 
 
 
 

tiistai 8. maaliskuuta 2016

Vattuu ja lanttuu

Uunilämpimät terveiset hyvä äiti -osastolta! Siis paikasta jonne pääsee leipomalla ja laittamalla lapsosilleen ruokaa omin pikku kätösin vaihteluna einesten kaupasta  kotiin roikottamiselle...

Kaappiin oli jäänyt pyörimään vadelmalla höystetty kaurahiutalepaketti, joka ei oikein maistunut meidän pesueen puuroja nautiskeleville naisille. Maistuu puuro kyllä ja vadelmat varsinkin kyllä, hiutaleet ja vatut kilpailijankin sekoittamina, mutta tämä plaatu vaan kun ei, niin ei. Liian suolaista puuroksi minun makuun, liian "jotenkin outoa" neidin makuun...

Niinpä päätin tehdä uuden leipäleipomuksen kovaonnisen kattilaleivän päälle. Pitkään olinkin taas jo himoinnut uunilämmintä leipää, mutta sellaisen nautiskelun kalenteri oli vain lykännyt kovin pitkälle. Mutta viikonloppuna sekin aika vihdoin koitti! Googlasin kauraleivän reseptin ja tartuin vadelmaiseen purnukkaani. Sitten leivoin, kohotin, odotin ja vaivuin välillä epäuskoonkin. Lopuksi herkuttelin elämäni parhaalla vattuleivällä. Myös elämäni ekalla, muttei todellakaan vikalla sellaisella.


Hellapoliisin blogista löytyi resepti helppoon ja ilmeisen suosittuun kauraleipään. Sitä sitten soveltelin itsekseni seuraavanlaiseksi:
 
3 dl vadelmaisia kaurahiutaleita
1 dl tattarijauhoja
(koska halusin tuhota blineistä jääneen kovin vajaan paketin)
3 dl hiivaleipäjauhoja
1 tl suolaa
1 pss kuivahiivaa
3 dl vettä
1 muna (JUU-U, en tosin tiedä miksi...) 
 
voiteluun:
0,5 dl vettä
1 rkl siirappia

Sekoitin illalla kattilassa kaurahiutaleet, jauhot, suolan ja kuivahiivan keskenään. Rikoin joukkoon munan ja lisäsin 42-asteisen veden. Paitsi että oli kyllä kuumempaa ja saattoi vähän polttaa hiivasta tehoja... Sekoitin koko hoidon tasaiseksi ja annoin kohota huoneenlämmössä kannen alla 1/2 tuntia.

Sitten nostin kattilan kansineen jääkaappiin yöpuulle. Aamulla nostin hellan kulmalle sen lämpenemään uunin lämpenemisen ajaksi. Vuorasin pyöreän luottovuokani leivinpaperilla ja kaavin taikinan paperin päälle. Ripottelin pinnalle hieman jauhoja. Paistoin 200-asteisen uunin alatasolla 30 minuuttia. Voitelin kuuman leivän vesi-siirappiseoksella ja paistoin vielä viitisen minuuttia. Annoin leivän jäähtyä hetken rapean kuoren toivossa, nostin sen papereineen vuoasta leikkuulaudalle, leikkelin paloiksi kaffen ropistessa kannuun ja herätellessä viimeisetkin aamu-uniset tuotosten huumaavilla yhteistuoksuilla kömpimään aamiaispöytään.

Leipäherkutteluista innostuneena jatkoin keittiöhengettären hommia lounaankin merkeissä. Pitkään oli ollut ajatuksissa juurespihvien valmistaminen ihan itse, koska kaikki niitä hyvällä halulla vetelemme, mutta niin vaan oli sekin homma jäänyt toteuttamatta. Pyhään saakka. Niin helppoa ja herkullista oli tämäkin, että jatkossa näitä meillä syödään kyllä ihan alvariinsa...
 
 
Googlasin parit juurespihviohjeet ja niitä sitten vapaasti soveltaen sekoittelin oman version asiasta. Raastoin ½ lantun, 4 porkkanaa ja 4 keskikokoista perunaa. Lisäsin pari desiä blineiltä jäänyttä punasipulisilppua sekaan. Maustoin paprikajauheella ja suolatilkalla. Sekoitin 4 munaa ja samoten blineistä jäänyttä ranskankermaa noin 2 dl keskenään ja lisäsin ne raasteeseen. Hömpsäytin perunajauhopurkin tyhjäksi (oisko ollut vajaa desi jauhoja pohjalla?) seokseen ja sekoittelin tasaiseksi massaksi, josta kämmenien välissä litistelin 12 kpl isoja pihvejä, joita paistoin pellillä 225 asteessa 20 minuuttia.

Lopun raastetaikinan, joka oli hyvin liemekäs, käytin sekoittamalla siihen pari pakettia jauhelihaa ja leipoen niistä uunipannullisen isoja juures-lihapullia. Näin näppärästi valmistui ainekset pariinkin isoon ateriaan ja muutamiin tukeviin iltapaloihin, joita urheilevat pojat mättävät melkoisella ruoan kulutuksella. Voitte uskoa että kotona tuoksui taivaallisen hyvältä! Lapsosetkin kilvan kehuivat pihvejä ja pullia <3

Illan tullen keittelin vielä kupposen teetä ja nautiskelin sen kanssa viimeiset palat tuoretta vadelmaleipää. Herkkua se oli edelleen, mutta uunilämpimänä tämä oli aivan superherkkua.

 
Näitä tulee saletisti tehtyä toistekin!

 

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Vohveliblinit

Ravintola Murun tai ehkäpä kokki Henri Alénin vohveliblineistä muodostui sitten se uusi avocadopasta. Aikanaan. Antiaallonharjalla ratsastellen kun olen minäkin tämän herkun nyt viimein testannut, ja niin hyväksi havainnut että liityn ilosanoman jakajien joukkoon.

Perinteiset blinit on multa jäänyt paistelemati, vaikka blinipannuja on nurkissa pyörinyt niin monelle pienelle kuin yhdelle isommalle suunniteltuina. Hyvinä mutta mulle tarpeettomina, koska kumpikaan malli ei vain yksinkertaisesti sopinut yksiin hermosolujeni ja vasenkätisyyteni kanssa (lue: hermohan siinä paloi ensin ja sitten letut kun moisia näpräsi). Tyytyväisenä olemme siis nauttineet vuodesta toiseen anopin ansiokkaasti paistelemia suuria blinikasoja.

Vohveliraudalla toteutetun version nähtyäni kuitenkin koin että pitääpä testata!! Vesi oikein hurahti kielelle pelkästä ajatuksesta. Nurkista löytyy rauta, joka paistaa 2 vohvelia kerrallaan, ja sitä tulee ihan liian harvoin kaapista kaivettua esille meidän kaikkien mielestä ;).

Muksujen kanssa katsoimme sopivan sauman kalenterista ja neidin kuoroesitystä juhlistaen kutsuimme yleisöön saapuvan mumminkin koe-erää maistelemaan. Ja vot, kyllä maistui meille kaikille! Hällekin joka blininsä nauttii vuodesta toiseen vain ja ainoastaan ranskankermalla ja hunajalla...


Tein taikinaa kuopuksen kanssa runsaan satsin laskeskellen riittoa kuudelle hengelle isolla lounasnälällä ja sen mukaisesti seuraavilla mitoilla:


8 dl kermaviiliä
30 g hiivaa
4 tl sokeria
6 dl tattarijauhoja
2 dl vehnäjauhoja
4 kananmunanvalkuaista
4 dl täysmaitoa
80 g margariinisulaa
4 kananmunankeltuaista
2 tl suolaa
 
Lämmitimme kermaviilin kädenlämpöiseksi. Lisäsimme joukkoon hiivan, sokerin ja puolet molemmista jauhoista. Kohotimme noin 40 minuuttia, tarkkaan ottaen ajan joka meni sillä välin kodin kevyeen siivoukseen

Ohjeen mukaan oli tarkoitus seuraavaksi lämmittää maito ja sulattaa rasva samassa kattilassa, mutta kuopus humpsautti kylmän maidon suoraan taikinaan, eikä tuo tuntunut tahtia haittaavan. Lisäsimme maitoiseen taikinajuureen vielä sulan rasvan, kananmunankeltuaiset, suolan ja loput jauhoista. Panimme sen jääkaappiin odottamaan lounasaikaista paistoa.

Paistoa ennen vaahdotin kananmunanvalkuaiset ja lisäsin vaahdon varovasti nostellen taikinaan. Voitelin vohvelirautaa pariin otteeseen paiston lomassa ihanaa lisämakua antavalla seesamiöljyllä ja paistoin blinit kullanruskeiksi. Tarjoilin ne heti suoraan raudalta lautasille nostellen tykötarpeiden kanssa.

Sellaisiksi olimme neidin kanssa kauppareissulla valinneet hyvin perinteisesti ranskankerman, mädin ja punasipulin. Lisäksi graavasin lohifileen, viipaleille sitten jauhoimme kukin makumme mukaisesti pippuria. Suolakurkun, anjoviksen ja hunajan yhdistelmä on taasen hra Palermaan, edesmenneen Palacen keittiömestarin perua. Lisäksi mustaa leväkaviaaria ja sinappisillisilppua löytyi tällä kertaa herkkurepertuaaristamme.

Seuraavat vohvelit paistuivat vaivattomasti aina edellisiä mussuttaessamme. Lounastajia olikin lopulta kuuden sijaan viisi, joten taikinaa jäi yli seuraavaankin herkutteluun parille hengelle tai alkupaloiksi koko pesueelle. Pakastin taikinan odottamaan sitä käyttöä joskus toiste. Oletettavasti hyvinkin pian...

 

lauantai 5. maaliskuuta 2016

Opintopisteet

Ystävä valmistui ja täytti samoihin aikoihin vuosia. Jo vuosia hän on ollut myös suuri Marimekon ystävä. Juhlia vietettiin naisporukalla Linjoilla herkutellen ja mielipuolisesta teatterista nauttien kumpaakin saavutustaan juhlistaen. Lahjaksi hälle annoin tyynynpäälliset, joihin koodasin mukaan tuplajuhlan syyt. Miksi valmistuikaan ja paljonko täytti..?

Tilkkuterapiassa teimme Tilkunviilaajan visiitin ja upeiden peittojensa innoittamina ympyröitä, joita sitten innostuin kokeilemaan heti ensityönä lahjaan... Nämä tyynnynpäälliset ompelin siis ennen omia Kiviäni.

Mun ympyrät ovat tosiaan nykyään jotain ihan muuta kuin pyöreitä ympyröitä, oli sitten kyseessä kattilaleivän valmistus täysin pyöreässä kattilassa, pyörylöiden vapaatikkaus tilkkupintaan joka päättyy möykkyfonttitermin lanseeraukseen tai sitten isomman mukin / pienemmän lasin suun avulla pahville piirretyn ympyrämuotin avulla tehdyt kangasympyrät. Niinpä nämäkin pyörylät ovatkin ympyröiden sijaan opintopisteitä antaen erittäin osuvan nimen näille töille... 


Kuten aiemmin jo kerroinkin, oli oma Marikangasvarasto huvennut vuosien saatossa kovin vähiin, enkä hetken harkinnasta huolimatta raaskinut uhrata pöytäliinoja tilkkuilun alttarille, joten panin tilkkuterapialaisille Facebookissa pyynnön lahjoittaa tai vaihtaa pieniä tilkkuja työhöni. Lahjoituksia sateli niin runsaasti (ml. lahjansaaja, joka ei varmastikaan osannut aavistaa saavansa kankaitaan palautuksena takaisin), että pyörylät olisi pitänyt tehdä nukenastiaston kuppeja hyödyntäen, jotta jokainen printti olisi päässyt tähän työhön mukaan. Keräsin onnittelukorttiin kollaasin lahjoituksista, ja se välitti myös tilkkuilijoiden terveiset entiselle ompelukaverillemme :)


Leikkasin taustakankaat itsevärjätystä ja sen myötä hieman kuviollisesta tummansinisestä kankaasta sekä vaaleamman sinisestä, johon on painettu tummansinisiä pisteitä. Ei siis ympyröitä!! Neliöiden koko on reipas 16*16 cm. Mukinsuun koon sanelema keskusympyrä on halkaisijaltaan 8 cm + saumanvarat n. 1,5 cm.


Seuraavan työn, omat sohvatyynyt tein pienemmistä ympyröistä, joiden kokoon kovasti ihastuin kun pääsin Marlelle muutaman sellaisen talkooapuna käsin ompelemaan. Harkitsin jopa itsekin muutama viikko sitten työstäväni asiaa käsiompeluksena tunkiessani ompelukonetta käsimatkatavaralaukkuun ja pohtiessani etukäteen aavistuksen skeptisenä ompelukoneen tunturiin raijaamisen järkevyyttä. Onneksi kuitenkin raijasin, oli aivan huippua siellä Singerilläkin lasketella!! Ehkäpä sitten kesäiltojen iloina Mörskällä syntyy paljon käsin ommeltuja tilkkuja..?

Ympyrät työstin silittäen, niin että ensimmäiseksi asetin laudalle folioneliön. Huomasin muuten hyvin pian paksun grillausfolion olevan tässä hommassa normia paljon parempi kestävyytensä vuoksi. Sen päälle kangas nurinpäin ja kankaan päälle pahvimuotti. Nyytti suppuun kuin vihannesnyytti kesällä ennen grilliin päätymistä, ja sitten raudalla reunat litteäksi painellen. Hetki jäähtymistä, sen aikana toisen nyytin silitys, tämän jälkeen ensimmäisen nyytin kuoriminen auki ja sitten taas seuraava setti sisään siliteltäväksi.


Tilkunviilaajan vinkkaama oli myös kohdistin ympyröiden asettelussa. Sellaisen askartelin leikkaamalla paperipalan taustatilkun kokoiseksi, puolittamalla sen ja asettamalla ympyrämalli keskelle ja leikkaamalla vastaava kolo paperiin. Näin ei tarvinnut yhtään arpoa osuuko pallero kohdalleen vaiko eikö. Erityisen hyödyllinen tällainen on jos haluaa asetella ympyränsä epäsymmetriseen kohtaan niin että kaikki kankaat ovat kuitenkin juuri samalla kohdalla keskenään.


Opintopisteiden reunat siksakkasin melko tiiviillä ompeleella taustaan kiinni. Aluksi tein hyvinkin tiivistä ompeletta, joka aikaansai sen että tilkut kupruilivat. Kannatti nähdä vaiva hakea sopiva piston tiheys ja vielä kun olisi muistanut ommella jokaisen kohdan niin että siksakki olisi varmasti kulkenut joka kohdassa kummallakin kankaalla, niin pisteet olisivat ehkä muistuttaneet enemmän ympyröitä. Kaikkein kaunein lopputulos olisi varmasti syntynyt pykäpisto-ompeleilla, mutta mun vanha Singer ei sellaisia ompele, enkä myöskään minä käsin vaikka peruskoulun kässätunneilla niitä olenkin uutterasti treenannut.

Ompelin työlle pienet kehykset pistekankaasta. Tikkasin pinnan vanuun ja aluskankaaseen suoralla ompeleella ruutuja ja reunoja noudatellen. Taustan ompelin samaisesta vaaleansinivoittoisesta kankaasta. Tungin 40*40-senttiset tyynyt tylsästi tyhjiöpakkauksissaan lahjapakettiin päällisten kanssa (ajattelin vielä toistaiseksi melko litteiden tyynyjen käsittelyn olevan mukavampaa siirtyessämme ravintolasta teatteriin ja sieltä edelleen sankarin kaikkien lahjojensa kanssa aikoinaan kohden kotiaan) ja riensin juhlimaan ystävää <3

torstai 3. maaliskuuta 2016

Meikkikoppa

Juu, nimi todella johtaa harhaan! Mulla niin ei oo kopallista meikkejä, huh huh ja heh heh! Jotain kuitenkin on, ja niitä olen säilytellyt jo vuosia kaupasta valmiina hankitussa pikkupussukassa. Ominaisuus joka ei niin ollenkaan ole hyväksyttävissä intomielisten tilkkuilijoiden kesken, eihän vaan..?
 
Koska tunturiompeluksista olin päättänyt ottaa aurinkoisimman heti käyttööni reissutoalettilaukuksi, keksin tehdä itselleni meikkipussin sen jämätilkuista. Kaikkia värejä ja kuoseja ei enää ollut jäljellä, olihan varsinainenkin pussukka jo tehty jämälaatikon tarjonnasta, mutta juuri riittävästi löytyi vielä kuitenkin.
 
Halusin tällä kertaa ommella vetoketjuttoman pikkupussin, joten siitä tuli sitten koppa. Kun sen täytti meikeillä, olikin käsissäni meikkikoppa...
  
 
Meikkikoppani viettää suurimman osan ajasta peilikaapin hyllyllä, jolla tapaamme useimmiten aamuisin. Aina välillä koppakin kuitenkin pääsee reissun päälle lähelle tai kauemmaksi, jolloin nostan sen reissutoalettipussukan sisään harjojen, dödöjen ja muiden nesessäärien päälle, ja kohteessa sitten taas omana koppanaan tönöttämään lavuaarin reunalle. Näppärää, vai mitä?


Vetskari olisikin tässä käytössä vain ja ainoastaan tiellä ja rajoittamassa pussin suun aukeamista. Aika pian käytössä tuo pussin suu taittui vielä kaksin kerroin, jolloin ripsarit ja muut aamuisin tarpeen olevat avut on entistä helpompi poimia sieltä käteen ja käyttöön.

 
Kuten kuvista näkyy, on meikkikopan sisus kauttaaltaan vitivalkoista puuvillaa, jossa jok'ikinen meikkitahra tulee erottumaan enemmän kuin selvästi... Kuka hullu tekee valkoisen vuoren meikkipussukkaan??? No, ainakin hän jolla sattui olemaan juuri 2 valkoista kuviotikkaamaansa vanujämää ompelukoneen hupun ompelun jäljiltä valmiina sopivan kokoisena sekä pyykkikonekin laulamassa muutenkin alvariinsa.

Värikästä päivää, ystävät!

 

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Ihana aamunavaus


Näin rinsessallisen kuvion nostan tätä nykyä aamuisin huulilleni!
Kyllä kelpaa aamuja aloitella kuninkaallisesti :)


Ihana ystävä oli taas käväissyt ihanassa Villa Nokkosessa, ja löytänyt ilmoittamansa mukaan mulle aivan täydellisen synttärilahjan! Niin ihanan ettei siitä tietenkään voinut olla ilmoittamatta eikä lahjaa antamatta jo puoli vuotta ennen varsinaista juhlapäivää. Mikäpä se ihanampaa???

Nyt saan juhlavasti nauttia ihanasta mukista noin 181 kertaa (ehdolla että otan tämän mukaan jokaiseen viikonloppureissuun, pidempään reissuun ja kesäksi Villa Mörskälle) aamukaffeeni jo ennen varsinaista juhlaa, jolloin tietysti juon tästä rinsessojen mukista, ja juhlan jälkeen taas tuhansina aamuina. Love it!

 
Hieman on sulattelemista ollut siinä ettei aamun lehteä enää näe lukea ilman rillejä, mutta ehdoton aamutarpeeni, vahvan maitokahvin ja rapisevan lehden yhdistelmä sai nyt mukin myötä vielä sellaisen lisämausteen, että kakkulatkaan eivät nautintoa sumenna. Päinvastoin. Ainakin jos oon muistanut ne pestäkin välillä...
 
Kiitos rinsessamukista <3
 
 

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Kivet

Kirjoittelin aiemmin kotisoffan saavan kevään mittaan pari uutta tyynyä, mutta kuulkaas niin kävikin että itseni taas yllätin vauhdillani, ja tyynyt olivatkin möyhenneltävinämme jo talvella! Viis siitä että talven viimeisenä päivänä ja vielä sellaisena talvipäivänä, joita osuu kohdalle vain joka 4. vuosi... Talvella kuin talvella silti!

Leikkasin Maritilkuista about ympyröitä, silittelin ne about ympyröiksi, siksakkasin ne about ympyröinä taustakankaaseen ja sain lopputulokseksi värikkäitä ja pehmeitä kiviä!!! Kivet-nimellähän löytyy Marimekosta kuosia isompana ja pienempänä pyöreähkönä, mutta kuitenkin kulmikkaana printtinä, ja juuri tuo kuvio nousi silmiini välittömästi lopputuloksiani arvioidessani!


Mm:n Kiviä googlatessa opin Maija Isolan sommitelleen Kivet-kankaan vuonna 1956 väripaperista saksilla leikkaamistaan ympyröistä. Sieluni silmin näin heti hänet konttailemassa ateljeensa lattialla värikkäitä papereita lattian peittävälle vaalealle paperille asettelemassa. Marimekon nettisivujen mukaan kuvioiden muoto lienee peräisin taiteilijan ateljeetalon tontilta käsivoimin raivatuista isoista rosoreunaisista kivistä. Hassua että juuri eilen näin kuvan samaisesta tontista ihan muussa yhteydessä! Spookyä suorastaan..! Herkistyin ja hetkeksi samaistuin tuohon ihanaan, tarmokkaaseen ja luovaan kivenpyörittäjään.

Omia kangaskiviäni katsellessa hetken tietty harmitti se ettei ole niin taitava kuin tahtoisi olla, mutta sitten ajattelin että huihai ja c'est la vie, sitä oon taas saanut mitä tilasinkin. Harmistuksen mentyä ohi hihittelin yhdennäköisyydelle kuulun kuosin kanssa, köllähdin soffalle ja painoin pään tyynylle. Ai että oli ihanan pehmeä!


Kuvista käynee enemmän kuin selväksi se että meillä on melkoisen riemunkirjava koti, ja sitä väri-iloittelua tyynyt vaan entisestään lisäävät. Aiemmin kermanvaaleana pitämäni sohva tosin alkoi näyttää valkoisen pellavan vieressä tylsän beigeltä. Oiskohan aika vaihtaa sohvaa? Lapsiperheeseen kuin nyrkki silmään sopivaksi vitivalkoiseksi vaikka..?

 
Juu, kyllä, oikein näitte! Meidän olohuonetta totta tosiaan koristellaan ystäviltä lahjoiksi saaduilla kangassydämillä, lasten rakkailla askarteluilla ja äiteen kirjavilla käsitöillä. Ei nimittäin olla missään pönötyssalissa, vaan ennemminkin kuin eskarissa :)
 
Ihanan värikästä kevään aloitusta meille itse kullekin <3