Hyvä pyhä

Herätty kesäajassa vatsa vieläkin täynnä edellisillan herkkuja ystävien kivasta hääjuhlasta,  ja mieli iloisena rakkaiden rinsessaystävien tapaamisesta taas pitkästä aikaa. Nautittu puoli pannullista tummaa kahvia aamun rapisevan

ja painomusteelle tuoksuvan lehden kera. Herätelty korismatsiin lähtijöitä, koirien pissittäjiä ja virpojia. 

Maalattu pääsiäispupulle kirsu ja viikset. Mööbleerattu parveketta kesäkauden avajaisia jo kovasti suunnitellen. Katsottu Shrek kahteen kertaan (eka kerta tosin jo eilen) kahden eri lapsen kanssa, pudottu kummallakin kerralla juonesta kesken kaiken, mutta saatu se onneksi kurottua umpeen, ja ennen kaikkea kuultu Leonard Cohenin jumalaisen ihana Hallelujah John Calen versiona kummallakin kerralla. 

Pakattu virpomapalkkoja ja tultu virvotuksi. Ihmetelty lapsen munasaalista. Herkuteltu uunilämpimällä omppupiirakalla (= on siis myös havahduttu tietoisuuteen kaikkien syksyisten omenasoseiden olevan edelleen pakastimessa!!). Lorauteltu vaniljakastiketta reippaasti vielä kyytipojaksi. Nautittu pienten ihmisten koirailosta, kun on kaukaa ajeltu vartavasten hyvästelemään tuotapikaa emännälleen palautuvia karvaisia hoidokkejamme.

 Fixautettu mööbeleitä rakkaalla meisselimiehellä ja huokailtu tyytyväisyydestä kodin kohentuessa. Lenkitetty useampaakin haukkua ihanan ystävän kanssa, ja pantu siinä samalla taas maailman asiat kuntoon. Kuulusteltu koealue kahden kuorolta. Saunottu pirpanoiden kanssa iltasella ja valmistauduttu kaatumaan punkkiin tyytyväisinä. Ladattu akut arkeen, joka sekin on ensi viikolla ihanasti normia vielä lyhyempi.

Hyvää alkavaa arkea, tai vaikka pääsiäisaikaa, ystävät!

Iltavalo

Jotain näin uskomattoman ihastuttavaa tuli vastaan taannoisella pikkupiskien iltapisutuksella, kun normaalireitin sijaan päätettiinkin vähän seikkailla. Sipsuteltiin metroradan ali tutustumaan uuteen ja vielä kovasti rakenteilla olevaan, mutta kovin lupaavanoloiseen Kalasatamaan.

Sinne porhallettiin viime hetken päivänvalossa, joten valaistukseen ei vielä mennessä tullut kiinnittäneeksi huomiota. Kotiapäin kääntyillessä oli ilta jo hämärtynyt, tai oikeastaan sinistynyt siksi kuuluisaksi siniseksi hetkeksi siinä määrin, että valot olivat räpsähtäneet päälle.

Eivätkä olleetkaan sitten mitkään keskivertokatulamput nämä ihanuudet, vaan jättimäiset jalkalamput! Mulle kans ja heti, tahtoo oman!!! Vielä kun joku osais vinkata mistä tällaisia saa aurinkokennoversiona, niin voisin valaista tällaisella muutaman neliön mökkipihani tällaisilla merenrantahuvilani puutarhan tulevana kesänä.

Help, anyone?

Pyhä jysäys!!

Kuka on käynyt lumeamassa mun kotikadun???

Siis haloo, meillä on talvisaapppat plankattu jo ylähyllylle ja toppatakit pesty, villaisetkin melkein kaikki kerätty vatiin odottamaan koneeseen pääsyä ja ennen kaikkea sitä että kaulaparatkin pärjäävät käheytymättä ilman paksumpia huiveja.

 

Ei nyt sovi takatalvitella!

Me tahdotaan jo Converset koipiin!!

Kamera ei sit muuten oo käsissä järkytyksestä heilahtanut, vaikka tie kuvassa kulkeekin yläviistoon. Johtuu ihan vaan siitä että kuva on otettu keskeltä ylä- tai alamäkeä :) Hur som helst...

 

 



Pienestä kii

Välillä se on kovin pienestä kiinni. Täydellinen aamunaloitus siis. Tänään siihen taasen vaikutti kovin monta asiaa: aamulenkillä koirien kanssa sai nähdä auringonnousun (monet yrittävät myöhemmin päivällä nähdä auringonpimennyksen), kadut olivat kuivat ja puhtaat (= koirat pysyivät kuivina ja puhtaina), rapiseva Hesari, tuoksuva kaffe (vaikkakin purut loppuivat vähän kesken ja vahvuutta sai lisäillä parilla lusikallisella murukahvia), pikakahvin ihanan romanttinen nimi muru, sydämellinen aamuviesti kaukaa maailmalta ja kaiken kruununa uudella ruokapöydällä (yes, se löytyi vihdoin!) oleva pääsiäiseen jo kovasti aatoksia siivittävä kokoelma: yllättävän pikaisesti itäneeet pääsiäisruohot, lapsen taidekerhossa askartelema aurinko ja lämpöä aamuun hehkuva kynttilä.

Kaikki valtavan tärkeitä asioita mulle, muttei sinänsä niin ihmeellisen erikoisia, jotkut jutut suorastaan itsestäänselvyyksiäkin. Täydellisen aamusta tekeekin kait se että näistä kaikista huomaa iloita.

Ihanaa alkua alkavaan viikonloppuun, te ihanat!

Kuin tuhannen ja yhden yön sadusta

Sadun värikäs maailma tuli mieleen tämän pussukan viimeksi tilkkuterapiassa valmistuessa. Purppuraa ja kultaa... tai ainakin punasävyjä ja messingin hohtoa.

Käytin tanssivista neliöistä ylijääneet 9 + 9  pienenpientä neliötä tähän työhön. Hukkapalojen minimoinnin maksimointi siis aivan lähes huipussaan!! 

Tilkkuystävät olivat tuoneet Tallinnasta pussukoiden sulkijoita (hei mikä ton oikea nimi on???) meidän kaikkien iloksi ja innoittajiksi. Ihan oli pakko kokeilla heti open piirtämää kaavaa. 

 

Sulkijasta roikkuu vielä avainlenksukin, jos tässä haluais vaikka Kultakorttia ja Paratiisin avainta samassa paketissa kiikutella. Mulla tosin ei oo kumpaakaan...

Pussukan vuorenkin ompelin työstä jääneillä hukkapaloilla raidalliseksi. Joku näkee pussiin kurkatesaan äärimmäisen pitkälle piiperretyn työn, jossa sisäpussikin on väsätty 6 kaitaleesta, harjaantuneempi silmä taas sen hukkapalojen tehokäytön. Joku saattaa nähdä Matinkin kukkarossa. Jokaisen silmä nähnee myös haparoivat tikkipistot, joilla ensikertalainen on sulkijan kiinnittanyt kankaisiin.

 

Käsin on siis ommeltu, ja ompahan ommeltu ihan itsevärjätyistä jämäkankaistakin koko työ. Pankaahan paremmaksi! 

Ps. Kullanhohtoinen tikku pussukan liepeillä ei ole työhön unohtunut silmäneula, vaan kuvausalustana toimivasta pianon kannesta (juu, juuri siitä johon lapsia olen kieltänyt laskemasta yhtikäs mitään käsistään...) heijastuva taulun kehys. Uskokaa pois, on se!

TGIF

Olo on kuin kuvan kukkasilla, kenties vuoden viimeisillä tulppaaneilla: hehkeä kyllä toki yhä, mutta viikon varrella on varsi taipunut ja pää pulleaksi turvonnut, ei mulla sentään kukkien tapaan auennutkin. Viikkoon on kuitenkin mahtunut taas niin monta kohellusta, palaveria, rientoa ja touhua ettei meinaa enää itsekään perässä pysyä muuten kuin toohotuksilleen naureskellen.

Perjantain ja kolmannentoista päivän yhdistelmän voisi päättää ottaa nyt ihan vaikka onnenpäiväksi. Työpäivän ja lapsen treenikuskausten päälle ohjelmassa kun on onnellisen leppoisaa oleilua muksujen kanssa enemmän vähemmän läpi viikonlopun. Päivätolkulla siis <3

Luojan kiitos että on perjantai!

 

 

2000 - 2014

Toiset meistä luopuvat barbeistaan lapsuuden lopuksi. Vähintäänkin varastoon tai ihan jopa kiertoon päätyvät nuket (niin eri versiot Barbiesta kuin parhaista ystävistä ja pikkusiskoista) vaatteineen, taloineen ynnä kalustuksineen, autoineen (urheilu-, tila- ja matkailuautot normibeatlen lisäksi), lukuisine työpaikkoineen ja eksoottisine ammattivarusteineen, hevosineen ja poneineen, laskettelusuksineen ja rullalautoineen, kissoineen ja buudeleineen, keneineen (noh, erohan heillekin on jo tullut joka tapauksessa), lemmikkieläinasemineen, matkalaukkuineen, fööneineen ja paplareineen, korkokenkävarastoineen, jokainen asiaan vihkiytynyt vapaasti täydentäkööt listaa...

Toiset taas eivät luovu. Luopuvat kyllä juu lapsuuden korvikebarbeista tarvikkeineen pala palalta ja muutto muutolta oman pikkutytön samaan aikaan vuosien varrella kasvaessa leluista ulos ja varastoidessa omat nukkensa jo kellariin. Mutta samaan aikaan aloittavat aitojen Barbieiden keruilun vasta aikuisiässä. Meitä on muuten monta...

Näin näyttävästi asettuivat arvon ladyt joulubarbiet (tai siis Holiday Season Barbies) vuosimallia 2000-2014 uuden kodin kaunistukseksi iltana eräänä kun päätin viimeistellä kotoutumisen. Orrella on mukana myös kuluvan vuoden Barbien paikkaa jo varailemassa lasinen Barbie. Kummitytön tädilleen tuoma aarre, melkoisella vaivalla metsästetty joulukuusenkoriste helteisestä Kaliforniasta.

Kyllä helpotti heti kun pääsivät kaunokaiset

pahvilaatikoista takaisin ihmisten ilmoille!

Brown paper wall

Back in business. Viikonloppu oli leppoisan rentouttavan herkullinen, nyttemmin se on valitettavasti taas jo myös takanapäin. Arkeen laskeutuessa onneksi (..?!) törmäsin termiin, joka sai hymyn huulille ja tarttumaan kameraan.

Koulutuspäivän osana kun me osallistujat rakensimme taitoseinän, siis seinän jolle liistrasimme erivärsillä post-it -lapuilla erilaisia taitoja, joita olimme itsestämme ja ryhmäläisistämme lyhyissä keskusteluissa löytäneet, ja sen päälle niistä vielä yhdessä keskustelleet. Mitään uutta en tässä sessiossa itsestäni oppinut, mutta työtavasta kyllä.

Kuvittelin nimittäin erheellisen maalaismaisen naiivisti, että liimaamme muistilappuja seinään teipatulle ruskealle suojapaperille, juuri sellaiselle jolla remonteissa ja muutoissa olen tottunut lattioita suojaamaan. Vaan ehei! Meillä olikin käytössämme brown paper wall!! Ja sen avulla taas oli joku konsultti tienannut juustotkin leipänsä päälle...

Olo oli "koulutuksen" päälle ehkä saman... hyvin erilainen kuin keisarilla uusissa koreissa vaatteissaan. Tuplaharmistuskin oli vallalla; omalta osalta tehottoman työajankäytön vuoksi ja harmistus maksajankin puolesta.

Että näin.

Työhuone

Ystävä latasi naamakirjaan kuvan nostalgiaa huokuvasta, arvokkaan idyllisestä työhuoneestaan. Hetken huokailin ihastuksesta ja onnesta iloitessani hänen kauniista huoneestaan. Kivaa että toisilla...

Hänen työhuoneensa sijaitsee kauniissa jugendtalossa, melkeimpä linnassa eteläisen Helsingin uljaimmilla paikoilla ja on sisustettu Billnäseillä. Ei paha ollenkaan.

Sitten tajusin että hei onhan mullakin!!! Mun työhuoneeni sijaitsee vanhan ja vuotavan, mutta kauniin kivitalon vintillä, talossa jossa on toimintaansa käynnistellyt niin kauppias Stockmann, kuin vintillä jossa on ollut poliisien urheilu- ja painisali. Talo sijaitsee Engelin suunnittelemassa pääkaupunkimme keskustan kauneimmassa korttelissa Kauppa- ja Senaatintorien välissä.  

Työhuoneen sisustus on enimmäkseen Martelaa (juu, sähköpöytä on oikein kiva!), mutta myös ripaus Ikeaa. Raahautin nimittäin virastossa ylimääräiseksi jääneen divaanin varaston sijaan työhuoneeseeni, ja siellä se ruusuisessa naisellisuudessaan nyt herättää hilpeyttä käytävällä kulkijoissa. Varsinkin jos istuskelen siinä rennosti sukkasillaan kesken työpäivän. Lueskelemassa vaikkapa tilinpäätösohjeita..!

Vielä lisää hohtoa harmaaseen virastoeloon saa photoshoppaamalla rinsessallisen divaanin ja sen takana pilkottavan omakuvan tulikiehkuroilla. Kyllä nyt taas kelpaa harmaan virkamiehen olla ja nauttia. Ei paha ollenkaan.

Näissä kuvissa ja näissä tunnelmissa voi levollisin mielin toivotella leppoisaa viikonloppua! Vietän sen kaukana divaanistani.

Stars and loops

Tähtiä ja silmukoita oli sen tikkausmallin nimi, johon eniten ihastuin Töölön tilkkupajassa siellä ensi kertaa viime viikolla asioidessani. Olin päättänyt tikkauttaa jämätilkuista tekemäni työn alan ammattilaisella, ja nyt oli viimein aika valita tikkausmalli.

Pajan ihastuttava Soile, jonka blogia olin seuraillut jo pidempään, esitteli tietokoneelta lukuisia eri vaihtoehtoja joista valita, kertoi valtavan kokoisen tikkauskoneen toiminnasta ja tikkauskokemuksistaan. Mallin valinnan jälkeen valittavaksi jäi tilkkupinnan ja vaaleansinipallollisen alikankaan väliin tuleva vanu ja tikkauslangat niin ylä- kuin alaompeleeseen. Vanuista valitsin jämäkimmän, langoista ylle kirjavan vihreä-ruskea-harmaasävyn ja alle tuli hentoa vaaleansineä.

Käynti pajassa oli kuin visitti karkkikaupassa, jossa sai ihastella kauniita tilkkukankaita ja ihania valmiita töitä. Soilea taisi hymyilyttää vertaukseni karkkikauppaan, ja minua taas on hymyilyttänyt pitkin viikkoa ajatellessani käyntejä työn viennin ja noudon yhteydessä: on niin kertakaikkisen mahtavaa tavata iloinen ihminen, joka on toteuttanut haaveensa ja saa sen myötä tehdä mieleistään luovaa työtä. Oiva paikka ihastua ja inspiroitua.

Vein peiton tikattavaksi keskiviikkoiltana, ja jo perjantaina työpäivän päälle sain sen noutaa. Nopeaa toimintaa! Hyvä kun työtä enää omakseen tunnisti, niin valtavan paljon kaunis ja huolellinen, tiivis tikkaus oli siihen tuonut uutta ryhtiä ja arvokkuuttakin. Tehnyt siitä entistäkin mieleisemmän.

Peittoa noutaessa tapasin puodissa myös toisen seuraamani bloggaajan, Tilkunviilaajan. Hauskaa kun yllättäin saikin kasvot ja äänen kahdelle ihmiselle, joiden tekstejä on seuraillut ja töitä ihaillut pidempäänkin.

Koko viikonlopun ja alkuviikon työ odotti eteisen tuolilla muovipussissa kulkeutumista paininjalan alle reunakaitaleiden kiinnitystä ja työn loppuunsaattamista varten. Vaan mitään ei tapahtunut, kumma juttu... Tai siis paljonkin tapahtui tuona aikana, mutta peitolle ei niin yhtikäs mitään.

Sen sijaan että olisin sitten keskiviikkoillan kohokohdassa, tilkkuterapiassa, alkanut ommella uutta työtä, kannoin ison kassin sinne kiltisti mukanani, leikkelin ja silittelin reunakaitaleet jäljelle jääneestä taustakankaasta ja vietin koko kolmisen tuntia viimeistellen peiton. Valmista tuli, oujee!

Ensimmäistä kertaa uskalsin ommella reunakaitaleen niin että kiinnitin sen koneella ensin nurjalle ja sitten koneella vielä oikealta puolelta. Aiemmin otin aina varman päälle ja kiinnitin koneella ommellen päältä, ja sen jälkeen ompelin käsin nurjalta kiinni. Se se oli aina varsinaista käsityötä, ajoittain suorastaan tuskastuttavaakin! Kauniit kiitokset Soilelle rohkaisusta koneompeluun kumminkin puolin! Toisen vakuutettua että osaat kyllä, niin osaanhan kyllä ja kulmatkin asettuivat kauniisti jiiriin paininjalan alla.

Kuva kertonee taas sen about tuhat ja risat sanaa. Kirjava peitto on päässyt kirjavaan seuraan. Hyllyntaustaa sängyn vieressä piilottelee kirjava autokangas, tyynyjä on joka lähtöön pikkuherrallakin, eikä väriä muutenkaan puutu huoneestaan.

 

Vasta kuvasta tajusin neliökuosinkin siellä nyt toistuvan tiiviisti: peitossa, entiseen tilkkupäiväpeittoon "kuuluvassa" tilkkutyynyssä, matossa ja tyynyjen päällä pilkahtavassa taulussa. Taulussa jonka neliöt muodostuvat pojan keräämistä HIFK-pelaajien fanikorteista, joihin hän on pyytänyt myös nimmarit ko. pelaajalta. Koko joukkueelta. Mä en olisi millään tohtinut moista tehdä hänen iässään! Mutta mitäpä sitä ei innokas fani tekisi jotta saa nukkua makeasti koko lempijenginsä kanssa. Tähtiä hekin, silmukoita luistellen :)

 

Kauni uni, mamin pikkuprinssi!

 

 

Square dance

Otin taannoin värjäämäni kankaat mukaan tilkkuterapiaan ajatuksella ryhtyä tekemään niistä juuri sitä torkkupeittoa, joka suunnitelmissa välkkyi. Ennen kuin ehdin levitellä kankaita leikkuualustalle, ehtikin tilkkuopemme Jenni esitellä ompelemansa neliöt, tuota pikaa myös tanssahtelevat neliöt. Ihastuin ja tahdoin kans!

Leikkasin punaisista sävyistä neljää erilaista vahvaa ja viittä vaaleampaa sävyä 12*12 -senttisiksi neliöiksi ja kanttasin hentoisen vaalealla "mummonkalsari"-sävyllä 9-senttisen reunuksen neliöille. Valmistuneeseen pintaan piirtelin taikatussilla neliöitä, joiden saumoille aseteltavat halkaisijat olivat epäkeskot.

Leikkurin sijaan tartuin tukeviin kangassaksiin ja silppusin ompelukseni piirrosten mukaan. Hieman hirvitti. Lopputulos näytti tässä vaiheessa aivan modernilta tai abstraktilta taiteelta...

Poistin työn keskeltä yhdeksän pientä yksiväristä neliötä, ja loput neliöt käänsin 45 astetta vastapäivään ja ompelin taas ne reunoista yhteen. Hyrrät hyrähtivät pyörimään tai neliöt ryhtyivät tanssaamaan, hur som helst.

Koska sovellan sarjatuotantoa niin monessa kohtaa, syntyy näitäkin neliötantsuja kaksin kappalein. Ohje oli tyynyyn, ja sellaisia taitaa olla taas mullakin selvästi työn alla. Mihin mä kaikki nää tyynyni tungen..???

 

Reunustin työn siinä käyttämilläni kahden vahvimman punan jämäkaitaleilla hyvin karkeasti. Saas nähdä tuleeko toiseen tyynynpäällysraakileeseen reunat sitten kahdesta seuraavaksi tummemmasta, ja näin jämät maksimaalisesti hyödynnettyä..?

 

Voipi muuten käydä vielä niin että alkuperäisajatus tilkkutäkistä pelkistetyillä neliöillä ja sydämellisillä käsintikkauksilla ei ikinä pääse toteutukseen saakka, koska päässä työstyy nyt jo kovaa vauhtia zen quilt -blokeilla tehty peitto, johon kyllä hupenisikin kait about kaikki nyt värjätyt punaiset ja oranssit kankaat...

 

Nähtäväksi ja sitä ennen tehtäväksi jää!