lauantai 29. joulukuuta 2012

Pullopiilo

Tällaisia sydämellisiä pussukoita syntyy siipan vanhoista paidoista vaihteluna niille iänikuisille tyynyille. Näihin katkaisin hihan jostain kohdasta kainalon ja kyynärpään väliltä, silitin kaksipuolisen tukikankaan avulla sydämen kiinni hihaan, tikkasin paksulla langalla ja tiheällä siksakilla ja lopuksi ompelin pohjan kiinni yhdellä suoralla saumalla. So simple!


Hihan mitoituksesta riippuen näistä tuli oivat lahjapussukat mm. skumppa-,viini- tai glögipulloille. Lopuksi pullopiiilo suljetaan narulla tai ihan vain napittamalla kalvosin kiinni. Ensimmäinen pehmeä paketti kovin hölskyvin sisällöin päätyi jo pukinkonttiinkin.

Pullopiilon ääreltä toivottelen kuplivaa ja poksahtelevaa vuodenvaihdetta!



torstai 27. joulukuuta 2012

Pikkuiset kultakalat lammessa ui

Joulun hujakoilla alkoi tehdä mieli lohipiirakkaa, sellaista tuhtia ja voitaikinaista, oikein perinteistä talviherkkua. Joten eikun resepti esiin ja leipomuspuuhiin! Hommaan tarvittiin:

2 pkt valmista lehtitaikinaa
300 gr kypsennettyä lohta
2 kovaksi keitettyä munaa
2 dl keitettyä riisiä
mausteita maun mukaan
(nyt suola, mustapippuri ja sitruunapippuri)
1 muna voiteluun

Sekoitin täyteaineet tasaiseksi massaksi. Taikinasta tein pyöreällä muotilla 24 ympyrää. Puoliin niistä panin keskelle kukkuraisen ruokalusikallisen täytettä ja kanneksi toisen taikinaympyrän. Reunat painelin haarukalla tiiviisti kiinni toisiinsa. Taikinan lopusta muotoilin kalapiparimuotilla pieniä kaloja, jotka saivat beluga-pavusta nappisilmän,  ja haarukan + veitsen avulla pyrstön sekä suomut.  Lauma kultakaloja päätyi myös tarjoiluin aikaan uimaan salaattikulhoon vihreiden päälle. Kalaisat pasteijat voitelin munalla ja paistoin 225 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.
 

Käsi ylös kaikki jotka olemme päässeet lauleskelemaan
 kultakaloja päiväkodeissa ja muskareissa!

"Pikkuiset kultakalat lammessa ui,
pikkuinen kalaemo huolestui.
Uikaa, uikaa jos osaatte,
ja ne uivat ja uivat, sen uskotte!
Hip, hop, däbädäbä, ding dong, hui!
Hip, hop, däbä däbä, ding dong, hui!
Hip,hop, däbädäbä, ding dong, hui!
Ja ne uivat ja uivat, sen uskotte!"

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Nyt on joulu!

Kuusi seisoo uudella matolla, ja vanhat koristeet on saatu vanhaan kuuseen, kuusiallergikkojen kodissa kun kuusi kaivetaan tätä nykyä kellarista noiden koristeiden kanssa. Pipareista on puolet jo syöty. Lipastojen kulmat, kuusen alusta ja kellarissa joulupukin säkki ovat täynnä kauniita paketteja. Saapuneet joulukortit on kiinnitetty kyökin lasioveen, niin että ne varmasti osuvat silmiin pitkin päivää. Kinkkua sovitellaan kohta uuniin. Kynttilät palaa läpi pakkaspäivän.


Innostuttiin pikkuneidin kanssa huovuttelemaan, tehtiin nippu joulunpunaisia ja piparinruskeita sydämiä. Ne numeroitiin adventtien mukaan, ja ommeltiin hamppunarut kiinnityslenksuiksi. Tätä postausta ei muuten ole tarkoitettu pelastusalan immeisten luettavaksi… Hetken omistin ajatukselle kuinka tekisin näistä paloturvalliset, mutta päätin uhkarohkeasti luottaa valvontaan ja terveeseen järkeen, varsinkaan kun siivouskaapista ei löytynyt palonestosuihketta. Lasken noiden kahden asian varaan myös heidän osaltaan, jotka tänä jouluna käärivät joulupaketeistaan näitä ”adventtikynttelikköjä” esiin…


Kuopuksen mielestä tämä asetelma ei ole joulua, vaan matematiikkaa, 4936. Virkistävää miten eri tavoin näemme ja koemme samoja asioita!

Levollista neljättä adventtia!

torstai 20. joulukuuta 2012

Palloilua

Viime viikolla kokoontui kymmenen naista ruokapöytäni ympärille naisten palloiluillan merkeissä. Illan agendalla oli helmeileviä juomia, pyöreitä tarjoiluja, kuplivia kikatuksia ja neulottuja joulupalloja. Ystävä Käsityöperhonen-blogin takaa oli lupautunut perehdyttämään meidät Arnen ja Carlosin joulupallojen saloihin, ja hän saapuikin paikalle kassit pullollaan tarvikkeita, lankoja ja täytevanuja, sekä valmiita palloja inspiroimaan meitä vasta-alkajia.


Lähtötilanteessa taidoissamme oli laaja kirjo: oli tekstiilityön opettajaa, artesaania, innokasta harrastajaa, vasuria, meitä parikyt vuotta sitten lisäyksiä ja kavennuksiakin neuloneita, tuoreita vasta-alkajia ja heitäkin jotka luulivat sukkapuikkoja olevan vain neljä. Kaikkia meitä kuitenkin yhdisti valmiiksi into oppia uutta ja luovaa, tuota pikaa myös hurahdus neulontaan!  Seurasi yli viisi tuntia neulontaa ja herkuttelua pöydän ympärillä. Keskittyminen oli huimaa, ja tuloksia syntyi: illan mittaan muutama pallo jo valmistuikin,  ja loput olivat sangen hyvällä mallilla neulojien lähtiessä kotiin.

Seuraavina päivinä tapaillessamme kerroimme kuinka lapsetkin olivat joutuneet joulujuhlan alla valvomaan puolille öin odottaessaan äidin pallon valmistumista, kuinka sängystäkin oli pitänyt nousta neulomaan palloa valmiiksi, tai kuinka lisäkoristeluideoita syntyi suorastaan tulvimalla.

Aloitin pallotteluni uhkarohkeasti kirjoneuleella. Uhkarohkeaksi sen teki se että kyseessä oli 1) elämäni ensimmäinen neulottu pallo, 2) elämäni ensimmäinen kirjoneule. Sydänkuvioinen pallo valmistui ensimmäisiin kavennuksiin saakka yöllä, aiemmin ei malttanut nukkua. Täytön ja viimeistelyn jälkeen tajusin luoneeni säälittävimmän koskaan näkemäni joulupallon, joka silti ja juuri siksi pääsee ehdottomasti kunniapaikalle kuuseemme!


Kun tajusin vaihtaa ärsyttävän ohuet lankani muutaman säikeen paksumpiin, ja kirjoneuleen kirjaviin lankoihin, niin vauhti kiihtyi huimasti ja pallo syntyi muutamassa tunnissa. Tämä jos mikä oli inspiroivaa! Näitähän voisi tehdä hurlummycket, ja joululahjat olisivat siinä. Siis ehkä kuitenkin ensi joulun lahjat…


Raidallisella koristelulla pallo muistutti erehdyttävästi villasukkaa…Paksummalla langalla pallosta tuli tietenkin myös suurempi, niin suuri että ei se välttämättä taida kuusen oksille edes päätyä. Suuren koon innoittamana sidoin vielä pallon päälle krumeluurin rusetin, ja melkoisen kitsch pallo oli valmis. Vielä olisi muutama ilta jouluun, viikonloppukin välissä. Tässähän ehtisi vielä panna pallotehtaan pystyyn soffannurkkaan…



tiistai 18. joulukuuta 2012

Piparigrissinit

Tein taas satsin alkukuusta mainostamaani piparitaikinaa. On se niin hyvää! Aitouden tunnetta lisäsi se että maustehyllystä oli päässyt jauhettu neilikka loppumaan, joten kaivelin esiin rähjääntyneen pussin kokonaisia ja huhmareen. No, mun kärsivällisyydelläni niistä ei jauhettu tasaisen hienoa maustepölyä, vaan rikottiin vain suurin osa rakenteesta. Nämä sattumat sitten maistuvat kyllä suussa!
 
Piparimuotteja meiltä löytyy tätä nykyä lähes joka mallia niin perinteisistä lähes käsittämättömiin. Miksi ihmeessä olemme halunneet hankkia jalkapohjan tai avaruusraketin malliset muotit??? Siitä taisi sitten poikia tämäkin vaihtelunhalu: päätin tehdä suoria kaitaleita tavallisella veitsellä. Lopputuloksena syntyi hyvin neilikkaisia piparigrissinejä.

Piparikepit koristelin joko mantelirouheella ennen paistoa tai paiston jälkeen blancot tangot sokerikuorrutteella sekä jouluisilla hörsöillä. Kunhan ovat kuivahtaneet, nostelen ne washi-teipillä koristeltuihin lasipurkkeihin, ja taas on muutama makea joululahjus valmiina lähtöön muiden suihin.
 
 

Herkullista joulunalusviikkoa!
 
 

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Hämyisää

On tässä pimeässä ajassa pari hyvääkin puolta.
Pölyt ei näy ihan niin selvästi ja valaisimia saa sytytellä sinne sun tänne.
Parvekkeellekin, lumenkin alle.
 
 
Näyttää kauniilta ja harmoniselta
just niin kauan kuin ei mieti lumen / veden ja sähkön yhdistelmää.

 

perjantai 14. joulukuuta 2012

Pala palalta

Kesälomalla aloin automatkaillessa pidempien ajorupeamien ratoksi virkata. Ja mitäpä muutakaan kuin taas isoäidinneliöitä. Kun on jymähtänyt, niin sitähän sitten on, ja sillä sipuli! Varsinkin niin kauan kuin se itsestä tuntuu mukavalta. Matka oli mukava, ja ihania muistoja riittää muisteltavaksi. Työkin eteee, vaikka matka jo loppuikin aikoja sitten.

Syksyllä aloin taas istuskella kerran viikossa pari tuntia kovalla sohvalla vierassa aulassa muksuja soittotunneilta odotellessa. Muutaman istumiskerran jälkeen muistin kaivaa mukaan käsityöpussukkani, jossa kerä raidallista Seiskaveikkaa, koukku ja pienet sakset kulkevat näppärästi mukana käsveskassakin. Johan alkoi odottelevan aika lentää ja tilkkua taas syntyä!


Syksyllä kuvittelin näistä syntyvän mulle ponchon. Talvitakkiin kietoutuneena muistin taas jo valmiiksi muistuttavani lumiukkoa, ja päätin suosiolla että lapuistani syntyy jälleen peitto. Pakkasten paukkuessa nurkissa peitoille on käyttöä niin iltaisin sohvannurkkaan käpertyessä telkun ääreen, kuin viikonloppujen suurilla ylellisyyksillä, tupluureilla.

Kyllä tämäkin tästä vielä peitoksi virkkautuu tämän talven aikana, olen saletti! Tälle työlle on ollut nimikin valmiina jo ensitilkuista alkaen. Mansikkavaahdon pinkki, suklaakuoren ruskea ja vaniljanmaun vaalea aikaansaivat sen että tulevan peiton nimi alkaa sillä kielletyllä n-sanalla ennen sitä pusua, synonyymi nimelle taitaa tätä nykyä olla tylsä suklaapäällysteinen vaahtomakeinen. Kaikenlaisia nimenkorvikkeita herra Brunnberg joutuukin käyttämään.

Ystävä piti naistenjuhlat peittonsa valmistutta. Porukka siemaili kuplajuomaa ja kehui kilvan peittoa. Jokohan mäkin saisin aikaiseksi toteuttaa tuota kertakaikkisen loistavaa ideaa tämän peiton valmistuttua? Saattais jopa nopeuttaa valmistumista...
 

Niin tai näin, lämpimiä ajatuksia päivääsi!

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Kuva-arvoitus

Kuka tunnistaa tämän kulman?
Vinkki: rakennus sijaitsee Helsingin ydinkeskustassa
ja sen nurkilla on ennen lunta ollut sekä sähköistä että turvallista...


Nappasin kuvan toissaperjantaiyönä huiman lumimyräkän hellitettyä,
ja kaupungin ollessa kauneimmillaan.
Hyvää yötä!

maanantai 10. joulukuuta 2012

Onkos tullut kesä?

Ilmoista päätellen ei todellakaan! En vaan voi mitään sille että mulla soi joululaulut nyt ihan tauotta päässä. Johtunee lähestyvästä juhlasesongista, ja parempi tietysti näin kuin juhannuksen hujakoilla... Aika tauotta lauluista saa nauttia myös kiitos ihanan Jouluradion. Mikäs juuri sen mukavampaa kuin lauleskella radion kanssa, heh heh...

Tovi sitten etsiskelin koristeluideoita Joulumaahan ja törmäsin hammaslääkärin odotushuoneessa istuskellessa (argh...) tähän hauskaan kuvaan. Kautta aikojen, tai ainakin joulukuusen historian, on kuusen oksille on ripusteltu omenoita, tai jouluomenoita muuten vaan rouskuteltu kinkun mättämisen lomassa ja ohessa.
 

Tässä kuvassa oli jotain vastustamattoman hyväntuulista. Jos joulu olisikin kesällä, olisiko meidän joulupuumme tällainen? Tämäkin kuva päräytti tietysti heti päänsisäisen dj:n hommiin, ja levyn lautaselle pyörimään. Replaynä, of course...

No onkos tullut kesä
nyt talven keskelle,
laitetaankos pesä
myös pikkulinnuille

Jo kuusi kynttilöitä
on käynyt kukkimaan,
pimeitä talven öitä
näin ehkä valaistaan.
Ja vanhakin nyt nuortuu
kuin lapsi leikkimään
ja koukkuselkä suortuu,
niin kaikk on mielissään.

Niin hyvä, lämmin, hellä
on mieli jokaisen.
Oi jospa ihmisellä
ois joulu ainainen!


lauantai 8. joulukuuta 2012

Näkyy tähtiä

Ihminen voi ottaa ilon irti niin monista asioista, ja aika ajoin tosi pienistäkin. Koen lapsellista onnentunnetta aina aulaan astuessa, tai vaikka vain sinne kurkatessa. Siellä kun on jo marraskuun alkupuolelta tuikkinut jatkuvasti tähtitaivas.


Kotosalla tähän aikaan vuodesta vielä kun oleilee lähinnä vain pimeänä aikana, niin voi aivan helposti kuvitella että tähtitaivas paistelisikin ikkunasta sisälle. Yöllä havahtuessa on ihanaa nähdä pehmeä valonkajo  mun ikiomasta tähtitaivaastani kajastavan pitkin eteistä. Sen hämyyn on turvallista nukahtaa uudelleen.

Tähdellisiä hetkiä meille kaikille!

perjantai 7. joulukuuta 2012

Talven riemuja

on sekin eka kerta, kun auton joutuu ennen ajoa kaivamaan ulos kinoksesta.
Se nimenomainen kerta, kun se kaivetaan puhtaasta, kevyestä puuterilumesta.
Se kerta jolloin aura-auto ei vielä ole jyrännyt katua kertaan tai jopa pariin heittäen jäiset lumilohkot isoksi, jäisiksi kasoiksi auton kylkeen. Se kerta johon on varustautunut toppahousuilla ja kunnon rukkasilla kunnon lapioiden lisäksi. Se kerta kun vielä vaan hihityttää, kun oman autonsa tunnistaa pienestä väriläiskästä sivupeilissä.


On nimittäin koettu sekin kerta kun ratikoita väistellen on kadun varressa kahteen pekkaan lapioitu autoa esille vartti, ja todettu että meidän auto onkin lumivallissa vasta seuraava möykky... Mutta se olikin jo toissavuonna, tämän kinoksen alta löytyi oma ajokki.

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Joulumaa on muutakin kuin...

...vain kaikkialla kaikuva tuttu joululaulu. Tänä vuonna pääsin itsekin rakentamaan sitä! Helsingin Joulumaan toteuttava Zelante tilasi tapahtuman vihersomistuksen opinahjoltani, ja muutaman kuukauden vähäisellä kokemuksella sain jo vastata projektin toteutuksesta. Huisaa!

Suunnitelmia kehiteltiin ja ideoita vaihdeltiin. Marraskuun edetessä ne täsmentyivät meidän osaltamme 75 metriksi havuköynnöstä ja 15 puulaatikoksi vihersisustoineen. Köynnöksiä punoivat niin nuorisopuolen oppilaat kuin aikuisopiskelijat talkootöinä. Kolmen hengen voimin koristelimme rautalangan avulla köynnökset hopeapalloilla ja solmimillani kangasruseteilla. Voin kertoa että kun on solminut kahteenkymmeneenkolmeen kolmimetriseen köynnökseen tarvittavan määrä rusetteja, niin peukalossa tuntuu se! Hetken jo ehdin kauhulla miettiä että voikohan ihminen saada tennis- ja golfpeukunkin…
Siistien sisätöiden jälkeen oli aika siirtyä viileään ulkovarastoon, johon nuorten rakentamat puisilla kuusilla somistetut isot istutuslaatikot oli kuljetettu. Laatikoihin pantiin ensin valepohjat, suojamuovit ja mullat, sypressit paikalleen ja sitten pääsi koristelu käyntiin.


Puukuusen oksien päihin oli asiakas toivonut valkoiset rusetit, jotka oli solmittu kuitunauhasta. Reikiä ruseteille oli matkan varrella porailtu innolla vähän sinne ja tänne, joten kuusista tulikin alkuperäissuunnitelmaamme huomattavasti rusetoidummat.


Käpyisistä havunoksista ja jalohavusta tehtiin tiukan rautalankapunonnan avulla laatikosta laskeutuva havuryöppy, ja samaisilla havuilla koristeltiin myös sypressin ympärys. Köynnöksissä käytettyjä joulupalloja sidottiin myös laatikoiden havuihin yhdessä kuiturusettien kanssa. Koivurisuista taivutellut, rautalangalla muotoillut ja maalatut oksakäkkyrät aseteltiin sypressiin sivulle ja havuputoukseen.
Tapahtumapaikkana on Vanhan ylioppilastalon edusta ja viereinen Kaivopiha. Tapahtuman rakentamispäiväksi luvattiin huimaa lumipyryä, ja lunta jopa neljäkymmentä senttiä. Ihan tällaisissa kinoksissa ei sentään tarvinnut kahlailla, ja pientä tapahtumatiimiä huomattavasti suuremmalla opiskelijajoukolla alue valmistui vauhdilla.


Valoilla lisävarustellut köynnökset ruuvattiin kiinni myyntikojujen katonharjoihin, laatikoihin lisättiin luonnonkiviä, ja paikalle tuodut kuuset pääsivät jalkoihin ja saivat punaiset pallot ja valot. Samaan aikaan huhkiessamme paikalle alkoi vielä rakentua joulupukin mökki, johon myös olimme tehneet isot köynnökset. Mökkien etumuksiin kiinniteltiin "lumikinoksia" ja "lumisia" räystäslautoja, sähkömiehet ahersivat mökkien kimpussa, yhteen nurkkaukseen rakentui seimiasetelma, ja risuista tehtyjä pieniä porojakin kirmasi havulaatikoidemme kylkiin. Ihan aina ei työturvallisuus tai -ergonomiakaan tainnut olla täysin kohdillaan...


Näin vanhaksi piti muuten elää ennen kuin oli pokkaa kiivetä Kaivopihan kaivon päälle! Sinnekin kun päätyi yksi koristelemistamme kymmenestä kuusesta. Onneksi omat muksut olivat koulussa eivätkä nähneet missä mami kiipeili... Useampaan venäläisturistin kotialbumiin tämäkin tosin tallentui.
Aluetta päivänvalossa ja lumisateessa tehdessä kuvitteli illan pimeyden ja jouluisen valaistuksen, sekä paahtuvien kastanjoiden tuoksun ja ihmisvilinän. Pari päivää rakentamisen jälkeen menimme käyskentelemään torille, ja ihanan jouluistahan sielläkin oli, aavistus Keski-Euroopan perinteisten joulutorien ihanuudesta.


...käsitöitä, matkamuistoja, herkkuja, makkaroita, takorautaa, pelejä, koruja,...


...Suomalaisittain vielä suht' harvinaista seimiasetelmaa... 

 ...niitä poroja ja havuja...

...lämpimiä, maistuvia manteleita.... 

...joulupukki tuvassaan...
...lumiukkoja, tonttuja, kuvattavia turisteja...

...kuumia kastanjoita, kaasulyhtyjä ja joulumusiikkia.
Joulumaa on avoinna 1.12.2012-6.1.2013, joten käykääpä tutustumassa!

Joulumaahan matkamies jo moni tietä kysyy;
Sinne saattaa löytää, vaikka paikallansa pysyy.
Katson taivaan tähtiä ja niiden helminauhaa,
Itsestäni etsittävä on mun joulurauhaa.

Joulumaa on muutakin kuin tunturi ja lunta.
Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta.
Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä,
Joulumaa jos jokaiselta löytyy sydämestä!

Joulumaasta kuvitellaan paljon kaikenlaista,
Kuinka toiveet toteutuu ja on niin satumaista.
Voi, jos jostain saada voisin suuren puurokauhan,
Sillä antaa tahtoisin mä maailmalle rauhan!

Joulumaa on muutakin kuin pelkkää toiveunta,
Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta.
Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä,
Joulumaa, jos jokaiselta löytyy sydämestä.

Joulumaasta uskoo moni onnen löytävänsä,
Mutta sepä kätkeytyy tai narraa etsijänsä.
Onnea kun mikään mylly valmiiksi ei jauha -

Itsestään on löydettävä ihmisen vain rauha.

maanantai 3. joulukuuta 2012

Kerroksellista

Tilkkupiiriläinen kertoi vierailustaan toisen alan harrastajan kotona tyyliin "Siellähän oli tilkkutöitäkin penkin päällä kaksi päällekkäin. Kysyin että saako tähän istua lainkaan..." Meitä nauratti moinen. Kotona hymy hyytyi. Montakohan työtä jo pelkästään tästäkin kuvasta löytyy "päällekkäin"???


Ja muista nurkista monta vastaavaa paikkaa... No, toisaalta: en mä enää näe tässä viittä kerrosta, vaan onneksi taas vain kodikkuutta!

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Jul, jul, strålande jul

Jul, jul, strålande jul, glans över vita skogar,
himmelens kronor med gnistrande ljus,
glimmande bågar i alla Guds hus...


Kovin jatkuu ruotsalaisissa tunnelmissa tää mun joulua kohden laskeutumiseni. En vaan taas voi yhtikäs mitään sille että tuo suurin piirtein ainut ruotsiksi (edes osittain) osaamani joululaulu pärähtää soimaan päässä aina kun vilkaisen uusinta joululahjaani. Siis sitä jonka pyysin siipalta joululahjaksi, mutten malttanut odottaa, vaan ostin itse itselleni ja avasin heti saman tien. Härregyyd, enhän voinut ottaa riskiä että olisinkin saanut jonkun toisen vadin vahingossa…Ja nyt siippa saa ihan itse valita mulle mieleisensä, jonkun myös aivan superihanan, lahjan.


Villeroy & Bochin Toy´s Delight – vati vaan on niin törkeän strålande ja måste! Mä luulen että vati korkataan käyttöön tässä jo parin viikon sisällä, kun lauma leidejä kokoontuu ruokapöytäni ympärille herkuttelemaan, ja siinä ohessa joulupalloja neulomaan.
 Nyt saa joulu tulla meille, metsätkin alkavat olla jo valkeina!

lauantai 1. joulukuuta 2012

Maailman helpoin pipariresepti

Näin otsikoi sokerifirma joulupiparireseptinsä pari vuotta sitten. Pakkohan sitä siis oli kokeilla, varsinkin kun pakastetaikina oli alkanut maistua puuduttavalta pikkuhiljaa vuosien varrella, ja mielessä väijyi lapsuusmuistot, joissa taikinaa tehtiin emalinen pesuvati kukkuroilleen. Sieltä sitä sitten käytiin taikinan tekeytyessä verottelemassa salaa jo hyvissä ajoin ennen leipomispuuhiin pääsyä. Halusin suoda omillekin muksuille saman ilon ja joulumuiston…

Kävi ilmi että otsikko piti paikkansa, ja tätä nykyä meillä tehdään muutamaankin kertaan ennen joulua taikinaa. Sehän on hommassa melkein herkullisinta; kuuman siirapin, sokerin ja mausteiden muodostaman kiehuvan liemen tuoksu on ehdottomasti yksi herkullisimmista ikinä! Tuoksu vie lapsuusmuistoihin muutenkin; juuri tältä maistui Sipin äidin meille tekemä tsinuski eli kinuski, jota hopealusikoiden varret kaarelle taivutellen vuoltiin leivinpaperilta suoraan suihin.

Tämän osaa siis jopa joulutonttu: 1 dl tummaa siirappia, 1 dl (vähempikin riittäisi…) sokeria, 2 tl kanelia, 1 tl inkivääriä ja 1 tl neilikkaa kiehautetaan. Lisätään 125 gr rasvaa (voilla tulevat ihanan rapeiksi!) ja hämmennellään kunnes se on sulanut. Sitten jäähdytellään satsi haaleaksi (hätähousut nostavat kattilan hankeen tai ainakin parvekkeelle).  Haaleaan siirappiliemeen sekoitetaan 1 muna ja lisätään 5 dl vehnäjauhoja, joihin on sekoitettu huolella 1 tl soodaa. Satsi on suht siro, joten teen sen yleensä suosiolla kolminkertaisena. Sekään ei vielä vedä vertoja lapsuuden vadilliselle, mutta sopii paremmin nykyisiin sokerin- ja kanelinsyöttösuosituksiin…

Sitten vain sekoitellaan taikina tasaiseksi, ja nostetaan peitettynä kylmään yön yli tekeytymään. Leipomiseen kaivetaan esiin talon kaikki piparimuotit, jauhotetaan pöydät ja vahingossa lattiatkin, ja haalitaan omat ja lainatut lapset kaulimen varteen. Pienten ja isompien taiteilijoiden teoksia, siis niitä mihin taikinaa jäi kaiken syömisen jälkeen, paistetaan 200 asteessa 7-12 minuuttia piparien koosta riippuen.

Jäähtyneet piparit koristellaan vielä tietenkin hulppean upeiksi, juuri sellaisiksi joita naistenlehdet ovat taas täynnään. Tää on mulle se vaikein kohta… Koristeiden kuivuttua piparit ladotaan kauniisiin, suvun vanhoihin perinteisiin tai muuten vaan mukaviin rasioihin, pannaan kansi hetkeksi kiinni, avataan se ja hotkitaan herkut jokaisesta suullisesta nauttien. Nämä nimittäin maistuvat aivan erilaisille kuin ne pakastetaikinasta työstetyt. Jopa pipareita inhoava anoppi soitti ja kehui makua, joten ovat todistettavasti hyviä muidenkin mielestä!


 Makeaa joulukuuta!

perjantai 30. marraskuuta 2012

Kotityökyvytön

Sain ystävältä ihanan hykerryttävän kortin. Sen saa kuulemma vetää ässänä hihasta aina kun mami haluaa omaa rauhaa, tai on muuten vaan kyllästynyt passaamaan kakaroita. Siis lähes yhtä mittaa..? Jonkun pitäisi nyt meillä siivota, käydä kaupassa, kaivella kampsuja kellarista ja pyykätä. Viedä mennessä, tuoda tullessa ja tehdä siellä ollessa...
 

Kortille on käyttöä just nyt!
 
 
 
 

torstai 29. marraskuuta 2012

Vickan och Daniel

Ompelin aikoja sitten sinisistä ja keltaisista tilkuista pari tyynynpäällisten päällistä. Tilkkuterapiassa eräs tilkkukonkari oli saanut minut vakuuttuneeksi siitä että poimimalla vain tilkkuloodan pohjalta pienet, samansävyiset tilkut ja yhdistämällä ne toisiinsa, syntyisi kaunista jälkeä. Riittävän monta kertaa olin nähnyt hänen kauniita tällä tavoin syntyneitä tuotoksia uskoakseni asian. Ja nielläkseni syötin.


Mun kohdalla asia vaan oli ihan toisin! Vaikka kuinka yhdistin vain paria väriä, oli lopputulos aivan karsea! Ehdottoman, kammottavan, hirvittävän ruma tekele, joka hautautui kaappiin keskeneräisenä muhimaan pariksi vuodeksi.

Viime syksynä siivosin kangas-, tai oikeammin käsityötarvikekaappia, jonka ovi ei mennyt enää kiinni… Taisi ajoittua Lankamaailma-visiittiinkin tuo siivoilu… Anyhow, päätin antaa kyytiä keskeneräisille töille. Tilkuissahan kun hauskinta on se tilkkuilu, tikkailu ja valmiiksi työksi ompelu viimeistelyineen on niin puuduttavaa puuhaa!

Käsityökassiin lensi ja tilkkuterapiian kulkeutui mm. parit tyynynpäälliset, joista ne mun silmissä nätimmät ompelin ensiksi, ja nämä värikirjot jäivät roikkumaan. Ompelinpa välissä parit terapiatyötkin valmiiksi. Sitten päätin että minähän en hitto soikoon näitä enää kuskaile yhtä keskeneräisinä kotiin joulutauon ajaksi, ja panin Elnan laulamaan. Tikkauksia pintaan, kaunista kangasta taakse ja avot, pari tyynynpäällistä lisää oli putkahtanut tähän maailmaan.

 
Töitä tehdessä niihin ehti jo lähes kiintyä. Tai siis ei nämä vieläkään mun maun mukaiset ole, mutta eivät enää niin pahasti satu silmään kuin vuosi sitten. Pitäisi enää keksiä joku tyynyjen tarvitsija…  tai voinhan mä aina lähettää nämä Hagan linnaan vaikka hääpäivälahjaksi. Mitenköhän mahtaisivat istua Madden sisustusfilosofiaan?

Toisin kuin edellisten rästityynyjen kanssa näille oli nimi heti valmiina. Rinsessallista elämää suuren suuresti ihannoivana ihmisenä nimesin nämä tietenkin rinsessallisesti. Tosin aika äijämäinen nimivaihtoehtokin olisi ollut käytettävissä…Perheen nuorin, aivan ehdottoman salaa monarkisti poika kun huusi innoissaan Ruotsin kuninkaallisten häiden aikoihin että ”äiti, äiti, dickan o daaniel ovat telkussa!” Hihityksen loputtua tämä äiti oli aivan rinnus rottingilla; ei ollut monarkistinen kasvatus mennyt harakoille meitin perheessä, ei!

 

tiistai 27. marraskuuta 2012

Supersydämellistä

Taas toi tiukka kahden ämmän, tai siis ämmättömyyden kielioppisääntö heti kättelyssä... No, tässä tulee siihen liittyen viimeisimmät valmistuneet käsityöni, pari supersydämellistä tyynyä. Kuvat ovat harmillisen kökköjä, menneestä marraskuisesta viikonlopusta ei irronnut pätkääkään hyvää päivänvaloa, joten päivät valoa odoteltuani napsin kuvat sitten illalla kellertävässä keinovalossa.


Olen viime vuosina konkreettisesti havainnut sen että olen jumiutuva ihminen. Kun innostun jostain asiasta, niin jumiudun siihen ihan totaalisesti. Varsinkin käsityörintamalla tämä on tullut selväksi, tai muuten vaan korostunut. Kun neulon, neulon vain kaulahuiveja. Kun virkkaan, virkkaan vain isoäidinneliöitä ja kun ompelen tilkkuja, ompelen vain vanhoista vaatteistamme. No, sehän on alkuperäisajatuskin tilkkuilussa hyvin pitkälle ollut, joten oikeilla jäljillä ollaan ja vieläpä ajan kierrätyshengessä, mutta silti panee kyllä hymyilyttämään tää oma jämähtäneisyys.

Monesti olisi helpompi tehdä työ ja ennen kaikkea saada se lopputuloskin särmemmäksi, jos käyttäisi kaupasta vasta pakasta haettuja jäykkiä kankaita. Mutta ei, mun pitää ommella lerputtaviksi käytetyistä, ihanan pehmeistä vanhoista paidoista ja housuista. Toisaalta, eipä tämä taida olla "ongelma" kuin itselleni, joten jatkan niin kauan tällä linjalla kuin ongelma vaan pysyy positiivisena ongelmana.

Jotain uudistumista kuitenkin tapahtuu kaiken tämän jämähtäneisyyden keskellä. Kerroin jo aiemmin päätöksestä ryhtyä tikkaamaan töitä tiiviimmiin ja kehuin yhtä inspiraation lähdettä, tanskalaisen Trine Bakken kirjaa ”Pientä ja suurta tilkuista”.


Liekö sydämellisellä kansikuvalla ollut osuutta asiaan, koska kirjan löydettyäni töissä on alkanut sydämet vilkkua. Ensin alkulämmittelynä pienissä pussukoissa, ja nyt jo tyynyissä. Tässä työssä, tai siis näissä tyynyissä on hyödynnetty vanhoja pellava- ja villasekoiteprässihousujani, pyjamapöksyjä ja flanellipaitoja. Muksut hauskuuttelivat koko pesuetta tunnistamalla mistä mikin tilkku on peräisin.


Opettelin vasta tänä syksynä käyttämään kaksipuolisia, silitettäviä tukikankaita. Miten olenkaan pärjännyt ilman niitä tähän saakka? Ensin silittelin kangasta lasten synttärijuhlaviireihin, ja nyt sydämiin. Tukikangas nimensä mukaisesti tukee ihanasti vanhaa pehmeää kangasta, ja mahdollisti sydänten päällitikkauksen konetikkilangalla tiheällä siksakilla niin että lopputulos edelleen näyttää sydämeltä eikä virttyneeltä tiskirätiltä. Tässä kohtaa lämpimiä ajatuksia Kikille...

 
Sydänlappusten väliin surauttelin palat pyjaman lahkeesta. Siitä ja pienistä neliöistä housukankaita ompelin pötköt väliruudukoiksi, jotta sydämet eivät olisi aivan yhdessä sumpussa.

 
Tottakai myös näistä tyynyistä löytyy takaa siipan paitapuseroita ihanan valmiilla nappilistoilla. Tällä kertaa olin niin onnekas, että sain jopa ihan samanlaiset takuset, koska munkin silmää miellyttävä vaaleansini-valkoraidallinen paita oli osoittautunut niin mukavaksi että siippa oli hankkinut niitä aikoinaan kaksin kappalein. Täytyykin suositella hänelle jatkossakin tällaista lähestymistapaa paitahyllyyn...


Minä otan nyt sydämellisten ja nostalgisten tyynyjen lisäksi iloa irti mööbleeratusta makuuhuoneesta; myymällä vanhan suuren piirongin pois sieltä löytyi paikka kaipaamalleni lukunurkkaukselle, johon tämäkin vanha muinaisen Kumelan lasitehtaan konttorituoli päätyi mun istuskeltavakseni.
 
Sydämellistä päivänjatketta! 

Ähäkutti

Ei tää blogi tähän loppunutkaan! Salanörttirakkaani jakoi sohvannurkasta muutaman neuvon, jolla tämä täti pääsi bittimaailmassa kompuroimaan eteenpäin siinä määrin sulavasti, että pystyi näyttämään pitkää nenää isogeelle ja sen tyrkyttämille kuukausimaksuille. Hihihii, pienestä se on ilo revittävä irti ja hulluilla on ne halvimmat huvit...


Matkan varrella tosin kieltämättä pari Anne Taintorin tiivistettyä
elämänviisautta nousi mieleen koneen luona äheltäessä...

Uuteen ilmeeseen ehdin kuitenkin jo siinä määrin tykästyä, että siirsin nyt sitten sen tänne vanhaan pohjaan. Matkan varrella bittien kanssa taistellessa osa vanhojen juttujen kuvista katosi ruudulta, vaikka muualla onneksi tallessa ovatkin. Toivonkin että mikäli törmäätte vanhaan tarinaan, jossa näkyy vain musta looda valkoisella kuviolla, niin kommentoitte siitä, ja huomaan fixata tuonkin asian kuntoon.

Kiitos ihanista kommenteista ja jopa lukijan kauniista kuvasta, joita ehdin parin päivän aikana saada sinne uutukaisen blogipohjan puolelle. Samaa menoa voikin nyt taas jatkaa täällä <3

perjantai 23. marraskuuta 2012

The end eli se ois tässä nyt sit!

Juhlimme keväällä blogin 1-vuotissynttäreitä, ja lupasin että seuraavat blogijuhlat vietetään, kun vierailuja on täynnä 10.000. Luvusta uupuu vielä jokunen käynti, ja tasaisella kävijälaskenta-arviolla juhla osuu about jouluaattoon. Ne juhlat taitaa nyt kuitenkin jäädä tämän blogin osalta juhlimatta, koska Blogger pääsi totaalisesti yllättämään mut eilen ilmoittamalla että kuville varattu tila on täynnä. Himppusen harmitti!


Täysin omaa vikaakin vielä, tyhmästä päästä sai nyt kärsiä koko koppa… En siis ole pienentänyt kuvia matkan varrella, vaan ottanut laiskana oikotien onneen, ja ladannut kuvat suoraan luurista turinoihin. Nyt niitä en pääse enää riittävästi pienentelemään, joten pitää aloittaa uusi blogi. No, ehkä tämä oli merkki siitä että aina välillä on syytä edes vähän uudistua, olkoon se sitten vaikka vaan fontin osalta…
Toivottavasti löydätte tienne uuteen blogiin, jossa näitä rinsessallisia päivityksiä jatketaan rinsessallisen elon merkeissä.


Kiitos, hei hei ja tervetuloa!


torstai 22. marraskuuta 2012

Hurisee edelleen


Olen jo vuosi sitten tunnustanut hurahtaneeni jouluvaloihin. Ja jos tämä on jonkun mielestä keski-ikäistä jos mikä, niin sopii mulle! Onpahan ainakin valoisaa sellaista.


Eihän näitä paristokäyttöisiä söpöläisiä yksinkertaisesti vaan voinut jättää Indiskaan, kun hain sieltä keittiön varjostimet. Viikonloppuna makuuhuoneeseen palasi myös kymmenkunta vuotta Hämeessä asustellut balilainen lipasto. Sen päälle kun nakkasi intialaiset valot, niin johan alkoi meitinkin makkarissa olla eksoottista...


Ihanaa valoa kansalle!
 
 

tiistai 20. marraskuuta 2012

Bollywood saapui Rööperiin

Shoppailen hurjan harvoin. Sunnuntaina iltapäivällä vietin tunnin ihan yksikseni keskustassa. Sen tunnin aikana kertyneitä ostoksia kannettiin kotiin sitten vielä alkuviikon pimeinä iltatunteinakin…

Marraskuinen alkuiltainen musertava pimeys on pannut haalimaan lisää valoa kotiin. Hehkulamppuja vaihdetaan kirkkaampiin, jouluvaloja sytytellään, ostellaan jopa vielä lisää, ja kynttilöitä kuluu roppakaupalla.

Viime ajat olen kaivannut lisää valoa keittiöön, ja ikään kuin odotellut sopivan valaistuksen tulevan vastaan. Kyökin katossa on suuren remontin jäljiltä tätä nykyä kaksi lampunpaikkaa, mutta ajalta ennen remonttia meillä on ollut vain yksi keittiönlamppu. Vanha ja hieno, oikein designia. Toista sellaista vaan ei ole tullut koluttua pariksi kirppareilta tai vintagepuodeista, koska joku ennen meitä on kohdellut lamppuamme matkan varrella kaltoin; lyhentänyt messinkisen varren ja maalata tökötellyt sen vielä ruskeaksi. Ihan kivan näköinen silti yhä, ja pitkä siippakin mahtuu sen ali kulkemaan, mutta tieten tahtoen ei itse halua runnoa toista lamppua samanlaiseksi.

 
Indiskassa se sitten tuli vastaan ihan etsimättä, Bolly-varjostin. Turkoosi väri, joka ei kuulu lemppareihini, aluksi hieman mietitytti, mutta reunan pampuloita ei vaan voinut vastustaa. Ei edes siippa, joka valokuvan lampusta nähdessään oli kauniisti sanottuna melko varautunut asian suhteen, mutta lounastunnilla kaupassa piipahtaessaan näytti vihreää valoa hankinnalle. Huomaattekos, meillä ei vaimo yksin päätä sisustuksesta!!! Tai ainakin niin antaa ymmärtää… Pampulat ovat aivan kuin miniatyyripipotupsuja. Sopii mainiosti talven tulon odotteluun.

Kaupassa ihailin lampun sisällä olevia kuvia, mutta varsinainen yllätys koitti kun lamput olivat katossa ja räpsäytettiin valot päälle. Kuvathan kuultavat hauskasti varjostimen läpi! Keittiön vanha mattokin koki uusrenessanssin saatuaan värikkäät lamput kavereikseen. Entistä paljon kirkkaammassa valossa tosin heti huomasi että matto tarvitsee pikaisen pääsyn pesukoneeseen. Siihen ihanan isoon sellaiseen talon kellarissa.


Kyllä voi todeta valon ja värin piristävän kaamoksen keskellä; yöllä katselin vielä sängystä ihania lamppuja nukahtamiseen saakka, ja nyt ei väsytä enää yhtään…



Ennen tuli käytyä iltaisin jääkaapilla, mutta nyt voikin
piipahdella romanttisemmin Taj Mahalilla…